Iloa ja toivoa soteen - kokemuksellisesti kohti terveyttä 20.1.2017

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

- Pauliina Aarva ja Kati Sarvela -

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati:

Olen eräs niistä lukemattomista terveydenhoidon ammattilaisista, joka kadotti työstään ilon ja toivon. Uuvuin. Aloin jo melko pian valmistumiseni jälkeen unelmoida, että koulutan itseni uudestaan; siirryn johonkin muuhun työhön, pois hammaslääkärin työstä.

Vuosituhannen taitteessa tunsin itseni valmiiksi sairauseläkkelle.

Pauliina

Mikä niin uuvutti?

Kati:

Hammaslääkärin työ oli alkanut tuntua puuduttavalta, näyttöön perustuvan tieteen rakentamalta, mekanistiselta pakkopaidalta. Kärsin jatkuvasta riittämättömyyden, osattomuuden ja osaamattomuuden kokemuksesta.

Päälleni pistetty valkoinen takki kiristi ja puristi joka paikasta. En tuntenut osaavani toteuttaa itseäni tyydyttävästi ja monipuolisesti työssäni, saatikka yksityiselämässäni. Henkilökohtainen elämänikin oli kriisissä.

Olin  kadottamassa toivon, ilon,  luovuuden ja oman itseni kunnioituksen. Kärsin pitkäaikaisista unihäiriöistä ja addiktioista, jotka eivät johtuneet tietenkään pelkästään työstäni, vaan myös draamallisesta yksityiselämästäni mm. parisuhteiden kariutumisista, syöpään sairastumisestani ja meinasin jäädä unilääkekoukkuun.

Pauliina:

Kokonainen ihminen siinä kärsi, ei vain erillinen työminä ja erillinen yksityisminä. Miten oikein selviydyit?

Kati:

Täydennyskoulutin itseäni aluksi NLP:hen,  hypnoterapiaan, mindfulnessiin ja parhaillaan olen sensorimotorisessa psykoterapiakoulutukselta.  Kävin pitkällisen dialogin itseni kanssa luovasti kirjoittaen. Kas, nyt olen elämäni vedossa: koulutan, otan vastaan hypnoosivalmennusasiakkaita ja  hammaslääkärin työkin on alkanut taas maistua. Unihäiriöt ovat kadonneet. Luovuus on avautunut. Ostinpa  itselleni haitarinkin (lapsuuden haave), ja olen aktiivinen kuvataiteiden harrastaja.

Pauliina:

Johtuuko kaikki toivo ja ilo siitä, että sait henkilökohtaisen elämäsi järjestykseen ja uupumuksesi hallintaan vai johtuiko muutos myös jostain muusta?

Kati:

Olen tullut siihen johopäätökseen, etteivät ongelmani  johtuneet vain henkilökohtaisista psyykkisistä ongelmistani. Olemme perustavanlaatuisesti sosiaalisia eläimiä. Koulutukseni kautta olen avartunut näkemään, että koko kulttuurimme - myös sote-organisaatioissa -  kaipaisi uudistumista.

Osa tervehtymistäni on sitä, että olen aktiivinen muutosagentti uudistuvassa sote-kulttuurissa:  olen mukana Suomen Mielenterveysseuran toiminnassa ja moniammatillisessa sote- ammattilaisten ryhmässä (uudistuva.com)  sekä parhaillaan perustettavassa uudessa yhdistyksessä (Yhdistävä Lääketiede ry). Paranemiseni on myös aktiivista sosiaalista toimintaa, asioihin vaikuttamista.

Psykiatri Dan Siegelin ajatuksia seuraten, terve kehomieli on virtaava ja eheä. Se on kuin joki, jonka toisessa törmässä on kaaos, ja toisessa kognitiivinen jäykkyys. Järjestelmämme on sairastunut kognitiiviseen jäykkyyteen, kontrollifriikkiyteen  ja ilottomuuteen. Se olisi saatava taas virtaamaan vapaasti! Oma henkilökohtainen elämäni oli puolestaan kaaoksessa.

Pauliina:

Kaaoksessa oli minunkin elämäni kymmenisen vuotta sitten, kun romahdin.  Päälleeni vyöryi fyysinen väsymys ja totaalinen turhuuden tunne. En aluksi käsittänyt sitä, sillä kotona oli rakastava aviomies, meneillään  haastava tutkimusprojekti ja olin mukana kiinnostavissa kansainvälisissä terveyden edistämisen projekteissa.

Kati: Teitkö ehkä liikaa töitä? Peititkö työnteolla henkilökohtaisia ongelmiasi?

Pauliina:

Pitää paikkansa. Minulla on pehmeä sydän ja kova rationaalinen pää. Elämääni ohjasi pitkälti pää, joka kiireessä ja touhussa unohti terveyteni kokonaisvaltaisen edistäminen. Keho ja mieli tekivät tenän. Seurasi psykofyysinen romahdus.  Minultakin löytyi solumuutoksia, jotka eivät vielä olleet kehittyneet syöväksi. Elämässä ei näkynyt enää värejä.

Kaiken lisäksi suuresti arvostamassani suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä kohtasin epäasiallista käytöstä ja jäykkää suhtautumista, mitä en ensin ollut uskoa todeksi.

Kati:

Mitä tarkoitat? Kuinka oikein sait värit takaisin?

Pauliina:

Minulle meinattiin väkisin syöttää mieleni hoitamiseksi masennuslääkkeitä, vaikka ilmoitin että en niitä haluaisi, vaan haluaisin lääkkeetöntä apua. Terapian ehdoksi laitettiin lääkkeiden syönti.

Hei haloo, missä luuraa potilaan ääni, ajattelin.  Lopulta pidin pääni ja etsin itse apua terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelta. Olen käyttänyt monia täydentäviä hoitomuotoja, kuten kiinalaista lääketiedettä, useita kehomieli-hoitoja, rentoutusmenetelmiä ja lukenut filosofista ja henkistä kasvua tukevaa kirjallisuuta .  

Siitä alkoi muutosprosessi, jossa jouduin kyseenalaistamaan perususkomuksia itsestäni ja ympäristöstäni.  Järki-pää ja tunne-sydän alkoivat kohdata ja integroitua minussa.

Toivuttuani ryhdyin tutkimaan, miten ihmiset ylipäänsä hoitavat uupumustaan, alakuloaan ja masennustaan, miten he  selviytyvät kroonisten sairauksiensa kanssa ja miten hoitavat selittämättömiä vaivoja, joille ei löydy selkeää lääketieteellistä diagnoosia (kuten väsymysoireyhtymä).  Huomasin, että käytössä on runsaasti erilaisia keinoja.

Tällä tutkimusmatkalla olen edelleen. Samalla haluan olla mukana yhteisöissä, joissa ajetaan ihmislähtöistä ja potilaan tarpeet aidosti huomioon ottavaa terveydenhuoltoa.

Kati:

Sote-järjestelmämme, josta minäkin olen ollut niin ylpeä, natisee vanhoillisia johtamisen tapoja, jäykkiä asenteita ja uskomuksia. Meillä on hyvin koulutetut ammattilaiset ja käytäme korkeaa teknologiaa, mutta tarvitsemme ilmaston raikastumista ja asenteiden vapautumista. Tarvitsemme virtaavan uuden järjestelmän, jossa paitsi asiakkaat parantuvat, myös työntekijät voivat hyvin. Kasvamme iloon ja toiveikkuuteen. Toimimme yhdessä, arvostavassa vuorovaikutuksessa, päämääräsuuntautuneesti,  moniammatillisesti.

Osa “paranemistani” on se, että vaikutan asioihin. Esimerkiksi rohkenen sanoa julkisesti, mitä mieltä olen asioista. Olen moniammatillisista yhteisöistä löytänyt turvapaikan, josta käsin uskallan ilmaista itseäni.

Haluan, että mahdollisimman moni voi kokea oman työnsä sote-ammattilaisena turvalliseksi, sisältörikkaaksi  ja palkitsevaksi. Terveydenhoidon ammattilaiset tarvitsevat myötätuntoa, toivoa ja iloa työhönsä. Näen parhaillaan sote-kentällä tapahtumassa olevan myönteisen muutoksen. Haluan olla osa tätä muutosta!

Pauliina:

Niin  minäkin. Netissä on paljon ikäviä asioita, mutta on siellä paljon hyväkin! Sinun kanssasi kohdattin virtuaalisesti, kun aloimme lukea toistemme blogeja. Tuntui upealta huomata, että  aika samanlaisin ajatuksin ollemme liikkeellä. Niinpä olemmekin nyt mukana järjestämässä tätä ilon ja toivon tapahtumaa terveydenhuoltohenkilöstölle.

Lapinlahden Lähteellä nähdään!

Kirjoittajilla on pitkä ura terveydenhoidon ammattilaisina, Pauliinalla tutkijana ja Katilla hammaslääkärinä. Molemmilla on kokemusta myös potilaana olemisesta ja työuupumuksesta.

BLOGIT

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Monta lääketiedettä, monta hoitoa

Yksi vai monta lääketiedettä? Terveydenhuollossa dualistinen ihmiskäsitys näyttää olevan muuttumassa. Lääketiede ja sen myötä terveyden- ja sairaanhoito monimuotoistuu. Muutos voi olla hämmentävää, kun vanha jako kehoon ja mieleen ei enää pädekään samalla tavoin kuin aikaisemmin. Tätä hämmennystä kuvaa hyvin tuore uutisointi. Yksi uutinen kertoo, että Valvira pyrkii panemaan kuriin tavanomaisesta poikkeavia hoitomuotoja kokeilevaa lääkäriä. Toinen uutinen kuvaa kuinka uusi, myös tavanomaisesta poikkeava kanadalainen hoitomuoto otetaan ilolla vastaan.

Pauliina Aarva

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva