Komplisoituneen trauman jäljillä

Jukka Packalen

Akkreditoitu logoterapian ja sertifioitu traumatisoitumisen asiantuntija

  

Kun sain kutsun kirjoittaa vieraskynäartikkelin komplisoituneesta traumasta tähän blogiin, innostuin heti. Komplisoitunut traumatisoituminen tunnetaan huonosti jopa terveydenhuollossa, ja kaikki tilaisuudet jakaa tietoa tästä monimuotoisesta ilmiöstä on käytettävä huolellisesti hyväksi. Minun on kuitenkin ollut vaikea tarttua kirjoittamiseen, koska se käynnistää minussa heti lähes sietämättömän stressireaktion. Sympaattinen hermostoni reagoi pandemian aikana pienimpäänkin stressin aiheeseen aktivoitumalla. Syke nousee, sykevälivaihtelu laskee, käteni tärisevät stressihormonien erittyessä elimistöön ja ajatusta on vaikea pitää kasassa.

Tämä on komplisoituneen trauman ydin: autonomisen hermoston reguloinnin ongelma. Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa. Varhaislapsuudessa koettu jatkuva stressi ristiriitaisissa tai kaoottisissa riippuvuussuhteissa ensisijaisiin huoltajiin antaa heikommat eväät elämänhallintaan, mistä seuraa uusia stressaavia kokemuksia ja näin stressi kumuloituu ja kerroksistuu. Komplisoituneen trauman käsittely onkin kuin sipulin kuorimista: aina löytyy syvempi, aiempi stressikokemus. Prosessi vaatii traumatisoitumisen ymmärtävän terapeutin ja luottamussuhteen, jonka rakentuminen kestää vuosia.

Se, mikä ylittää kunkin stressinsietokynnyksen, on kuitenkin täysin yksilöllistä. Elämä, josta yksi selviää ilman traumaperäistä stressiä, on toiselle kestämätön. Jokaisen ihmisyksilön absoluuttisesta ainutlaatuisuudesta johtuen tämä on selviö.

 

Traumatisoitumista ei ymmärretä terveydenhuollossa

Robert Rhoton Trauma Institute Internationalista toteaa, että hoitojärjestelmät ovat 20-30 vuotta jäljessä siitä, mitä traumoista nykyään tiedetään. Tätä heijastaa hyvin suomalaisen terveydenhuollon tilanne. Traumatisoituminen tunnetaan terveydenhuollossa huonosti.

Tammikuussa 2020 julkaistiin uusi traumaperäisen stressin käypä hoito -suositus. Sen lähestymistapa on auttamattoman vanhentunut, diagnostisten kriteerien luetteloon perustuva; jos täyttää tietyt kriteerit, katsotaan niitä vastaava diagnoosi asianmukaiseksi.

Hoitosuositus on monella tapaa ongelmallinen. Siinä esimerkiksi oletetaan, että voidaan jäljittää ylivoimainen stressaava tapahtuma, jonka seurauksena oireet syntyvät. Kuitenkin on niin, että merkittävä, ellei suurin osa vaikeimmin hoidettavasta traumaperäisestä stressistä juontuu ihmisen kehityksen kannalta kriittisten kiintymyssuhteiden dynamiikasta varhaislapsuudessa. Traumatisoiva elämäntilanne ei silloin välttämättä ole traumatisoitumisen oireista kärsivän tiedossa. Trauma tallentuu merkittävässä määrin implisiittiseen ja proseduraaliseen muistiin, joka toimii tietoisuuden ulkopuolella. Tällöin traumatisoivasta kiintymyssuhdemallista ei edes voi olla tietoisia muistoja.

Hoitosuositus osoittaa, ettei komplisoituneen trauman oireiden tyypillistä alkuperää varhaisissa kiintymyssuhteissa ymmärretä, koska siinä peräänkuulutetaan erotusdiagnostiikkaa suhteessa kiintymyssuhdehäiriöön. Kuitenkin komplisoitunut trauma usein, ellei useimmiten, on nimenomaan seurausta kiintymyssuhteiden häiriöistä!

Logoterapian isä, Viktor Frankl, oli omassa mielenterveyshäiriöiden teoria- ja hoitomallissaan kiinnostunut siitä, missä ihmisen olemispuolessa oireet ilmenevät, ja toisaalta siitä, mistä ne ovat peräisin. Traumatisoituminen on somatogeeninen toiminnallinen häiriö, autonomisen hermoston dysregulaation ongelma. Trauma on siis perustaltaan kehollinen, vaikka se ilmenee psyykkisinä oireina taiparemminkin huonosti sopeutuvana käytöksenä. Psykologiset reaktiiviset käyttäytymiset ovat olemuksellisesti kehollisen traumatisoitumisen ilmenemismuotoja.

Kuitenkin vain tämä traumatisoitumisen psykologia on huomioitu käypä hoito -suosituksessa ja sellaisenakin hyvin ylimalkaisesti. Sen hoitosuosituksena on traumatisoitumisen kognitiivinen työstäminen, eikä se siksi heijasta sitä, mitä traumasta eheytymisestä nykyään tiedetään. Siltikin suositus on pieni askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi mindfulness, jooga ja liikunta mainitaan vaihtoehtoisina hoitomuotoina. Itse näen kehollisten stressireaktioiden sääntelyn harjoittelun keskeiseksi ja kriittiseksi eheytymisen kannalta. Terapiassa oman käsitykseni mukaan tärkeintä on luottamuksellinen hoitosuhde, jossa traumatisoitunut voi turvallisesti tuntea, mitä tuntee ja kokeilla erilaisia sosiaalisia strategioita turvallisessa kiintymyssuhteessa.

 “Kognitiivinen prosessointi” on toissijaista jo siksikin, että trauma-aktivaatioissa keskushermoston toiminnan ohjaus(executive functioning), eli suunnitteleva, tulevaisuuteen orientoinut ja reflektoiva ajattelu on useimmiten jonkin asteisesti estynyttä. Se ilmenee vaihdellen desorientaatiosta totaaliseen kyvyttömyyteen mentalisoida traumaperäisen stressireaktion aikana. Nämä stressireaktiot voivat olla aktiivisina valtaosan ajasta, myös öisin, painajaisten muodossa.  Traumasta eheytymisen tärkeimpiä tekijöitä ovat turvalliset ja pysyvät kiintymys- ja hoitosuhteet sekä keholliset, somaattisen reguloinnin menetelmät.

Psykiatria nojaa vanhentuneeseen diagnosointimalliin

Oirelistauksiin ja diagnooseihin perustuva ote traumatisoituneiden auttamiseen on aikansa elänyt ja sitä on kritisoitu vuosikymmeniä. Vuonna 2019 julkaistussa Liverpoolin yliopiston tutkimusraportissa todetaan, että psykiatriset diagnoosit ovat hyödyttömiä ja vailla tieteellistä perustaa. Iso-Britanniassa onkin mielenterveysalanammattilaisten joukossa kiihtyvää liikehdintää diagnoosikeskeisestä ajattelusta poispääsemiseksi. Erään liikkeen nimi on paljon puhuva: “Drop the Disorder”.

Traumatisoitumiseen erikoistuneet logoterapeutit Dezelic ja Ghanoum luettelevat peräti yli 80 erilaista traumatisoitumiseen liittyvää oiretta. Kehityksellisen trauman kompleksisuutta ja monimuotoisuutta ei voi liikaa korostaa, eikä myöskään sen yksilöllisiä ilmenemismuotoja. Komplisoitunutta traumaa ei siis ole erityisen hedelmällistä lähestyä pelkästään oireiden kautta. Kuitenkin nykypsykiatria on kiinnostunut ainoastaan oireiden luettelemisesta ja ryhmittelemisestä, eikä käytännössä lainkaan etiologiasta eli oireiden alkuperästä, ei oireiden takana olevista kokemuksista eikä oireilevan ihmisen elämäntilanteesta.

Oma esimerkkini kuvaa hyvin tätä: oireiluni alkoi sinä päivänä kun lapsuuden pahoinpitelijäni, isäni, kuoli. Aloin kokea selittämättömiä selkä-, rinta- ja jalkakipuja. Toin työterveyslääkäreille ja minua hoitaneille fysioterapeuteille toistuvasti esille, että oireet alkoivat isäni kuoleman yhteydessä. Kuitenkin kesti lähes vuoden, että nämä oireet tunnistettiin paremminkin psykosomaattisiksi kuin elimellisiksi oireiksi ja silloinkin omasta vaatimuksestani. Jouduin lyömään nyrkkini lääkärin pöytään vaatien psykiatrista arviointia. Psykiatrinen arvio totesi oireiden perusteella minun kärsivän paniikkihäiriöstä. Silloinkin toin esille milloin oireeni alkoivat. Psykiatri totesi patronisoivasti: “niin sinua on kuritettu lapsena”.  Poistuin vastaanotolta paniikkikohtauksessa ja etsin käsiini muuta apua. Onneksi jo seuraava mielenterveyden asiantuntija osasi kaivaa esille traumaoireita kartoittavan testin, joka paljasti oireideni todellisen luonteen. Tästä alkoi matka eheytymisen keinojen etsimiseen. Ilman adekvaattia työskentelyä traumatisoitumista ymmärtävien terapeuttien kanssa olisin tuskin tänään elossa tätä kirjoittamassa.

Traumatisoituneiden kannalta tämä tietämättömyys traumatisoitumisen mekanismeista on traagista, koska ainoastaan ymmärtämällä ilmiö oikein, voidaan tarjota adekvaattia hoitoa, joka Suomessakin on lääkärien ammattikunnan ja psykiatrien portinvartijuuden takana. Tyypillisessä tilanteessa komplisoitunut traumaperäinen stressi tulkitaan hoitoketjuissa joksikin psyykkiseksi häiriöksi, kuten kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, skitsoaffektiiviseksi häiriöksi, yleistyneeksi ahdistushäiriöksi, masennukseksi, epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi tai jopa psykoosiksi. Väärästä diagnoosista ei kuitenkaan, luonnollisestikaan, seuraa tarkoituksenmukaista lääkitystä, terapiaa tai muuta tarvittavaa hoitoa ja tukea.

Taustalla usein lapsuudenaikaiset haitalliset kokemukset

Pandemian kaltaiset poikkeusolosuhteet ruokkivat traumaperäistä stressiä ja monien meistä stressinsietokynnys ylittyy niin, että kehon stressin automaattinen regulointi on mennyttä kalua. Heikoilla ovat he, jotka ovat kasvaneet traumatisoivissa olosuhteissa. Yksinkertainen kysely lapsuudenaikaisista haitallisista kokemuksista (Adverse ChildhoodEffects, ACE) antaa viitteitä traumatisoitumisen mahdollisuudesta. Kriittinen pilottitutkimus lapsuudenaikaisten haitallisten kokemusten vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmässä elämässä tehtiin jo 25 vuotta sitten Yhdysvalloissa. Suomessa alan ensimmäinen konferenssi pidettiin vasta 2019. Lastensuojelunkeskusliitto summaa:

 “Erilaiset haitalliset kokemukset lapsuudessa,kuten esimerkiksi väkivalta, hyväksikäyttö, vanhempien alkoholismi,mielenterveysongelmat, eroriidat, kiusaaminen ja vanhempien menetys, ovat tutkimusten mukaan suurin yksittäinen aikuisiän hyvinvointia ja terveyttä ennustava tekijä. Niiden vaikutukset ovat siten valtavat paitsi yksilölle itselleen, myös kansantaloudelle.”

ACE-kartoituksia olisi yksinkertaista toteuttaa Suomessakin, mutta ilmeisesti kyselyä ei ole vielä käännetty ja lokalisoitu Suomen oloihin. Olen omassa blogissani julkaissut kyselystä oman käännökseni. Linkki blogiini on tekstin lopussa. ACE-ajattelu on vallannut alaa lukuisissa maissa ja Suomen olisi aika pikaisesti hypätä mukaan kelkkaan.

On mielenkiintoista pohtia, miksi niin ilmeistä varhaisen kasvatuksen dynamiikan ongelmaa ei haluta ottaa vakavasti sen myöhempien seuraamusten syynä. Osittain kyse on poliittisen tahdon puutteesta, mutta miksi tahto puuttuu? Onko niin, että haluamme teeskennellä, että perheet Suomessa voivat paremmin kuin todellisuudessa? Olemmehan maailman onnellisin kansa!

Oirelähtöinen näkökulma traumatisoitumiseen ansaitsisi päästä historiaan lepäämään. Nykyään traumatisoituminen ymmärretään elimistön sopeutumisena ylivoimaisen stressaaviin olosuhteisiin. Siksi on pystyttävä tekemään traumaoireista kärsivän ihmisen elämää vähemmän stressaavaksi. Silloin kun keskitytään oireisiin, ei ymmärretä muuttaa oireiden lähdettä. Lisäksi kehollisten, vakauttavien menetelmien käyttäminen on keskeistä, jotta kehollisia stressireaktioita oppii hallitsemaan. Edelleen, komplisoituneen trauman hoitaminen on vuosikausia kestävä terapeuttinen prosessi, eikä Kelan psykoterapian tuki ole lähestulkoonkaan riittävä traumatisoituneiden tarpeisiin. Komplisoituneeseen traumaan erikoistunut traumapsykoterapeutti Eric Gentry kertoo, että useat asiakkaat käyvät vuosikymmenien ajan hänen vastaanotollaan, koska uudet elämäntilanteet palauttavat vanhat haasteet jälleen ajankohtaisiksi.

Kaksitoista vuotta sitten päätin, että komplisoituneen traumatisoitumisen mekanismit pitää tuoda ihmisten tietoisuuteen. Vielä tänäkin päivänä ollaan traumatietoisuuden kasvattamisessa enemmän tai vähemmän lähtökuopissa, ja siksi jokainen blogi, joka levittää tietoa, on tavattoman arvokas. Olen kiitollinen tämän vieraskynänkirjoittamisen tilaisuudesta ja jatkan omaa vaatimatonta tiedon jakamisen pyrkimystäni omassa blogissani, joka löytyy osoitteesta https://traumainfo.fi.

 

PS. Tässä linkissä vielä Jukka Packalenin blogiartikkeli lapsuuden haitallisista kokemuksista (ACE).

 

 

 

 

BLOGIT

Intersektionaalinen analyysi ja traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä

Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?

Kati Sarvela

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen ennakkojulkkarit

Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"

Komplisoituneen trauman jäljillä

Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.

Jukka Packalen

Hammashoitohuone teatterinäyttämönä

Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.

Kati Sarvela

Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet

Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.

Kati Sarvela

Voiko korona pandemia tuoda tullessaan mitään hyvää kansalaisille ja kansakunnille?

Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.

Kati Sarvela

Sydänyhteyden neurobiologiaa

Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa

Kati Sarvela

Krooninen kipu, trauma ja vireystila

Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.

Kati Sarvela

Sosiaalinen epigenetiikka

Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.

Kati Sarvela

Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta

Kati Sarvela, HLL, terapeutti (sensomotorinen psykoterapia, hypnoterapia)

Mitä tarkoitetaan traumainformoidulla systeemillä terveydenhuollossa?

Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.

Yhteinen kieli - Traumainformoitu kohtaaminen ihmistyössä

VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.

Basam Books ja Iloa ja toivoa -verkosto yhteistyössä

Näyttöön perustuvaa vai asiakkaan kokemukseen luottavaa psykoterapiaa?

Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.

soTE, SOte vai SOTE?

Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.

Kohti traumasensitiivistä hengellisyyttä

Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.

Pirkko Olanterä

Kuinka valetaan peruskivet traumainformoituun organisaatiokulttuuriin?

On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kati Sarvela

Traumainformoituhoito osa 2

Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.

Lapsuuden epäsuotuisat kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva