Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta


Lapsuuden haitalliset kokemukset kasantuvat eri lailla eri ihmisryhmiin

Toisten sortaminen, orjuuttaminen ja vierauden pelko ovat yhtä vanhoja kuin sivilisaatio. Nämä tuhansia vuosia vanhat käyttäytymismallit siirtyvät ylisukupolvisesti tarinoissamme ja kehoissamme, vagushermomme eli kiertäjähermon välityksellä. Resmaa Menakee kutsuu tätä hermoa oivaltavasti “sielunhermoksi”, joka kuvaa hyvin sen yliyksilöllistä ja ylisukupolvista luonnetta ja merkitystä. Trauma ei ole kuin hammassärky, joka tapahtuu vain yhdessä ihmisessä, vaan se voi olla kulkutauti, joka leviää ihmisestä, ihmisryhmästäja sukupolvesta toiseen.

Menakee kutsuu likaiseksi kivuksi sellaista traumasta syntyvää kipua, jonka lievittämiseksi ihminen yrittää puhaltaa oman kärsimyksensä oireita toiseen ihmiseen väkivaltana, pettämisenä, emotionaalisena tai muuna kaltoinkohteluna, vaikkapa alistamisena tai kiusaamisena. Itse pohdin,onko kyseessä trauman likaisuuden sijaan pikemminkin "likainen selviytymisstrategia": Henkilölle ei ole yhteisössään tarjoutunut parempia luonnollisia, ravitsevia, toipumista edistäviä, ihmissuhteita tai/ja yhteiskunnan tarjoamaa tukea, jotta hän voisi selvitä ylisukupolvisen trauman seurannaisvaikutuksista kuten lapsuuden haitallisista kokemuksista. Likainen kipu ei kuitenkaan koskaan Menakeen mukaan parannu edellä mainituin, väkivaltaisin, keinoin. Sen sijaan ne vain vahvistavat epäterveitä selviytymisstrategioita ja väkivallan noidankehää.

Kehomme reagoi jatkuvasti ympäristöönsä etsien hermostomme, erityisesti juuri vagushermon välittämänä, turvaa tai vaaraa. Kehossamme elämme, siinä iloitsemme, pelkäämme, vihaamme, toivomme, reagoimme ja rentoudumme. Se, mikä kehomme tilaan vaikuttaa eniten, on ravitsevista vuorovaikutussuhteista nouseva turvallisuuden kokemus ja yhdessä selviytyminen hankalistakin elämäntilanteista. Kun meille tapahtuu jotain, joka on kehollemme liikaa, vaikkapa liian nopeaa tai liian aikaista, se ylirasittuu ja seurauksena voi olla trauma. Trauma syntyy siitä, että tapahtuma ylittää käsittelykapasiteettimme, emmekä saa itsellemme riittävää sosiaalista tukea selviytymiseen. Trauma voi myös levitä ylisukupolvisesti opitun kaltoinkohtelun ja epäterveiden normien välityksellä ,mutta myös epigeneettisesti. Nykyään tiedetään, että traumatisoiva ympäristö (sodat, sorto) vaikuttaa myös henkilön perimään. Traumaperäinen myrkyllinen stressi ilmenee kehossamme jatkuvana varuillaan olona, tai täydellisenä lamaantumisena ja dissosiaationa, eli emme ole kehossamme tietoisen läsnäolon tilassa.

Lapsilla näennäisen pienetkin toistuvat tapahtuvat voivat olla traumatisoivia, mikäli tarjolla ei ole myötäelävää, tietoisesti läsnäolevaa aikuista. Vanhemmilla, joilla on on useita käsittelemättömiä lapsuuden haitallisia kokemuksia(ACE), on selkeästi "terveitä" verrokkeja suurempi riski mielenterveyden ongelmiin, päihteiden käyttöön, huonoihin sosiaalisiin verkostoihin ja koulutustasoon.  Nämä, yhdessä haitallisiin kokemuksiin usein liittyvien taloudellisten vaikeuksien kanssa, voivat tuottaa yhä enemmän lapsien vanhemmissa myrkyllistä stressiä, mikä puolestaan vaikeuttaa perheiden kykyä tarjota lapselle hyvinvointia ja terveyttä edistävää, normaalia kehitystä tukevaa, ympäristöä. Nykyään lapsuuden sosiaalisen vaille jäämisen ja kaltoinkohtelun muutokset pystytään näkemään jo aivokuvannuksissa. Haitalliset kokemukset,yhdessä trauman epigeneettisen perimän kanssa, voivat johtaa trauman kasaantumiseen perheeseen ja krooniseen myrkylliseen stressiin lapsessa, joka puolestaan vaikuttaa hänen oppimiseensa sekä aikuisuuden sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Kollektiivisella traumalla tarkoitetaan trauman oireiden kertymistä yhteisöön. Esimerkiksi tietty suku, etninen ryhmä, kokonainen sosiaalinen luokka tai vaikkapa seksuaalinen vähemmistö voi olla traumatisoitunut. Kollektiivinen trauma voi läpäistä kaikki yhteiskunnan rakenteet. Trauman oireet voivat näkyä sen hallinnollisissa instituutioissa esimerkiksi alistavina käytäntöinä ja se voi näkyä kansakuntien välisessä politiikassa. Yksilöllistä traumaa, kollektiivista traumaa ja ylisukupolvista traumaa ei voida erottaa toinen toisistaan, vaan ne kaikki vaikuttavat toinen toisiinsa.


Kollektiiviseen traumaan liittyvät tietyt ryhmäidentiteettimarkkerit, jotka ruokkivat ristiriitoja ylläpitävää noidankehää

Kollektiiviseen traumaan liittyy Reimannin ja Köningin(2018) mukaan tyypillisesti tietyt identiteettimarkkerit (mielenlaatu ajattelumalleineen, narratiivit eli tarinat ja kollektiiviset tunteet). Vaikka tässä blogiartikkelissani käsittelen ensisijaisesti huonompiosaisia ihmisiä ja heidän kollektiivisia traumojaan, traumaa kantavien yhteisöjen identiteettimarkkerit eivät näy tietenkään pelkästään heissä. Kollektiivinen trauma, ristiriitoja ruokkivine markkereineen, voi näkyä meissä kaikissa, myös vauraissa, taloudellisesti hyvinvoivissa yhteisöissä. Niin kutsutuissa hyväosaisissa se voi näkyä vaikkapa välinpitämättömyytenä, takertumisena yhteen omia etuja ajavaan talousajatteluun, tunnekylmyytenä, myötätunnon puuttumisena, ylimielisyytenä sekä alistavien rakenteiden luomisena. Kollektiiviset traumat koskevat siis kaikkia väestönosia, mutta ne voivat oireilla eri sosiaalisissa ja yhteiskuntaryhmissä eri tavoin. On selvää,että jonkun väestön osan erityisvaikeudet, kuten taloudellisesti turvaton ympäristö, vahvistavat vain entisestään heidän myrkyllistä stressioireiluansa. Sen seurauksena kollektiivinen traumaperäinen stressi voi vahvistaa myös poliittisia ristiriitoja ylläpitävää radikalisoitumisen noidankehää. Siksi sosiaalinen ja taloudellinen tasa-arvotyö on tärkeää rauhantyötä.

Identiteettimarkkerit ovat mukana noidenkehässä (kts. kuva), jossa empatia,uteliaisuus ja avoimuus muita ihmisiä kohtaan koko ajan vähenee. Tässä yhteydessä täytyy tietysti muistaa, etteivät tietenkään kaikki lapsuuden haitallisista kokemuksista kärsineet, ja kollektiivisesta myrkyllisestä traumaperäisestä stressistä kärsivät, radikalisoidu. Osa toipuu tai osa oireilee muilla tavoilla. Mielestäni ajassamme näemme kuitenkin, että haitallisten kokemusten kollektiivisella kertymisilmiöllä voi olla suuri, jopa pelottava, yhteiskunnallinen merkitys. Ilman ympäristön myötäelävää puuttumista, kollektiivisesta traumasta kärsivä ryhmä, voi vahvistaa itse itseään yhä radikalisoituvammassa ja totalitarisoituvammassa noidankehässänsä. Epäterveitä ajattelutapoja ja käyttäytymismalleja kyllästyy yhä enemmän sulkeutuneen ryhmän sisälle. Seuraamukset noidankehästä ovat monenlaisia, kuten vanhojen syrjinnän ja ennakkoluulojen vahvistuminen, itsearvostuksen ja luottamuksen edelleen vähentyminen ja fyysisen sekä psyykkisen terveyden edelleen heikkeneminen ja koulutusmahdollisuuksien väheneminen, kun menneisyyden taakat vahvistuvat kehässä traumaperäisenä stressinä stressihormoneineen.

Yhteiskunnallista ristiriitaa ylläpitäviin ryhmäidentiteettimarkkereihin kuuluu ensinnäkin ryhmän jäsenten jäykkä yhteinen ajattelutapa, uskomusjärjestelmä , jolle on tyypillistä usko esimerkiksi oman ryhmän erinomaisuuteen muihin verrattuna sekä usko yhdenlaiseen totuuteen, ideologiaan tai uskonnolliseen näkemyksen. Jaettuun kollektiiviseen ajattelutapaan sisältyy usein myös se,että kansakunnan kärsimyksen syntipukkeja etsitään muista ihmisryhmistä: käsittelemättömiä tunteita siirretään muihin ihmisryhmiin.  Sen jäsenillä on "tunnelinäkö", jossa nähdään vain asioita, joita halutaan nähdä. Tietoisesti läsnäoleva, avoin ja utelias mieli ei koskaan kehity ryhmän jäsenelle ja kyky luoda suhteita erilaisiin ihmisiin vähenee.

Koska traumataakka identiteettimerkkeineen siirtyy kollektiivisessa traumassa usein sukupolvesta toiseen “normaalina”, niiden kyseenalaistaminen trauman kyllästämässä haitallisten kokemusten ympäristössä kasvaneelle on vaikeaa. Henkilöt eivät näe ja kuuntele muita mielenlaatuja näkökulmineen. Selitys ei ole vain se, etteivät he halua tätä tehdä, vaan kollektiivisen traumaan liittyvät prosessit ovat huonosti tiedostettuja tai täysin tiedostamattomia prosesseja. Trauma elää kehossamme spontaaneina, opittuina,tunnereaktioina. Ylisukupolviset taakat ovat kehollistuneet ryhmän jäseniin tietyksi mielenlaaduksi ja sanattomiksi reagointimalleiksi, ellei joku yksilö lähde aktiivisesti avaamaan taakkasiirtymiä ja katkaisemaan traumaketjua. Paradoksaalisesti jaettu yhteinen vahva ideologia, totalitaarinen uskomusjärjestelmä, voi immunisoida kriittisissä tilanteissa sotilaita ja siviilejä kestämään tulevia traumaattisia kokemuksia. Ääri-ideologian ja yhteiskunnallista konfliktia ylläpitävän kehityskaaren takana näyttäisi siis olevan evolutiivinen psykososiaalinen ja biologinen prosessi, jonka tarkoitus on suojata sen jäseniä uudelleentraumatisoitumiselta. Sen hintana on tyypillisesti jatkuva dissosioituminen (ihminen ei ole koskaan kehossansa), suljettu sydän ja mieli, josta käsin ihminen ei koskaan saavuta omaa luovuuttaan, henkilökohtaista tai yhteisöllistä kukoistustaan.

Kollektiiviseen traumaan liittyy toisena identiteettimarkkerina kollektiiviset narratiivit eli identiteettitarinat menetyksistä ja epätoivoista, jotka liittyvät usein jo edesmenneiden henkilöiden traumaattisiin kokemuksiin (esim. sodan traumatisoimat ja kolonisaation traumatisoimat alkuperäiskansat). Tyypillistä on, että ryhmässä tarinoista vaietaan, samoin kuin vaietaan kokemuksiin liittyvistä kipeistä tunteista kuten häpeästä ja syyllisyydestä sekä käyttämättä jääneistä vastuunoton tilaisuuksista. Vaikenemisen ja salaillun kulttuuri muokkaa tarinat vähitellen julkilausuttuinakin epärealistisiksi, vääristyneiksi ja ennakkoluuloiseksi. Faktat sekä mielipiteet alkavat niissä yhä enemmän sekoittua. Valetodellisuus alkaa palkita suljetussa kollektiivisessa mielessä itseään enemmän kuin realistiset kertomukset menneisyydestä tai nykyisyydestä. Tämä lienee jonkinlaista pakenemista symboliseen valetodellisuuteen, jolla voi olla oma psykologinen selviytymistä ja omanarvon tuntoa palveleva merkityksensä.

Kollektiiviset tarinat näkyvät traumasta kärsivässä yhteisössä epäterveenä ryhmädynamiikkana, sulkeutuneisuutena  ja kognitiivisina vääristyminä. Asioita ei katsota tuoreesti, uteliaina ja avoimina, jotta ne nähtäisiin sellaisena kuin ne ovat,vaan suljetuin mielin ja sydämin, siten kuin ne halutaan nähdä. Yhteisön identiteettiä määrittelevät tarinat muuttuvat kollektiivisesti traumatisoituneissa ihmisryhmissä uhritarinoiksi, aivan kuten yksilöllisissäkin traumoissa. Ryhmän sisällä koetut yksilölliset traumat voivatkin olla osa kollektiivisen trauman itseään vahvistavaa kierrettä, osa yhteiskunnallista poliittista ristiriitaa kasvattavaa noidankehää. Vähitellen ryhmässä olijat alkavat selittää omia kyseenalaisia tekoja, kuten kostoa ja väkivaltaa, todellisuudesta vääristyneillä ja kehosta vieraantuneilla tarinoilla.

Kollektiivisiin tarinoihin menetyksistä ja menneistä traumoista liittyy tyypillisesti myös kolmas identiteettimarkkeri, kollektiiviset yhdessä koetut tunteet, kuten ahdistus, viha, pelko ja häpeä. Ryhmän jäsenet lakkaavat luottamasta muihin ja heiltä saattaa kokonaan kadota positiiviset näkymät valoisammasta tulevaisuudesta ja he jäävät kiinni omaan uhri- tai miksei myös oman ylemmyytensä tarinaan. Tyypillistä on, että jos jonkun ryhmän identiteettimarkkereille nauretaan ja niitä pilkataan, se lisää näiden ihmisten haavoittuvuutta ja myrkyllinen noidankehä vain voimistuu. Se voi entisestään lisätä ryhmän oireilua, huonovointisuutta ja osattomuuden kokemusta sekä totalisoivaa kehitystä.

‍Kollektiivisesta traumasta selviäminen on sosiaalisentasa-arvon edistämistä ja rauhantyötä



Kuinka kollektiivisesta traumasta voi selvitä? Siitä on lukemattomia käytäntöjä ja tutkimuksia. Selviämisstrategioista on kirjoitettu myössuuri määrä kirjoja ja aiheesta kiinnostunut voi vaikka perehtyä, kuinka saamelaisia on tuettu viime vuosikymmeniä selviämään omasta kollektiivisesta ja ylisukupolvisesta traumastaan. Olennaista on sisäistää traumainformoidut periaatteet, jossa voimaannutetaan ja valtaannutetaan kansalaisia toipumaan haitallisista taakoistaan omaehtoisesti. Kaikkien kansalaisten resilienssiä, tunnetaitoja ja traumatietoisuutta lisätään. Kollektiivisen trauman ylläpitämän noidankehän katkaisu on kaikilla trauman osa-alueilla (yksilö, kollektiivinen, ylisukupolvinen) tarjottavaa sosiaalista myötäelävää tukea ja tasa-arvo- ja rauhantyötä. Se on sosiaalisen,psykologisen, moraalisen ja fyysisen turvan sekä luottamuksen ilmapiirin luomista.

Traumatietoisuutta lisätään ja haitallisiin, myrkyllisen stressin ilmenemismuotoihin, puututaan aktiivisesti kaikilla tasoilla, myös rakenteissa ja johtamisessa. Vain näin voidaan auttaa haitallisista kokemuksista kärsivää ihmisiä ja ryhmää kehittämään mielenlaatu, joka näkee maailman monet erilaiset näkökulmat sekä omat ja ryhmän kukoistusmahdollisuudet. Kun ihmiset toipuvat traumaattisesta stressistään syvällisen oppimisen kautta, he vapautuvat häpeästä ja syyllisyydestä. Trauma kun ei ole kenenkään vikä. Vastuu paranemista on kuitenkin itsellä. Toipuminen mahdollistaa monia aioista, vaikkapäa sen, että traumaselviytyjä kykenee elämään elämäänsä onnellisempana, avoimin sydämin ja mielin. Avoin sydän ja mieli mahdollistavat luovat ongelmanratkaisut, joita tällä hetkellä globaalin ekologisen kriisin keskellä kipeästi tarvitsemme.  

Yhteiskuntarauha edellyttää, että ymmärrämme traumaattisen stressin merkityksen paitsi yksilöissä ja yhteisöissä myös yhteiskunnallisella tasolla.

Lähteet:

Resmaa Menakem, My Grandmother´s Hands: Racializedtrauma and the pathway to mending our hearts and bodies, 2017, CRP, Las Vegas

Cordula Reimann and Ursula König, Closing a gap inconflict transformation: Understanding collective and transgenerational trauma,2018

 

BLOGIT

Covid-19, traumatietoisuus ja resilienssi

Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.

Ajatuksia traumasta, traumainformoidusta järjestelmästä ja työotteesta

Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.

Mikä ihmeen traumainformoitu?

Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista. ‍

- Kati Sarvela -

Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmisten kohtaamisen (videoita)

Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)

Mitä yhteistä on COVID-19:lla ja väkivallalla?

YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.

Kati Sarvela

Intersektionaalinen analyysi ja traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä

Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?

Kati Sarvela

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen ennakkojulkkarit

Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"

Komplisoituneen trauman jäljillä

Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.

Jukka Packalen

Hammashoitohuone teatterinäyttämönä

Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.

Kati Sarvela

Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet

Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.

Kati Sarvela

Voiko korona pandemia tuoda tullessaan mitään hyvää kansalaisille ja kansakunnille?

Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.

Kati Sarvela

Sydänyhteyden neurobiologiaa

Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa

Kati Sarvela

Krooninen kipu, trauma ja vireystila

Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.

Kati Sarvela

Sosiaalinen epigenetiikka

Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.

Kati Sarvela

Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta

Kati Sarvela, HLL, terapeutti (sensomotorinen psykoterapia, hypnoterapia)

Mitä tarkoitetaan traumainformoidulla systeemillä terveydenhuollossa?

Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.

Yhteinen kieli - Traumainformoitu kohtaaminen ihmistyössä

VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.

Basam Books ja Iloa ja toivoa -verkosto yhteistyössä

Näyttöön perustuvaa vai asiakkaan kokemukseen luottavaa psykoterapiaa?

Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.

soTE, SOte vai SOTE?

Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.

Kohti traumasensitiivistä hengellisyyttä

Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.

Pirkko Olanterä

Kuinka valetaan peruskivet traumainformoituun organisaatiokulttuuriin?

On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kati Sarvela

Traumainformoituhoito osa 2

Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.

Lapsuuden haitalliset kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva