Auvinen, Elisa,  kirjallisuusterapiaohjaaja, pedagogi ja kouluttaja

Kirjallisuusterapiaohjaaja, pedagogi ja kouluttaja

Juureni ovat Etelä-Savon maaseudulla: puolet pelloilla ja mäntykankailla, puolet Saimaan pohjamudissa. Jyväskylästä lähdin etsimään opintoja, kulttuuria ja ihmisiä. Nyt, seitsemisen vuotta täällä asuttuani, olen löytänyt kodin tunnun.

Koulutukseltani olen lastentarhanopettaja, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kirjallisuusterapiaohjaaja. Lisäksi olen opiskellut mm. psykologiaa, yhteiskuntatieteitä ja kriisityötä. Työkseni olen tehnyt sitä sun tätä mielenterveyden, vammaisten ja vanhusten parista opettamiseen ja kouluttamiseen. Kenties tärkein osa tietotaitojani on kuitenkin karttunut tutkimalla omia kokemuksiani. Tällä hetkellä minua kiinnostavat erityisesti traumat niin yksilöllisillä kuin kulttuurisillakin tasoilla, toimivat terapeuttiset käytänteet, tietoisuuden rooli toipumisprosessissa sekä ihmisyyden ilmeneminen maailmassa.

Traumaattisten kokemusten kanssa eläminen tuntuu kultuurisistakin syistä olevan monimutkaisempaa kuin mitä niiden hoivaaminen todella vaatisi. Olen kokenut, että jokainen ihminen tarvitsee hyväksyvää läsnäoloa koko kokemuskirjolleen, eikä terapeuttinen vuorovaikutus ole poikkeus. Haluan lisätä traumoihin liittyvää tietoisuutta ja terapeuttisuuden ymmärrystä, sillä uskon näiden vaikutusten ulottuvan aina yksittäisistä ihmisistä elinolosuhteisiin maapallolla.

Kuva: Ulla Lehtinen

TULEVAT TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta sote- ja kasvatusalan ammattilaisille
HELSINKI Traumatietoisuutta sote- ja kasvatusalan ammattilaisille. Runsaasti kehollisia harjoituksia.
26.3.2022
LUE LISÄÄ
Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta eläinavusteiseen työskentelyyn
LOHJALLA Yhteinen kieli -koulutuksen versio, jossa kokemuksellisessa harjoittelussa tuodaan esille erityisesti eläinavusteisen työskentelyn mahdollisuuksia.
16.5.2022
LUE LISÄÄ