Kohti traumainformoituja hengellisiä ja henkisiä yhteisöjä

Mitä tarkoitetaan uskonnollisella traumalla?

 

Uskonnollinen trauma on traumaattinen kokemus, joka syntyy fundamentalistisessa tai autoritaarisessa yhteisössä (tavallisimmin uskonnolliset lahkot tai jotkut uususkonnolliset yhteisöt). Se voi johtaa traumaperäisen stressihäiriön kaltaiseen monimuotoiseen oirehdintaan, jolloin puhutaan uskonnollisesta traumasyndroomasta (RTC – religious trauma syndrome). Uskonnollisen trauman seurauksena yhteisöstä irrottauduttuaan, henkilö saattaa alkaa vältellä kaikenlaisia uskontoon liittyviä asioita, seremonioita ja uskonnollista kirjallisuutta. Jopa uskonnollinen kielenkäyttö saattaa synnyttää hänessä traumatisoitumisen jälkeen ahdistusta. Välttämiskäyttäytyminen liittyy tyypillisesti myös moniin muihinkin traumatyyppeihin. (Stone, Allyson,M., 2013)

Kristinusko läpäisee koko länsimaisen kulttuuriin, olet sitten kristitty tahi et. Se on vähintäänkin ei-tietoisella tasolla vaikuttanut arvo- ja uskomusmaailmaamme. Itse tunnustaudun kristinuskon ystäväksi, vaikka pidän rikastuttavana ja avartavana eri uskontojen välistä dialogia. Välillä tunnen kyllä suurta ristiiriitaa siitä, haluanko kuulua luterilaiseen kirkkoon, koska sen sisällä näytetään sallivan uskonnollinen väkivalta. Pidän kuitenkin tärkeänä yrittää muuttaa kirkkoa sisältäpäin, ja tähän muutosaktivismiin olen löytänyt sielunsiskoja ja -veljiä, verkostoyhteistyökumppaneita maallikoista ja teologeista.

Uskonnollinen trauma on kompleksisen eli monimuotoisen traumatisoitumisen muoto. Judie Hermans (2015) mukaan kompleksinen trauma voi syntyä, kun ihminen joutuu totalitaarisen vallan alaiseksi esimerkiksi ollessaan panttivankina tai sotavankina, keskitysleirillä tai uskonnollisessa kultissa. Kompleksinen eli monimuotoinen trauma viittaa toistuvien, kertyvien, erilaisten, tyypillisesti lapsuuden ihmissuhteissa syntyneiden traumojen, monimuotoisiin seuraamuksiin. (Isobel,S.& al, 2019). Toksista stressiä tuottavat monimuotoisesti traumatisoituneessa lapsessa juuri ne ihmiset tai tahot, joiden tulisi ravita ja tarjota myötätuntoista tunteiden ja kokemusten peilausta. Juuri he traumatisoivat, joihin hänen tulisi voida luottaa. Kompleksista traumaa voi syntyä myös aikuiselle totalisoivan tai autoritaarisen, alistavan, vallan alaisena. Toki muissakin yhteisöissä ja organisaatioissaesiintyy historiallista traumaa, mutta uskonnollisten, hengellisten ja uususkonnollisten liikkeiden parista apua hakevat usein haavoitetut ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi erityisen alttiita henkiselle väkivallalle.

Musta Madonna

 Millainen on terve mieli ja yhteisö?

Jotta voimme ymmärtää traumatisoitunutta kehomieltä, on meidän oivallettava ensiksi, mikä on mieli ja millainen on terve mieli. Mieli on Daniel Siegelin mukaan suhteellinen ja kehollistunut emergentti, systeeminen, itseään organisoiva prosessi, joka säätelee energia- ja informaatiomolekyylivirtaa sekä ihmisen sisällä että ihmisten välillä. (Daniel Siegel, 2012). Siegelin mielinäyttäisi olevan ”sosiaalinen kehomieli”, koska hän kuvaa mieltä kehollistuneeksi (embodied) ja ihmisten väliseksi.

Terve mieli on riittävän hyvin integroitunut eli eheytynyt. Integraatioprosessin ymmärrykseen psykiatri Dan Siegel on luonut käsitteen mielitaju (mindsight). Se on hänen mukaansa kykyä "nähdä" oma ja toisen ihmisen mieli. Se on myös kykyä olla integroivassa vuorovaikutussuhteessa eli myötätuntoisessa suhteessa toiseen erilaiseen ihmiseen, mikä edesauttaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Mielitajun kehittyessä yksilö ja yhteisö kykenee vähitellen säätelemään sisällään sekä itsen ja muiden välillä kulkevaa energia- ja informaatiomolekyylivirtaa kohden hyvinvointia. Yksilö tai yhteisön kokemus virtaa kohden eheyttä. Mielitajun avulla vähitellen ihminen tunnistaa itseytensä, oman ainutkertaisuutensa, ja alkaa nähdä muiden erityislaatuisuuden selkeämmin. Ihminen tunnista erilaisuuden itsessään,”ketkä hänessä puhuvat ja toimivat” (opitut perheen ja kulttuurin uskomukset,arvot ja normit). Mielitaju on avoin järjestelmä ja se mahdollistaa harmonista toimintaa moniäänisyyden keskellä. (Dan Siegel, 2012)

Dan Siegel - Integraation joki. Terve mieli on virtaavaa, ja se integroituu. Toksinen stressi saa meidät takertumaan joko jäykkyyden tai kaaoksen rantakiviin.

Kun mielitajumme kehittyy, henkilökohtainen kokemusmaailmamme ensin erilaistuu, ja sitten riittävän turvallisissa olosuhteissa se integroituu. Tämä tukee kehitystämme resilienteiksi, jolloin tunnereagointimme vähenee ja kykenemme aistimaan ja tuntemaan yhteydenkokemuksen muihin luontokappaleisiin. (Resilienssillähän tarkoitetaan palautumiskykyä vaikeista tilanteista.) Saavutamme harmonisen itsesäätelyn Siegelin (2012) mukaan, kun hermostomme toiminta ja ihmissuhteemme optimoituvat. Opimme toista ihmistä arvostavaa, väkivallatonta vuorovaikutusta, dialogia. Kun minuutemme on hyvin integroitunut, kohdatessamme uusia vaikeita tilanteita, emme reagoi jäykästi emmekä mene säätelemättömään puolustustilaan tarpeettomasti, esimerkiksi ylimielisyyteen, viha- tai pelkotilaan. Aivojemme ja hermostomme puolustusreaktioilla on toki tärkeä tarkoitus elämäämme uhkaavissa tilanteissa, mutta kun kärsimme toksisesta stressistä, yliherkistymme uhalle..

Traumatisoitunut yksilö ja yhteisö

Tällä hetkellä poliittisessa globaalissa myllerryksessä näemme valitettavasti sen, että jotkut kristilliset lahkot tai muut uskonnolliset tai uususkonnolliset suuntaukset ovat tukemassa traumatisoivia, poliittisia vallankäytön muotoja, jotka eivät edistä yhteisöjen eikä yksilöiden kokemusten integraatiota. Sen sijaan niiden uskonnolliset narratiivit ja rakenteet ovat jäykkiä, jopa väkivaltaisia, traumaa ja hajaannusta edistäviä. Tällaiset uskonnolliset dogmaattiset yhteisöt eivät edistä yksilöiden ja yhteisöjen resilienssiä, joustavuutta, vakautta, luovuutta tai energisyyttä, vaan ne ruokkivat kaaosta, lamaannusta ja polarisoitumista: ne ovat menettäneet jopa täysin eheyttä, integraatiota, edistävän hengellisen tai henkisen ravitsevuutensa.

Henkiset tai hengelliset yhteisöt, siinä missä muutkin yhteisöt, voivat olla traumatietoisia ja toipumista edistäviä. Tällöin ne ovat yhteisöllistä ja yksilöllistä hajaannusta integroivia. Valitettavasti ne voivat olla myös traumaa tuottavia. Tämä riippuu ennen kaikkea siitä, onko niihin kertynyt vuosien, vuosikymmenien ja vuosisatojen saatossa prosessoimatonta traumaa ja väkivaltaisia, ihmisiä alistavia ja kaltoinkohtelevia käytäntöjä. Sandra Bloom puhuu tällaisten yhteisöjen yhteydessä trauman ympärille organisoituneista yhteisöistä. Ihmiset – myös hengellisten, henkisten ja uskonnollisten yhteisöjen ihmiset – ovat alttiita traumoille ja prosessoimaton yksiöiden toksinen stressi johtaa sen kasaantumiseen yhteisöihin. Traumatisoituneet yhteisöt oireilevat rinnasteisesti yksilöiden oireiden tavoin. Yhteisö, aivan kuten yksilö, voi olla trauman vuoksi esimerkiksi ylivireä, alistava tai lamaantunut ja se voi siirtää tunteitansa muihin yhteisöihin, se voi olla jopa harhainen, kieltää tosiasioita ja se voi pirstoutua. (Bloom, S., Farrangher, B., 2011)

Alistavaa autoritaarista vallankäyttöä tuetaan sairaassa uskonnollisessa yhteisössä hajaannusta edistävillä teologisilla tai muilla uskonnollisilla narratiiveilla, jotka halventavat oman lahkon ulkopuolisten ihmisten ihmisarvoa. Ne tyypillisesti vahvistavat eriarvoistumiskehitystä, kolonialistista ajattelua, nationalismia, patriotismia, sovinismia, rasismia ja harvainvaltaa. Kysymys näissä lahkoissa on rakenteisiin historiallisesti kasaantuneesta traumasta, väkivallasta ja syrjinnästä, joilla ihmiskunnan jäsenten ja luontokappaleiden yhteenkuuluvuuden tunnetta haavoitetaan sen sijaan että sitä ravittaisiin. Lahkojen sisällä ihmiset harvoin voivat hyvin, koska he ovat kadottaneet yhteytensä itseensä ja toinen toisiinsa. Nämä yksilöt ovat luopuneet oman mielitajunsa kehittämisestä,  itseohjautuvuudestaan ja itsereflektiosta. Näiden indoktrinoitujen, haavoitettujen ihmisten onni on luovutettu autoritaaristen johtajien käsiin, jotka hekin ovat haavoitettuja, huonosti integroituneita, tiedostamattomien haavoitettujen tilojen ohjaamia henkilöitä.

Ahdasmieliseen uskonnolliseen yhteisöön, ja toki myös elämän monimuotoisuutta muuten halventavaan, kaiken kaupallistavaan elämäntapaan, kasvanut lapsi rakentaa itselleen valeitseyden, jolla hän pyrkii ansaitsemaan vanhempiensa ja ympäröivän yhteisön hyväksynnän (Stone, 2013)  Valeitseydelle on tyypillistä dikotominen, polarisoitunut, jäykkä ajattelu tai se on taipuvainen epävakauteen(ylivireys/lamaantuminen), kaoottisuuteen, erilaisiin riippuvuuksiin ja tunteidensäätelyhäiriöihin.

Sairaissa yhteisöissä huonosti integroituneet ”valeitseydet” elävät yhteisöllistä uskonnollista elämäänsä ”valeyhtenäisissä”, huonosti integroituneissa yhteisöissä, missä energia- jainformaatiovirrat eivät kulje vapaasti. Niiden toimintaa ohjaa usein kognitiivinen jäykkyys ja kehon viisaudesta irrotettu laskelmoiva yksisilmäinen toisia alistava rationaalisuus. Näissä yhteisöissä eheytymishoidot ovat valeitseyden vahvistamista. Tällaisissa olosuhteissa valitettavan usein ihmisen sisäisyyden ja henkisen kasvun korvaa henkinen kutistuminen ja traumatisoituminen, mikä tarjoaa otollista kasvualustaa väkivallalle ja ihmisten traumojen syvenemiselle.

Kohden traumainformoituja systeemejä

Tällä hetkellä elämme turbulenttia aikaa, jossa näemme vastakkain ihmisryhmiä, joista toiset ajattelevat voimakkaan polarisoituneesti (autoritaariset uskonnolliset, uushenkiset ja muut trauman ympärilleorganisoituneet yhteisöt, järjestöt ja organisaatiot) ja toiset monikulttuurisesti,dialogisesti. Ajattelen polarisoitumisen olevan kollektiivisen ylisukupolvisen uskonnollisenja muun traumatisoitumisen tuotosta. Nyt Covid-19-aikana on tullut moniin marginaalisiin ryhmiin merkittävästi lisää toksisen stressin kertymää, ja tämä näkyy näissä ryhmissä esimerkiksi korkeampana sairastavuutena, lisääntyneenä päihteidenkäyttönä ja väkivaltana.

Toisaalta kaaos, maailmankuvien nykyinen murros, mahdollistaa myös toivon paremmasta, kansalaisaktivismin ja paradigmasiirtymän kohden globaalisti integroituneempia yhteisöjä ja kansakuntia. Uskon tämän olevan täysin mahdollista, koska näen ympärilläni myös entistä enemmän hyvinvoivia ihmisiä, jotka ovat saaneet riittävän turvalliset ympäristöolosuhteet integroituneen mielen kehittymiseen. Traumainformoidulla systeemillä tarkoitan traumatietoisia järjestelmiä, joissa traumatietous on sisäistetty kaikilla systeemin eri tasoilla.

Teologi Pirkko Olanterän (2020) sanoja lainaten, traumatietous ei mitätöi tai turhenna uskonnollisuutta, hengellisyyttä eikä henkisyyttä. Se on hänenkin mielestään oivallinen väline ja lähestymistapa, joka auttaa erottamaan vääristyneen ja vahingollisen aidosta ja hoitavasta hengellisyydestä. Traumatietous on tärkeää paitsi seurakunnissa ja kirkon hallinnollisissa rakenteissa, mutta se on myös tärkeää oikeuslaitoksissa, kouluissa ja sote-organisaatioissa. Ajattelen traumatietoisuuden olevan erityisen tärkeää juuri hengellisissä, henkisissä ja uskonnollisissa yhteisöissä, koska niiden pariin ohjautuu usein juuri psykologisesti haavoittuneita ihmisiä, joita on helppo alistaa tai jotka helposti kasvavat alistajiksi.

Traumatietous auttaa meitä näkemään, onko yhteisön kollektiivinen, kaiken elämän yhteyttä ravitseva sielu, trauman vahingoittama. Se vahvistaa henkilöstön ja seurakunnan jäsenten aitoa myötätuntoa ja todellista erilaisuuden hyväksyvää lähimmäisen rakkautta. Traumatietoisina seurakunnan jäsenet kykenevät paremmin ohjaamaan prosessia, jossa erilaisten ihmisten henkiset ja hengelliset kokemukset integroituvat rakkaudessa kaikkien luontokappaleiden hyvinvointia edistävällä tavalla.

Tunteiden kieltäminen johtaa valeyhtenäiseen yhteisöön jayksilöön

Dogmaattisissa uskonnollisissa ja uususkonnollisissa yhteisöissä tyypillisesti kielletään negatiiviset tunteet Alyson Stonen (2013) mukaan.Tunteet asetetaan ikään kuin hierarkiaan, jossa nk. positiivisia tunteita kuten rakkautta ja myötätuntoa on lupa kokea, mutta negatiiviset tunteet tai halut (kateus, pelko, viha, seksuaaliset tarpeet) kielletään esimerkiksi syntisinä. Tämä johtaa usein epärealistisiin itseen kohdistuviin odotuksiin, häpeään, syyllisyyteen, oman kokemuksen kieltämiseen, valeitseyden vahvistumiseen, oman pirstoutuneisuuden sekä yhteisöjen välisen polarisaation syvenemiseen. Pahimmillaan tämä johtaa jopa dissosiatiivisiin yksilöllisiin tai yhteisöllisiin toisia vahingoittaviin ”hurmostiloihin”, joissa ihminen sitten tekee näiden huonosti tiedostamiensa tunnetilojen ohjaamana ”syntiä”, esimerkiksi alistaa ja nöyryyttää toista, tai kohdistaa toiseen henkistä, seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa. Valeitseys on siis samalla valeyhtenäisyyttä. Niin kutsutut negatiiviset tunnetilamme ovat tärkeitä moraalisia oppaitamme ja ne voivat olla paitsi oman eheytymisen myös positiivisen yhteiskunnallisen muutoksen polttoainetta.

Dissosiaatiotutkija Colin A. Rossin (1999) mukaan ”valeyhtenäinen” ihminen on ollut kulttuurissamme pikemminkin normi kuin poikkeus. Me länsimaisessa elämäntavassamme kärsimme virtaavan minuuden puutteesta, ja oman psyykeen luovien mahdollisuuksien tukahduttaminen on valitettavan normaalia. Tämän rinnalla todellinen henkinen ja hengellinen kehityksemme on vähäistä, koska sitä on aktiivisesti tukahdutettu kulttuurissamme, jopa uskonnollisissa ja uususkonnollisissa yhteisöissä. Lapsissamme näemme vielä Rossin mukaan ihmettelyn, spontaanisuuden ja sielunkauneuden. Nämä hengen ominaisuudet kuitenkin karsitaan, ja useimmat keski-iän saavuttaneista ihmisistä ovat kadottaneet tyystin nämä ominaisuudet. Sen sijaan moni kokee itsensä hengellisesti tyhjäksi, juurettomaksi, ja liian monella persoonan kehitys jää pahasti keskeneräiseksi. Tässäkin asiassa henkilökohtaisesti näen jo valoa, ja uskon traumainformoidun liikkeen vahvistavan tätä entisestään. Jakautuminen on valitettavasti tässä asiassa Suomessakin valitettavan voimakasta. Osa nuorista on jo ”traumaselviytyjiä” ja toiset ovat juuttuneita osattomuuden ylisukupolvisiin taakkoihin, epävakauteen, ylivireyteen, itsetuhoisuuteen tai jäykkyyteen, koska he eivät ole saaneet yhteisöltään riittävää myötätuntoista, traumatietoista tukea kokemuksiensa integraatioon.

Trauma rikkoo ihmisten ja muiden luontokappaleiden yhteyksiäja se estää hyvinvoivan, integroituneen, resilientin minuuden ja yhteisön kehityksen. Traumatisoituneen, ”valeyhtenäisen” yhteisön ajattelussa syntyy kollektiivista vahingollista tunteiden siirtoa: Ihmiset jaetaan ”meihin”, kunnollisiin ihmisarvon ansaitseviin kansalaisiin (vaikkapa meihin Jumalan rakastamiin miespappeihin)  ja sitten näihin vaarallisiin ja erilaisiin ”heihin”, jotka voivat olla vaikka naispappeja, seksuaalisen, uskonnollisen tai etnisen vähemmistönedustajia. Heitä kohdellaan ylimielisesti ja heitä kohtaan lietsotaan helposti yhteisöllisesti tarttuvaa vihaa, Raamattu keppihevosena. Tällä rikotaan yhteisöjen koherenssia ja eheyttä.  Huonosti integroituneessa henkilössä, kuten kompleksin trauman uhrissa, on luontainen pelko kaikkea erilaisuutta kohtaan, mikä kertoo omasta itseydestä vieraantumista ja traumahistoriasta. Tämä pelko voitetaan, kun systeemi rakentuu traumatietoisuudelle; vakaudelle, avoimuudelle, erilaisuuden kunnioitukselle, sopivan vahvoille rajoille ja dialogille.

Historian saatossa olemme nähneet erilaisten ihmisryhmien epäinhimillistämistä yhteisöllisin rituaalein, joilla heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Traumatisoitunut, trauman ympärille organisoitunut valeyhtenäinen suljettu uskonnollinen yhteisö, voi suunnata ”heihin”, vieraisiin, tuntemattomiin, alistavaa vuorovaikutusta kuten maalittamista, pilkkaa, kiusaamista tai muuta näkyvää tai piilotettua henkistä väkivaltaa. Tämä kaikki pahuus sen vuoksi, että historiallinen trauma on päässyt kasaantumaan yhteisöön.

Traumatietoisuus - Polkua kollektiivisen yhteyden kokemukseen

Tässä ajassamme näen myös kaaoksen keskellä toivoa: Lukuisat ihmisryhmät ovat jo matkalla ylittämässä pirstovan, luontokappaleiden yhteyksiä rikkovan, ajattelun. He ovat joko saaneet riittävän turvallisen lapsuuden tai he ovat jo riittävän pitkälle polullansa eteenpäin päässeitä traumaselviytyjiä. Nämä ihmiset ovat juuri niitä ihmisiä, jotka voivat vahvistaa yhä enemmän ympäröivien ihmisten vakautta ja eheyttä. Toinen toistamme tukien, löytäen toinen toistemme vahvuudeet, meistä yhä useammat voivat muuttua aidoksi omiksi itseyksiksemme, omaan kukoistukseemme sekä yksilöinä että yhteisöinä. Tämä kukoistus ei vaadi akateemisia ansioita, vaan se lepää turvassa, aidoissa kohtaamisissa, itsetuntemuksen kehittämisessä ja hiljentymisessä.

Dan Siegel (2013) on lanseerannutkäsitteen ”minäme” (”mwe”), jolla hän tarkoittaa yksilön yhteyden kokemusta toisten ihmisten ja kaiken inhimillisen elämän kanssa. Todellinen itseytesi ei ole Siegelin mukaan kehosi rajaama, vaan se on tässä inhimillisen elämän kaiken kattavassa verkostossa. Sitä voi mielestäni kutsua vaikkapa universaaliseksi tietoisuudeksi tai Jumalaksi. Minäme -kokemus syntyy siitä, että lapsen luottamuspääoma elämään lisääntyy suhteessa tunteita peilaaviin turvallisiiin kannatteleviin aikuisiin ja henkisesesti sekä fyysisesti ravitsevaan ympäristöön. Tällöin hän useimmiten pääsee luonnollisesti turvasatamaansa, osalliseksi yhteistä kollektiivista minäme-kokemusta. Kristillisellä vertauskuvallisella kielellä tekisi mieleni sanoa, että tällöin rakkaus on muuttunut hänessä lihaksi ja hänestä on tullut Jeesuksen seuraajaa. Valitettavasti elämäntavassamme riittävän turvalliset kiintymyssuhteet alkavat olla pikkemminkin poikkeus kuin sääntö.

Erityisesti nuoruus on Siegelin (2013) mukaan  eheytymisen aikaa. Se saa monet puolemme yhdistymään. Prosessi ei kuitenkaan pääty nuoruuteemme loppuessa. Identiteetimme eheytyminen, integraatio, on hänen mukaansa koko elinikämme kestävä matka.  Terve henkinen tai hengellinen yhteisö on avoin ja kehittyvä, itseohjautuva virtaava systeemi, joka muokkautuu jatkuvasti siinä mukana olevien henkilöiden yhteistyössä, myötätuntoisessa reflektiossa. Terveessä yhteisössä hyväksytään kaiken elämän keskeneräisyys ja epätäydellisyys, kannustaen ihmisiä hakemaan itselleen apua haavoihinsa, jottei trauma pääsisi kertymään yhteisöön.

Kukoistuksemme syntyy yhteyden kokemuksesta muihin eli minäme- kokemuksesta. Turvalliset suhteet muihin ihmisiin luovat mielenterveytemme pohjan. Valeitseytenä ihminen ei kukoista omalla ainutkertaisella tavallaan. Sen sijaan hän on erilaisiin riippuvaisuuksiin taipuvainen, sisäisesti tyhjä yksinäinen kameleontti. Hän yrittää elää lähiyhteisönsä usein epäterveiden normien ja vaateiden mukaan, tunteitaan siirtäen, egoaan pönkittäen erilaisilla statussymboleilla, CV:llään tai muilla maallisilla ansioilla, totuutta muunnellen aina oman tarpeensa mukaisesti. Kun totuus ei miellytä, se muutetaan sopivaksi etsimällä omaan harhaan sopivia tutkimuksia, valeuutisia tai salaliittoteorioita.

Lopuksi

Pyhä Henki edustaa minulle sitä tilaa, jossa tietoisuuteni lepää Jumalassa eli olen jonkinlaisessa mietiskelevässä flow-tilassa, jossa minä en ajattele, vaan minuuteni on kiinnittynneenä tähän "minäme"-verkostoon ja teksti kuplii eteeni jostain syvästä lähteestä kuin itsestään. Samoista syvällisistä psykologisista, hengellisistä ja henkisistä asioista voi puhua eri uskontojen ja henkisten perinteiden eri kielin ja nyt myös yhä enemmän eri tieteenalojen, kuten neurobiologisen tiedon rikastuttamana. Tämä eri tieteiden ja uskontojen välinen dialogi voi ravita ja syventää niiden vuosituhantista viisautta entisestään. Traumatietous on mielestäni osa 2000-luvun spirituaalista hygieniaa, jossa pidetään huoli siitä, että kristinuskon meitä ravitseva voima ei saastu ja jos lähde jossain on jo pilaantunut, tehdään tarvittavat lähteen puhdistustyöt eli rakenteellinen väkivalta korjataan.

Lastemme ja maapallon tulevaisuus on meidän kaikkien yhteisissä käsissä. Kun olemme toinen toistemme myötätuntoisessa kannattelussa,”minämeinä”, osa tätä suurta universaalista elämän verkostoa, mahdollistuu toipuminen kollektiivisesta traumasta. Tämän ”minäme”- yhteyden löytyminen ja mahdollinen henkilökohtainen tai yhteisöllinen kukoistus, ei koskaan pönkitä omaa ylemmyyttä, ylpeyttä, koska se on ansaitsematonta armoa. Traumatisoitumiselta välttyminen ja selviytyminen ovat ensisijaisesti tulosta siitä, että olemme saaneet kokea turvan; toisen henkisesti ja psykologisesti terveen ihmisen ja elämänverkostomme kannattelun. Meidän on mahdollistettava mahdollisimman monelle ihmiselle, erityisesti lapselle, ympäristö, jossa eheytyminen, integraatio, mahdollistuu.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että avaimet omaan selviytymiseeni ovat olleet ansioton lahja, jonka olen saanut muilta. Tunnistan edelleen keskeneräisyyteni ja näen sielussani edelleen osittain arpeutumattomia haavoja. Teologi ja pappi Sanna Bäckvall muistutti minua eilen siitä, että tämä on hyvä asia, koska juuri näistä haavoista pääsee valo sisään.

Lähteet:

Bloom Sandra ja Fallagher, Brian (2011), Destorying Sanctuary,The Crisis in Human Service Delivery Systems

Herman, Judith. 2015. Trauma and Recovery: The Aftermath ofViolence—From Domestic Abuse to Political Terror. New York: Basic Book.

Ross,Colin A.,(1999) Subpersonalities and multiple personalities: A dissociative continuum, kirjassa  The Plural Self, Multiplicity in EverydayLife, (ed. John Rowan), Sage Publications Ltd, London

Siegel, Daniel J., The Developing Mind, How Relationshipsand Brain interact to Shape Who We Are, Second Edition, The Guilford Press,e-book

Daniel J.Siegel, Brainstorm, Nuoruuden Aivomyrskyn voima ja merkitys, Viisas Elämä, 2013

Stone, Alyson M., (2013), Thou Shalt Not: Treating ReligiousTrauma and Spiritual Harm With Combined Therapy Group, Vol 37, no. 4

BLOGIT

Katin sosiaali- ja terveyspoliittinen sekä sisäisen turvallisuuden selonteko

Traumainformoitu, ACE-tietoinen kulttuuri, on ihmisluonnonsuojelua.

Ajatuksia sukupuolisesti, henkisesti ja kultuurisesti sensitiivisestä traumainformoidusta työotteesta

Erilasia menetelmiä voidaan yhdistää sukupuolisensitiivisesti, hengellisesti ja kulttuurisesti sensitiivisesti, hybridisti, ottaen huomioon kunkin ryhmän oma perinne ja erityistarpeet.

Kati Sarvela

Medikaalisista traumoista diagnooseihin - Mielenterveyden edistämistä traumainformoidusti

Monimuotoiset mielenterveysongelmamme tarvitsevat monimuotoisia, moniammatillisia, viisaita, kokonaisvaltaisia ratkaisuja. 

Kati Sarvela

Faktoja lapsuuden haitallisten kokemusten tutkimuksista ja resilienssitekijöistä

Kymmenen faktaa lapsuuden haitallisista kokemuksista ja resilienssistä.

Kati Sarvela

Pohdintaa traumasta ja väkivallasta

Aikamme on tehnyt yhä näkyvämmäksi trauman ja väkivallan välisen liiton, ja tarvitsemme rauhanomaista kansalaisaktivismia, jottemme anna lisää sijaa yhteiskuntaamme väkivaltaistumiselle.

Kati Sarvela

Covid-19, traumatietoisuus ja resilienssi

Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.

Ajatuksia traumasta, traumainformoidusta järjestelmästä ja työotteesta

Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.

Mikä ihmeen traumainformoitu?

Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista. ‍

- Kati Sarvela -

Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmissuhdetyöhön - videoita

Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)

Mitä yhteistä on COVID-19:lla ja väkivallalla?

YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.

Kati Sarvela

Intersektionaalinen analyysi ja traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä

Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?

Kati Sarvela

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen ennakkojulkkarit

Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"

Komplisoituneen trauman jäljillä

Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.

Jukka Packalen

Hammashoitohuone teatterinäyttämönä

Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.

Kati Sarvela

Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet

Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.

Kati Sarvela

Voiko korona pandemia tuoda tullessaan mitään hyvää kansalaisille ja kansakunnille?

Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.

Kati Sarvela

Sydänyhteyden neurobiologiaa

Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa

Kati Sarvela

Krooninen kipu, trauma ja vireystila

Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.

Kati Sarvela

Sosiaalinen epigenetiikka

Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.

Kati Sarvela

Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta

Kati Sarvela, HLL, terapeutti (sensomotorinen psykoterapia, hypnoterapia)

Mitä tarkoitetaan traumainformoidulla systeemillä terveydenhuollossa?

Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.

Yhteinen kieli - Traumainformoitu kohtaaminen ihmistyössä

VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.

Basam Books ja Iloa ja toivoa -verkosto yhteistyössä

Näyttöön perustuvaa vai asiakkaan kokemukseen luottavaa psykoterapiaa?

Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.

soTE, SOte vai SOTE?

Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.

Kohti traumasensitiivistä hengellisyyttä

Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.

Pirkko Olanterä

Kuinka valetaan peruskivet traumainformoituun organisaatiokulttuuriin?

On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kati Sarvela

Traumainformoituhoito osa 2

Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.

Lapsuuden haitalliset kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva