Piia Sumupuu
projektikoordinaattori
Tietoisesti kohti parempaa -hanke
Myllyhoitoyhdistys ry
Myllyhoitoyhdistyksessä perustehtävänämme on riippuvuuksiin sairastuneiden ja heidän läheistensä auttaminen – tavoitteena motivoida apua tarvitsevat toipumisen tielle, kohti mielekästä elämää. Meillä on vahva visio moniammatillisesta toiminnasta, vertaistuen vahvistamisesta sekä toipumiskeskeisen ajattelutavan juurrutamisesta osaksi suomalaista sosiaali- ja terveysalaa. Toivomme yhteiskunnan hyödyntävän hoitomuotoja, jotka vievät kohti toipumista sekä antavat yksilölle mahdollisuuden valita itselleen sopivaa, toimivaa sekä eteenpäin motivoivaa hoitomuotoa. Haluamme omalta osaltamme olla myös rakentamassa hyvää yhteistyötä riippuvuuksien hoidon parissa toimiville ammattilaisille, asiantuntijoille sekä kokemusasiantuntijoille.
Olin muutama viikko sitten Kajaanin keskuskirjastossa kuuntelemassa Inhimillisyyden vallankumouksen sanansaattajaa Kati Sarvelaa. Hän piti yleisöluennon kirjasta Inhimillisyyden vallakumos – iloa ja toivoa terveydenhoitoon (Basam Books 2018) Kati on yksi kirjan toimittajista ja tämän hienon vallankumouksen tärkeistä aktivistesista.
Luento sisälsi tärkeitä nostoja tästä mielenkiintoisesta kirjasta, sen aihealueesta ja muutoksen tarpeesta tässä ajassa. Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumouskirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa. Ajattelen, että nämä teesit olisi hyvä ottaa vahvasti käyttöön myös erityisesti päihdetyön ja riippuvuusilmiön kentälle, sekä ammattilaisten, kokemusasiantuntijoiden että akuuttia apua tarvitsevien maailmaan. Ohessa teesit, osittain kirjan tekstejä lainaten, täydennettynä pohdinnoilla päihde- ja riippuvuustyön näkökulmasta. (Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia kirjasta Inhimillisyyden vallakumos – iloa ja toivoa terveydenhoitoon, Basam Books 2018, s. 315-318 Inhimillisyyden vallankumouksen teesit)
Ensimmäinen teesi on Rikastuttavat maailmankuvat. Käydään arvostavaa ja avointa dialogia erilaisiin maailmankuviin perustuvista hoivaamisen, hoitamisen ja terveyden edistämisen menetelmistä. Avoin suhtautuminen erilaisia näkemyksiä kohtaan rikastuttaa terveyskulttuuria ja koko yhteiskuntaa. Riippuvuusilmiön kentällä on monenlaista toimijaa ja erilaisia näkemyksiä toipumisesta. Riippuvuusilmiö nähdään aivosairautena, elämänhaasteena, tunne-elämän häiriönä, muutosmahdollisuutena – katsojan ja kokijan näkökulmasta riippuen. On olemassa useita hyväksi havaittuja polkuja riippuvuudesta toipumiseen. Jokainen toipuja määrittelee ja saa määritellä oman toipumisensa. Meitä on moneksi, mutta tulipaloa ei voi sammuttaa väärin. Rikastuttavat maailmankuvat -teesi tarkoittanee oppimiskykyä ja totuudelle avointa mieltä – mikä on myös myllyhoidollisen näkemyksen viitekehyksiä.
Toinen teesi on Arvojen käänne. Vahvistetaan sote-järjestelmää siten, että se pystyy vaikuttavasti palvelemaan ihmisiä eli lievittämään kipua ja kärsimystä elämän kriisien, sairauden tai kuoleman kohdatessa. Arvojen käänteellä tarkoitetaan rakkaudellista toimintaa, lisääntyvää yhteisöllisyyttä, ystävällisyyttä, huolenpitoa ja vastuullista sitoutumista sekä omia että toisen tarpeita kohtaan. Toimintatapojen inhimmillistäminen vapauttaa lisää voimavaroja parantamiseen ja paranemiseen – toipumisen mahdollisuuteen. Riippuvuusilmiön parissa työskentelevillä tahoilla on mahdollisuus halutessaan oppia toisiltaan, jakaa oppimiaan, tukea toinen toisiaan ja näin luoda uusia hyviä rakenteita palvelupolkuihin. Yhdessä ja yhteistyöllä saamme aikaan enemmän, parempaa ja vastuullisempaa. Myllyhoitoyhdistyksen ajatuksena on tarjota ammatillinen asiantuntijayhteisö. Yhteinen tavoite on palvella vastuullisesti niitä ihmisiä, jotka kärsivät suoraan tai välillisesti riippuvuuksista, toimimalla yhteistyössä sidosryhmien ja alan ammattilaisten kanssa. Ei ole meitä ja heitä, vaan ainoastaan me.
Kolmas teesi on Kokonaisvaltainen ihmiskuva hoidon perustaksi. Sovelletaan nelijakoista ihmiskäsitystä, joka sisältää biologisen, psyykkisen, sosiaalis-kulttuurillisen ja henkisen ulottuvuuden. Yhdistämällä nämä osa-alueet ja tarjoamalla hoito- ja kuntoutuspolkuja siten, että kaikki nämä puolet tulevat huomioiduksi, on myös kokonaisvaltainen toipuminen mahdollista. Myllyhoidollisessa viitekehyksessä esimerkiksi hengellisyys ja henkisyys ovat vahvasti läsnä, kuitenkin pyrkimyksenä kunnioittaa yksilön omaa uskomusjärjestelmää. Ehkäpä kaipaamme lisää yhteisymmärrystä siihen, että kokemus hengellisyydestä tai henkisyydestä on pyhä, yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki, jokaisella omansa. Yhdellä jumaluus löytyy kirkon piiristä, toisella luonnosta ja kolmannella taiteesta ja nämä kaikki ovat kokijalleen totta ja totuus. Siinä ei ole toisilla oikeutta mennä kysymättä neuvomaan tai ohjeistamaan. Kokanaisvaltainen ihmiskuva hoidon perustana tarkoittaa aidosti toimivaa moniammatillista työotetta.
Neljäs teesi on Kokemuksellisuuden vaaliminen hoitamisessa. Samainen WHO (World Health Organization), joka on julistanut alkoholismin sairaudeksi vuonna 1952, kehottaa tänä päivänä globaalissa strategiassaan jäsenmaitaan laatimaan oman kansallinen traditionaalinen lääketieteen strategian nivellettynä julkiseen terveydenhoitoon. Jos apua tarvitseva haluaa sisällyttää toipumispolkuunsa akupunktion, kuppauksen tai joogan ja kokee saavansa siitä apua, se hänelle suotakoon. Se ei ole toiselta hoitosuuntaukselta pois vaan aina lisää, meille kaikille. Se on osa toipujan omaa henkilökohtaista kokemusasiantuntijuutta. Me kaikki olemme elämämme kokemusasiantuntijoita, osana ihmiskuntaa. Voimme jakaa omia kokemuksiamme siitä hyvästä, joka on osunut matkamme varrelle ja ehkä voimme näin avittaa jotakin kanssakulkijaa omalla polullaan. Näin toimii myös myllyhoidollinen työote parhaimmillaan.
Viides teesi on Auttavat turvapaikat. Luodaan hoitoyksiköistä turvapaikkoja, sillä perusturvallisuuden kokeminen on olennainen osa kokonaisvaltaista hoitoa, parenemista ja uuden oppimista. Turvapaikat ovat psykofyysisiä tiloja, joissa sekä autettava että auttaja tuntevat olonsa luotettavaiseksi ja turvalliseksi. Tämä tarkoittaa aina kohtaamista; ryhmää, vastaanottoa, hoitolaitosta tai puhelinkeskustelua. Erityisesti päihde- ja riippuvuustyössä tapahtuva ensimmäinen kohtaaminen voi luoda perustan koko toipumispolulle. Auttajan ja avuntarvitsijan pitää saada tulla näkyväksi omissa merkityksissään, auttaja parhaimmillaan ja avuntarvitsija aidosti avuntarpeensa kanssa. Auttajan tulee pitää huolta omasta työhyvinvoinnistaan ja olla sinut oman tarvitsevuutensa kanssa. Auttajan läsnäolon aitous muuttuu aina myös avuntarvitsijan tunnekokemukseksi, hyvällä tai huonoilla tavalla. Auttaja tunnistaa rajansa ja hänellä tulee olla oikeus ja riittävä määrä rohkeutta puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin sekä saada tarvittavaa työnohjausta, jotta hän voi antaa parastaan.
Kuudes teesi on Uudistuva tutkimusnäyttö. Riippuvuuksien hoidossa käytetään monia eri menetelmiä. Hoitopolku on usein pitkä ja mutkikas. Toisaalta joskus mutkat ja kompastuskivet polun varrella ovat merkityksellisiä ja toipumista kohti motivoivia. Keräämällä monitieteellistä tutkimustietoa polun varrelta saamme lisää tietoa niistä kohdista, jotka ovat motivoineet toipujaa eteenpäin ja niistä jotka ovat olleet esteinä. Tutkimuksessa avainasemassa ovat tietystikin toipujan omat kokemukset käytettyjen hoitojen haitoista ja hyödyistä. Lisäksi aihealueeseen liittyvä maailmanlaajuinen tutkimuskenttä tuottaa jatkuvasti uusiutuvaa, muuttuvaa tietoa, jolta ei koskaan kannata sulkea silmiään. Myllyhoitoyhdistys haluaa olla osallisena tutkimustiedon jakamisessa ja mahdollisuuksien mukaan myös toteutuksessa omien hankkeidensa kautta.
Seitsemäs ja viimeinen teesi teesi on Selkeä paikka asiakkaalle - keskellä. Madalletaan raja-aitoja ja hierarkioita ammattilaisten ja potilaiden välillä. Jotta apua hakevan asiakkaan tai potilaan tarpeet pysyvät keskiössä, toimitaan ymmärtävässä yhteistyössä eri alojen ja eri organisaatioiden ammattiauttajien kesken. Rakennetaan avoimuuden siltoja ja yhteistoimintaa eri tasoilla (valtakunnallisesti, paikallisesti ja työpaikkakohtaisesti) sekä eri sektoreilla (yhteiskunnan rahoittama ja yksityinen sote-sektori, vapaaehtoisjärjestöt ja kansalaisaktivistit). Hyväksyvän läsnäolon ilmapiirissä toisistaan poikkeavatkin parenemisen ja auttamisen viitekehykset voivat muuttua vähitellen tuoreiden ideoiden ja innovatiivisten ratkaisujen mahdollistajaksi. Päihde- ja riippuvuustyön kentällä tämä on eräs tärkeimpiä teesejä. Vastakkainasettelulla menetämme paljon.
Myllyhoidollisen ja minnesotamallisen hoidon viitekehykset seuraavat hoitomallia, joka koostuu ns.12 askeleen ohjelmasta riippuvuuksien hoidossa. 12 askeleen ohjelma sisältää myös 12 perinettä, jotka ovat mahdollistaneet vertaistuen laajenemisen ympäri maailmaa suvaitsevaisuuden ja yhteistyön hengessä tarjoten apua yli kahdelle miljoonalle ihmiselle. 12 perinteen ensimmäinen lause on: Yhteisen menestyksemme tulisi olla ensi sijalla. Tämä paradoksi kertoo meille sen tosiasian että toimimalla yhdessä tarjoamme myös yksillölle parasta mahdollista. Asettamalla ihminen ja hänen avuntarpeensa keskiöön, syntyy aitoa muutosta. Muoto ei saa koskaan mennä sisällön edelle. Jos yksi keino ei auta, mietitään jotakin muuta. Ohjataan eteenpäin tai tarjotaan uutta – ei hylätä, eikä luokitella toivottamaksi tapaukseksi. Toimitaan yhdessä sallien ja suvaiten. Ei kaupata omaa näkemystämme ainoana oikeana, vaan etsitään yhdessä toipujalle sopivaa polkua kohti aidosti merkityksellistä itsenäistä elämää. Myllyhoitoyhdistys haluaa kehittää verkostoyhteistyötä juuri tähän suuntaan.
Monimuotoiset mielenterveysongelmamme tarvitsevat monimuotoisia, moniammatillisia, viisaita, kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Kymmenen faktaa lapsuuden haitallisista kokemuksista ja resilienssistä.
Aikamme on tehnyt yhä näkyvämmäksi trauman ja väkivallan välisen liiton, ja tarvitsemme rauhanomaista kansalaisaktivismia, jottemme anna lisää sijaa yhteiskuntaamme väkivaltaistumiselle.
Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.
Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.
Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista.
Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)
YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.
Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?
Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"
Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.
Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.
Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.
Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.
Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa
Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.
Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.
Kevään 2020 aikana monialaisena yhteistyönä
Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.
VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.
Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.
Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.
Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.
On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.
Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.
Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.
Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.
Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.
Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.
Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.
Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.
Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.
Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.
Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.
Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.
Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.
Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.
Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.
Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.
Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.