Kuinka maksimoida hyvinvointia - Traumatietoisuutta ja systeemiälyä hyvinvointialueiden toimintaan

YHTEENVETO

Aikamme haaste on luoda hyvinvointialueiden ohjaamasta sote-järjestelmästä organisaatioineen työpaikkoja, jotka houkuttelevat koulutettuja ihmisiä töihin. Tällä hetkellähän lähes koko Suomessa kärsitään suuresta työvoimapulasta. Merkittävä määrä sote-ammattilaisia on siirtymässä lisäksi lähivuosina eläkkeelle. Lopuista moni on uupunut. Ammatti-ihmiset kaipaavat työhönsä tänä päivänä vapautta, arvostusta, luovuutta ja itseohjautuvuutta. Terveydenhuoltomme ja sosiaalitoimemme ovat monin tavoin kestävyysmurroksessa. Järjestelmää ei korjata samalla hengettömällä, mekanistisella, ajattelulla, jolla ongelmat on luotu. Tarvitsemme paradigmasiirtymää holistiseen, epistemisesti oikeudenmukaiseen ihmiskuvaan, jota vahvistaa systeemiäly sekä trauma- ja kehotietoisuudesta nouseva ilo ja myötätunto. Suunta on jo meillä oikea, mutta tarvitsemme lopullisen hyppäyksen epistemiseen oikeudenmukaisuuteen, tasapainoiseen järjestelmään, jossa myös kokemuksellista tietoa arvostetaan. Näyttöön perustuvilla menetelmillä ei voi ihmislähtöisessä työskentelyssä jyrätä potilaan oman kokemuksen yli.

Hyvinvointialueiden ohjaamien sote-organisaatoiden ilmapiiri on elävöitettävä, kiire on saatava vähenemään ja sen kylmettynyt sydän on saatava sykkimään. Tämä tapahtuu nimenomaan turvallisesta yhteisestä tilasta ja holistisesta ihmiskäsityksestä käsin. Terveessä sote-järjestelmässä joudutaan penduloimaan rationaalisen, faktoihin nojatuvan, vasemman aivopuoliskon kokemuksen sekä luovan, tietoisesti läsnäolevan, oikean aivopuoliskon kokemuksen välillä. Organisaatiotasolla, turvallisessa tilassa tapahtuva, monenlaisten ammatillisten  ja asiakkaiden kokemuksellisten näkökulmien integraatio, mahdollistaa terveyden ja hyvinvoininnin optimaalisen kehkeytymisen järjestelmästä. Aivan samoin kuin vahingoittuneen tai haavoittuneen yksilön tietoisuus  helposti pirsotutuu, ohjautuu kaaokseen tai se sairastuu kognitiiviseen jäykkyyteen, näin tapahtuu myös organisaatiolle, silloin kun sitä ohjaa historiallisten haavojen, puhumattomien asioiden, tuottama varjosysteemi. Ne jäävät elämään systeemin taustalle, purkamattomina tunteina, näkymättöminä järjestelmän ohjaajina.

Instituutiot ja organisaatiokin voivat toipua, siinä missä yksilö. Itseohjautuva systeeminen hyvinvointijärjestelmä on kimmoisa, ja se jatkuvasti korjaa itse itseään. Se inspiroi työntekijöitään itsetuntemukseen ja erityisesti kehotietoisuuteen, jolloin ihmiset pystyvät voimaannuttavien ihmissuhteiden kautta tekemään parhaansa, yhteiseksi hyväksi. Eettiseksi ohjenuoraksi kestävyysmurrokseen ehdotan trauma- ja kehotietoisuudesta nousevaa biologisten motivaatiojärjestelmien hierarkiaa.

Kuhmossa 3.11.2021 Kati Sarvela

TAUSTAA


Viime viikolla sain kunnian osallistua Kainuun soten luottamushenkilöiden talousseminaariin ja mitkä ovat jälkifiilikset?  


Ensinnäkin haluan kiittää Kainuun viranhaltijoita valaisevasta päivästä. Tuli sellainen olo, että me kainuulaiset voimme luottaa omiin virkamiehiimme. Siellä hallinnossa on lukuisia päteviä ja osaavia ihmisiä, jotka pyrkivät pitämään vakaana ja toimivana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmäämme, jota vaivaa ainainen rahan puute. Samalla yritetään valmistella ja aktivoida järjestelmää yhteiseen muutokseen. He johtavat siellä tärkeää kehitystyötä, joka ei ole helppoa hommaa. Sen sijaan se vaatii kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Suuri kannustus heille ja haluan korostaa, että ymmärrän, että työ on hidasta ja vaativaa. Vahva tunne minulle tuli siitä, että järjestelmässämme ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Seuraavia ajatuksia en esitäkään kritiikkinä Kainuun soten hallintoa ja virkamiehiä kohtaan. Sen sijaan vision tulevaa. Eli toiseksi uudet kohtaamiset inspiroivat minua tämän artikkelin kirjoittamiseen.


Artikkeliani ohjaa systeemiäly, kestävyysmurros ja traumainformoitu ajattelu (Sarvela K. & Auvinen,E., 2020). Se, on visioni tulevasta ja se on suunnattu suomalaiseen sote-järjestelmään kokonaisuutena. Toivon kirjoituksellani kannustavani suomalaisia, kaikkien hyvinvointialueiden järjestelmän virkamiehiä, työntekijöitä ja asiakkaita, pohtimaan syvemmin sote-järjestelmän toimintakulttuurin ilmapiiriä ja sen tulevaa, entistä demokraattisempaa, syväolemusta. Oma kokemukseni on, että meidän on puhallettava elävyyden henki järjestelmään ja saatava sen sydän entistä lämpimämmin sykkimään. Tätä elävöittämistä on jo alkanut tapahtua monissa yksiköissä, ja meidän on vahvistettava entisestään tätä hyvinvoinnin haltiatarkehää. Seuraavassa visioin tulevaa systeemistä kestävyysmurrosta sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta, Kainuun hyvinvointiyhtymän talousseminaarin ja kestävyyspaneelin inspiroimana.


Tulevina vuosina meidän on korjattava henkilöstövaje sote-järjestelmässä. Kestävä kehitys ei synny siitä, että kuormitamme jäljellä olevaa henkilöstä entistä enemmän. Keskeisenä haasteena, nojauten omiin kokemuksiini terveydenhuollon ammattilaisena sekä talousseminaariin sisältöön, näen sen, että sote-järjestelmää johdetaan liikaa vain tiedolla, standardeilla ja brändeillä eikä vielä riittävässä määrin traumatietoisuudella, systeemiälyllä, sydämellä ja myötätunnolla. Peesaan tässä yhteydessä Eero Lahtista (2021): Monesti tapamme ymmärtää ja kehittää sosiaalisia systeemejä on kovin mekaaninen, ennustettavuutta ja hallittavuutta korostava. Ikään kuin jaettu todellisuus muuttuisi dokumentteja muokkaamalla tai strategia-sanan lisääminen dokumenttiin tekisi meistä strategisia.Toki tiedollakin johtaminen on tärkeää, mutta raporttien tekemiseen käytetyn ajan täytyy olla kohtuullista, jotta työntekijöille jää aikaa itse asiakkaitten kohtaamiseen, eli heidän ydintehtäväänsä. Toisena tärkeänä asiana pidän epistemistä oikeudenmukaisuutta, eli sitä, ettei sosiaalisia ilmiöitä medikalisoida, vaan valtaa jaetaan.

Epistemiset ongelmat koskevat tiedon ja vallan optimaalista jakautumista yhteiskunnassa. Kaksi päästrategiaa ongelman ratkaisemiseksi sote- ja terveydenhuollossakin heijastavat kahta tapaa ymmärtää iskulause "tieto on valtaa". Toinen olettaa, että mitä enemmän meillä on  tietoa, se auttaa meitä keskittämään valtaa. Toinen versio eli episteminen oikeudenmukaisuus toteaa, että tiedon lisääminen auttaa jakamaan valtaa. Analyyttiset, medikalisoivat tutkijat, omaksuvat helposti edellisen näkökulman, kun taas toinen, esimerkiksi traumainformoitu ja systeemiälykäs tietämisen versio, omaksuu jälkimmäisen. Tietämiseen voi liittyä siis sekä toimintamahdollisuuksien laajentamista että supistamista. (Steve Fuller, 2007).

Epistemistä epäoikeudenmukaisuutta on sekin, ettei lääkäri ota vakavasti potilaansa kertomaa kokemusta, vaan ottaa oikeudekseen "tietäjänä" määritellä häntä. Hän jyrää näyttöön perustuvalla tiedollaan potilaan kokemuksen yli. Näyttöön perustuvilla menetelmillä priorisoidaan lääketieteellisen kliinisen tutkimuksen kautta saatua tietoa muuhun kliiniseen tietoon verratuna, ja saatetaan valitettavasti mitätöidä potilaan omaa kokemusta. (Heggen, K.M., Berg, H, 2021) Episteminen oikeudenmukaisuus ja monitieteellisen tiedon lisääntyminen mahdollistaa toipumiskulttuurissa toimintamahdollisuuksien laajentamista.  Medikalisoiva edustaa epistemistä epätasa-arvoa, tiedon supistamista harvain valtaan. Peter Conradin (1992) mukaan medikalisointiin sisällytetään käyttäytymisen, kokemuksen ja kehon alistaminen lääketieteellisen ideologian valvontaan, sen tekniikan ja seurantajärjestelmien keinoin. Medikalisointi ilmenee siten, että vaikkapa mielenterveysongelmaa, lähdetään lähestymään vain biologisoivalla lääketieteen kielellä, vaikka mielen pahoinvointi selkeästi olisi seurausta kestämättömistä elinolosuhteista. (Conrad, Peter 1992) Käytännössä epistemisesti oikeudenmukainen järjestelmä näkyy muun muassa siten, että kokemuksellisia, turvallisia, ryhmämuotoisia terapiamenetelmiä (esim. luovat ja keholliset menetelmät) käytetään lisääntyvässä määrin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä sekä sosiaalityön ja kolmannen sektorin (esimerkiksi vertaisryhmät) terveysongelmia ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys tiedostetaan entistä kirkkaammin.


KONEMAISESTA AJATTELUSTA HOLISTISEEN JÄRJESTELMÄÄN


Itseorganisoituvissa organisaatioissa on arjen puurtajalle annettava tilaa myötätunnolle, improvisaatiolle ja luovuudelle. Pehmeitä toimintamalleja ja toiminnan eettistä pohjaa olisi myös hyvä tehdä strategioissa selkeämmin näkyväksi, jos mielitään osaavia, nuoria ihmisiä töihin sote-järjestelmään. Epäilen, että suurin osa terveydenhoidon ammattilaisista haluaa tehdä työtään paitsi näyttöön tukeutuen myös itseohjautuvasti, omalla sydämellään, kunnelleen asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita. Jos motivaationa on vain raha, niin ko. henkilöllä olisi aika pysähtyä eettiselle reflektiolle.


Jos ajattelemme asiakkaan ja  työntekijän turvallisuuden kokemusta, se ei ole pelkästään fyysistä turvallisuuden kokemusta, vaan se on myös moraalista, psykologista ja sosiaalista turvallisuuden kokemusta. Moraalinen turva edellyttää, että ihminen saa toteuttaa työssään omaa ihmisyyttään, ydinarvojaan sekä eettisiä periaatteitaan siten, ettei hänen tarvitse tuntea moraalista krapulaa vapaa-aikoinaan. Tästäkin voi syntyä stressiä, joka ruokkii työntekijöiden sairastavuuden noidankehää.


Myötätuntoinen, holistinen, hoito vaatii aikaa. Esimerkiksi hammaslääkäriasemista on muodostunut suuria tehokkuustehtaita, joissa työn keskeisenä mittarina käytetään toimenpidetehokkuutta ja tähän kannustetaan jopa rahapalkkioin. Systeemissä ei oteta riittävässä määrin huomioon sitä, kuinka tärkeää on, että erityisesti lapsuudessaan haavoitetut ihmiset, tulisivat aidosti kohdatuiksi, kuulluiksi ja nähdyksi. Toipumista edistävä terapeuttinen, myötäelävä, kohtaaminen hammaslääkärin työssä on aikaa vievää, etenkin ensimmäiset käynnit. Se vaatii ammattilaiselta kehotietoista itsetuntemusta, mutta samalla se on hyvin palkitsevaa. Tehokas ja inhimillinen järjestelmä edellyttää, että “hankalimmin hoidettavat”, osattomat, traumatisoituneet, ihmiset saisivat parhaat mahdolliset palvelut. Hehän käyttävät eniten palveluitamme ja kun tämä ryhmä hoidetaan hyvin, se näkyy myös kustannusten alenemisena. Voi perustellusti väittää, että juuri näiden ihmisten kohdalla se hitaus on sitä suurinta tehokkuutta. Sama koskee lasten palveluita. Ihmisen on saatava tuntea olonsa turvalliseksi, jolloin hänen luottamuksensa järjestelmään lisääntyy ja hänen omat toipumista edistävät voimavaransa aktivoituvat. Muistutan vielä, että monimuotoisesti traumatisoituneet ihmiset toipuvat yleensä hitaasti ja takapakkeja tulee. Toimintaa ei tulekaan ohjata pelkästään lyhyen ajan kvartaalimittarein vaan erityisesti pitkällä aikavälillä. Tästä pitkän välin tutkimuksesta uskon nousevan tiedolla ohjaamiseen tarpeellista faktaa kohtaamisen kulttuurin tehokkuudesta ja hitauden hämmästyttävästä voimasta. Lisäksi pitkän aikavälin tutkimukset lapsuuden haitallisista kokemuksista (ACE-tutkimukset) ovat avanneet jo meille entistä näkyvämmäksi terveyden sosiaalisten määrittelijöiden keskeisen merkityksen hyvinvoinnissamme.


Tarvitsemme paradigmasiirtymää systeemiseen holistiseen ihmiskuvaan, jossa työtä tehdään monialaisesti ja dialogisesti. Tässä maailmassa ymmärrämme myös luovuuden ja kehotietoisuuden toipumista edistävän merkityksen. Caroline Wellbery, yleislääketieteen professori kirjoittaa: Taiteilijoiden ja lääketieteilijöiden pitäisi olla enemmän keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyinen lääketiede on aivan liian robottimaista. Älypuhelimet, tietokoneet ja tekniset apuvälineet ovat tuottaneet konemaisia lääkäreitä. Meistä on tullut mekanistisia kauppamiehiä, mielenlatumme kulkee yhtä ja samaa rataa.


Harva nuori ihminen, jolla on aito ja eettinen auttamisen halu, haluaa robotiksi tekniseen sote-järjestelmään. Mielestäni se kertoo nuoren psyykkisestä hyvinvoinnista. Raha ei ole tänä päivänä se ainut kannustin, mikä ohjaa ihmisten työntekoa. Monet nuoret haluavat saada tunnetta siitä, että heillä on vaikuttamisen mahdollisuutta omaan työn tekemisen tyyliinsä ja hän haluaa tuntea saavansa työstään arvostusta, iloa ja toivoa.

OIKEAN JA VASEMMAN AIVOPUOLISKON YHTEISTYÖTÄ

Integroituneet hyvinvointipalvelut ovat vasemman ja oikean aivopuolen yhteistyötä. Iain McGilchrist (2009) tyrmää ajatuksen siitä, että vasemman ja oikean puolen erilaisuus olisi pelkkä myytti, vaikka psykiatrit usein näin väittävät. Näyttää siltä, että monitieteellisen, interpersonaalisen neurobiologian edustajat ja tutkijat (kuten esimerkiksi Daniel Siegel, Allan Schore, Bonnie Badenoch ja Terry Marks-Tarlow) tukevat ajatuksillaan häntä kirjassaan (Interpersonal Neurobiology and Clinical Practice).Toisaalta McGilchrist tiedostaa, että  populaarikirjallisuudessa on paljon valheellista tai yksinkertaistettua tietoa aivopuoliskojen eroista. Esimerkiksi aivojen oikea puoli ei ole pelkästään emotionaalinen puoli ja vasen puoli sanallistava puoli.

McGilchist kuvaa aivojen oikea ja vasenta puolta ja niiden epäsymmetrisiä kokemisen tapoja kirjassaan, jonka nimi on ”Mestari ja hänen lähettiläänsä” (Master and his Emissary, 2013), mikä nimi  kuvaa hyvin hänen lähestymistapaansa. McGilchristin näkemys poikkeaa yleisestä valtavirran ajattelusta, vasemman, “järjen”, aivopuolen ylistyksestä. Sen sijaan hän kuvaa oikeaa aivopuoliskoa intuitiivisen tiedon ja ymmärryksen ”mestarina” ja vasenta, rationaalista puoltamme alempiosaisena, ”lähettiläänä”, oikean puolen palvelijana. Sekin on toki tärkeä puoli, koska se seuloo tietoa ja peilaa ne faktoihin. Aivojen oikea puoli silti näkee enemmän ja on selkeäsi luotettavampi puoli kuin tämä vasen puoli, joka on byrokratisoitunut, asioita pois sulkeva, lähettiläämme.




Oikea ja vasen puoli kokevat McGilchristin (2013) mukaan todellisuutta eri tavoin. Hänen käsityksensä mukaan aivojen oikea puoli suuntautuu enemmän tähän jaettuun vuorovaikutukselliseen ihmisten väliseen tilaan, joka aukeaa joka hetki tässä ja nyt aina uudestaan. Se on siis se tila, jossa kykenemme kokemaan keskinäisen yhteytemme toinen toisiimme, olemaan tietoisesti läsnä toisillemme ja josta nousee myötätunto. Oikea puoli aistii lisäksi täsmällisemmin tunnevihjeitä ja se on utelias tutkimusmatkailija-puolemme. Oikea “mestaripuolemme” viihtyy epävarmuudessa ja on avoin erilaisille mahdollisuuksille. Vasen puoli, ”lähettiläämme” voi joskus vakavasti estää oikean puolen toimintaa. Se kun haluaa kontrolloida kaikkea. Lähettiläämme etsii jatkuvaa varmuutta ja se kaventaa näkökulmaa, sulkee pois asioita. Vasemman puolen yksin dominoidessa henkilö ”tietää”kaiken, ja karsii pois kaiken, joka ei mahdu sen maailmankuvaan.

Aivopuoliskomme tarjoavat McGilchristin (2019) mukaan meille mahdollisuuden olla kahdessa erilaisessa maailmassa. Niillä on erilaiset arvot, päämäärät ja ne kokevat eri asiat tärkeinä. Vasen puoli edustaa kaaosta ja oikea järjestystä. Hyvässä elämässä ja integroituneissa aivoissa, niiden tulisi löytää sopiva keskinäinen tasapaino. Terveydenhuollon ammattilaiset, erityisesti lääkärit  joutuvat helposti koulutuksensa takia ”aivojen vasemman puolen ansaan”, jossa heitä rajoittaa yksilökeskeinen, biologispohjainen ajattelu (“toksinen individualismi”), ja siihen liittyvä analyyttinen ajattelu sekä määrällinen tutkimusperinne sekä sen näyttö. Tällä tiedolla on omat ansionsa. En voisi toimia hammaslääkärinä ilman tätä tietoa. Valitettavasti tämä perinne vahvistaa erillisyyden tunnetta muihin ihmisiin ja riskinä on, että terveydenhuollon ammattilainen esineellistää asiakkaan oman yksilökeskeisen, biologispainotteisen näkökulmansa sisään. Tällöin herkästi katsomme toista ihmistä viallisena ja teemme erinäisiä biologispainotteisia päätelmiä hänen mielenterveydestään ja terveydestään. Tutkimus näyttää yhä vahvemmin kuinka sekä terveytemme että mielenterveytemme riippuvat sosiaalisista suhteistamme. Puhutaan tällöin jo aikaisemmin mainituista terveyden sosiaalisista määrittelijöistä. Tarvitsemme esteetöntä, integroitunutta tietoa ja järjestelmää, erityisesti sairauksien ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn. Ihmisten valmius monialaiseen yhteistyöhön ja dialogiin on ensiarvoisen tärkeää. Käytännön tasolla hyvin hoidettu ja resurssoitu sosiaalityö on mielenterveys- ja terveysongelmien ennaltaehkäisytyössä keskeisessä merkityksessä samoin kuin varhaiskasvatus. Erityisesti sosiaalityö on mielestäni monissa asioissa selkeästi terveydenhuoltoa edellä, esimerkkinä on vaikkapa systeemiset toimintamallit ja rakenteellinen sosiaalityö.


Oma kokemukseni on (olen kouluttanut satoja kasvattajia ja sosiaalialan sekä terveydenhuollon ammattilaisia), että sote-järjestelmässä näyttää edelleen elävän vasemman aivopuoliskon dominoinnin, mekanistisen ihmiskuvan, aikaa, vaikka muutoksen merkit näkyvät jo järjestelmässä. Aivan kuten hyvä ja toimiva vuorovaikutus lääkärin ja potilaan välillä edellyttää pendulointia vasemman ja oikean aivopuolen välillä, myös hyvä integroitunut järjestelmä edellyttää tätä samaa. Meidän on yhdistettävä kokemuksellista sydämen viisautta standardisoituihin toimintamalleihin, kuten käypähoitosuosituksiin. Niillä emme voi kuitenkaan jyrätä potilaan oman kokemuksen yli, koska muuten hoitaminen ei ole ihmislähtöistä, vaan järjestelmälähtöistä. Siirtymä edellyttää muutosta systeemisesti älykkääseen ja traumatietoiseen toimintaan ja sen mukanaan tuomaan uuteen holisteen ihmiskuvaan. Tämän uuden paradigman sisällä ymmärrämme, ettemme ole maailmassa vain rakentamassa omaa uraputkea ja kilpailemassa keskenämme, vaan olemme luomassa sosiaalisesti älykästä järjestelmää, jolla mahdollistetaan monialainen yhteistyö. Tällaisessa kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisessä järjestelmässä asiakkaat voivat aidosti kokea olevansa osallisia ja toipuminen optimoituu. Sitäpaitsi väitän, että tällä lähetymistavalla suojelemme myös ihmistä: Ihmisluonnonsuojelu on keskeinen osa luonnonsuojelua. Hyvinvoiva ihminen ei tuhoa tieten tahtoen jälkeläistensä elämänehtoja.

SYSTEEMIÄLYN JA TRAUMAINFORMOINNIN VÄLINEN LIITTO

Tulevaisuuden järjestelmässä tarvitsemme kipeästi systeemiälyä. Systeemiäly on kykyä ja herkkyyttä toimia älykkäästi osana sosiaalisia systeemejä. Organisaatioissa tämä tarkoittaa myös niistä asioista puhumista, joista olisi usein helpompi vaieta (Eero Lahtinen, 2021). Esimerkiksi puhuminen väkivallasta ja traumoista ovat niitä asioita, joista mieluimmin vaikenisimme. On helpompi pyöritellä erilaisia käsitteitä positiivisesta ajattelusta, strategioista ja brändeistä. Rakenteellisten ongelmien ja marginaalissa olevia ihmisiä koskevat ratkaisut eivät synny dokumentteja päivittämällä vaan puheeksi ottamisen kulttuurilla. Miten väkivalta ilmenee rakenteissa ja miten esimerkiksi yksilön tai organisaation toimintaa voi ohjata ei-toivottuun suuntaan historiallinen trauma? Miten käsittelemätömät lapsuuden hoitamattomat haavat voivat vaikuttaa johtajan käyttäytymiseen? Tarvitsemme Lahtisen mukaan varjosysteemin näkyväksi tekemistä ja juuri tässä työssä traumatietoisuuden lisääminen tulee apuun. Sote-järjestelmän on oltava traumainformoitu. Monissa maissa ollaan jo tässä työssä pitkällä - Euroopassa Skotlanti on eräs edelläkävijä maita. Sen hallitus panostaa jo merkittävin resurssein järjestelmän muuttamista ACE-tietoiseksi ja traumainformoiduksi.

Esteetön monialainen dialogi ja systeemiälykäs toimintakulttuuri mahdollistavat sen, että järjestelmä voi alkaa rakentua aidosti itseohjautuen osallisuudelle, pyrkien samalla pitämään laatustandardit ja suositukset mielessä.  Systeemiälykkäille ja traumainformoiduille ruohonjuuritason sote-toimijoille voidaan tarjota riittävä määrä vapautta, jolloin työtehtävässä yksilöllinen harkinta ja viisas improvisointi ihmislähtöisesti on mahdollista. Tällaisessa järjestelmässä asiakkaat voivat tuntea tulevansa ihmislähtöisesti kohdatuksi; he voivat tuntea tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi. Terveydenhuollon hierarkkiset, jäykät, paikoin jopa alistavat rakenteet, on madallettava ja johtajien systeemiäly ja traumatietous on erityisen tärkeää.

Nykyinen sote-järjestelmämme näyttäisi olevan edelleen vasemman aivopuoliskon ansassa. Työskentely erityisesti terveydenhuollon puolella ei ole aidon ihmislähtöistä vaan järjestelmälähtöistä. Toiminta ylikorostaa älyllistä kokemisen tapaa, määrällisellä tiedolla johtamista, joka luo herkästi hengetöntä ja kuollutta, lamaannuttavaa yhteistä tilaa, josta puuttuu yhteishenki: tunnemme olevamme kokemuksellisesti erillisiä ihmisiä toinen toisistamme.  Sekä traumainformoidu työote että systeemiäly antavat meille monialaisen yhteisen kielen, jotka voivat auttaa meitä kokemaan yhteisen ihmisyytemme. Vaikka muutossuunta näyttää olevan jo oikea, ajattelun johtotähtenä ja korkeampana äänenä näyttäisi edelleen olevan lääketieteellinen kapea yksilökeskeinen ajattelu, sen määrällinen tieto ja järki, holistisen, integroituneen, systeemisen ihmiskuvan sijaan. Todellinen ihmislähtöisyys vaatii turvallisia räätälöityjä, yksilöllisiä ja joskus hyvinkin luovia ratkaisuja ja oman työotteen jatkuvaa tutkimista.

Onko niin, että olemme rakentaneet terveydenhuoltoon hienon oikean aivopuoliskon järjestelmän, johon vain harva valitettavasti haluaa enää töihin. Järjestelmän sisälle on toki kirjoitettu hienoja inhimillisiä, pehmeitäkin, arvoja, mutta niitä ei tehdä näkyviksi toimintastrategioissa. Tyypillisesti kieli, mitä toimintastrategioissa puhutaan on kylmää “insinöörikieltä” ja kysymys on kuitenkin inhimillisen elämän kannalta tärkeimmästä, herkimmästä, yhteiskunnallisesta instituutiosta organisaatioineen. Puhumme järjestelmästä, joka saattaa ihmistaimen elämän ihmeeseen ja usein myös Tuonelaan. Luulenpa, että tämä on eräs syy, miksi yhä useampi "naarasleijona" on aktivoitunut.

KUINKA HYVINVOINTIALUEIDEN SYDÄN SAADAAN SYKKIMÄÄN?

Seuraavassa kuvaan spontaanisti mieleeni kokemuksistani nousevia ehdotuksia paradigmasiirtymään. Hyvä henki rakennetaan sillä tavalla, että henkilöstön systeemiälykyytä ja traumatietoisuutta kehitetään. Työntekijöille annetaan aitoja mahdollisuuksia, vapautta, kehittää työtänsä itseohjautuvasti, tutkivalla ottella. He saavat aitoja vaikuttamisenmahdollisuuksia. He voivat omilla ideoillaan ja kokemuksellaan luoda toimivia ammatillisia systeemiälykkäitä suhteita ja osaamisverkostoja. Heitä kuullaan ja turvallinen paikka annetaan tunteiden ilmaisulle ja mahdollisille korjaaville kokemuksille. Heitä kannustetaan käyttämään hyväksi erilaisia stressinpurku menetelmiä. Puhumattomat asiat ja kätketyt tunteet siirtyvät varjojärjestelmään, ohjaamaan järjestelmää tietämättämme.  Ammattilaisiin luotetaan ja heille annetaan järjestelmässä tilaa käyttää hyväksi omaa luovuuttaan ja ongelmanratkaisutaitojaan.

Laadukas järjestelmä on sekä laatustandardeja (vasen aivopuoli) että “svengaavaa jazzia” (oikea aivopuoli)  (Mæhle, P.M et al 2020). Hyvinvointialueiden alla toimiva itseohjautuvuutta vahvistava järjestelmä on niin monimuotoinen ympäristöönsä sopeutuva systeemi, että tarvitsemme myös standardisoitujen strategioiden lisäksi välttämättä tilaa riittävälle, itseohjautuvalle improvisaatiolle. Ammattilaiset voivat seurata standardeja ja erilaisia hoitosuosituksia. He saavat kuitenkin luovasti miettiä, kuinka he saavuttavat päämääriä mahdollisimman tehokkaasti juuri tässä osastossa tai tämän ihmisen kohdalla, On hyvä muistaa, että avoin luova systeemi, jossa annetaan tilaa ammattilaisten itseohjautuvuudelle, on vakaampi järjestelmä kuin jäykkä, konemainen, byrokraattinen järjestelmä. Tällainen menee systeemiajattelun mukaan herkemmin odottamattomissa kriisitilanteissa kaaokseen.

Integroituneista sote-palveluista otan esimerkiksi norjalainen sairaalan, joka tarjoaa koordinoituja syöpähoitopalveluja (Mæhle, P.M, 2020). Siellä annetaan tilaa standardien soveltamisessa improvisoidusti. Organisoitumista ohjaavat kollegiaaliset yhteisöt, erilaiset verkostot, perinteisten ryhmärajojen ylittäjät (boundary spanners) sekä fyysiset tilat mahdollisuuksineen. Haasteena on löytää tapa, jolla itseohjautuvuudesta kehkeytyvät järjestelmät ja muodolliset standardoidut järjestelmät saadaan tasapainoon. Näiden tasapainoon saattaminen on tärkeää, jotta voitamme hyvinvointialueilla itsellemme takaisin työn houkuttelevuuden. Oikean aivopuoliskon toiminnasta kun nousee myös aito myötätunto - yhteinen vuorovaikutuksellinen nk. intersubjektiivinen, sanattoman, keskinäisen yhteyden tila (tämä tila liittyy myös jäljempänä esille tuomaani eettisyyden ja kestävän toiminnan perustaan, polyvagaaliteoriaan). Tämä on sanaton yhteyden kokemuksen tila,  on juuri se paikka, josta yhteyden kokemus, luovuus, uudet oivallukset, eettinen toiminta sekä aito ihmisten kohtaaminen nousevat.

Tehokkuuden ja inhimillisyyden on mahdollista nousta itseohjautuvasta inhimillisestä sosiaalisesta toiminnasta, systeemiälystä (Raimo P. Hämäläinen ja Esa Saarinen) käsin. Se yhdistää inhimillisen herkkyyden insinööriajatteluun tarttuen todellisuuteen muuttaakseen sitä. Se, että systeemiäly, inhimillisyys ja lämpö nousevat järjestelmästä automaattisesti, ei  tietenkään ole itsestään selvää. Se riippuu täysin meistä kaikista sote-järjestelmän rakentajista, päättäjistä, asiakkaista -  meidän kyvyistämme johtaa itseämme ja varsinkin vireystilojamme.

Sandra Bloomin mukaan organisaatiota voi ajatella kompleksina ympäristöönsä jatkuvasti itseään sopeuttavana systeeminä, ja aivan samoin voin ajatella myös organisaatioista. Voimme ajatella niitä ihmiskehon kaltaisina "biokratioina" (2020). Kun ajattelemme komplekseja systeemejä, niitä ohjaavat attraktorit. Jokainen työntekijä osaltansa voi omine arvoineen ja käyttäytymismalleineen olla inhimillisen systeemin attraktori, henkilö joka vetää systeemiä joko kohden sen päämäärää (laadukkaat, inhimilliset, standardisoidut palvelut) tai siitä poispäin (epävakaus, kiusaamiskulttuuri, syrjintä, yksisilmäinen voiton ajattelu). Attraktorius ymmärretään systeemin organisointiperiaatteiksi ja dynaamiseksi tilaksi, joka vetää järjestelmää puoleensa. Erityisen tärkeää on, millaisia attraktoreita ovat järjestelmää johtavat henkilöt. Minkälaista mallia he näyttävät? Millaisia arvoja he toteuttavat työssään? Heidän pitää tiedostaa, miten heidän yksilöllinen toimintansa ohjaa sosiaalisesti koko järjestelmää. Jonkun työntekijän epäeettinen reaktiivinen toiminta voi näkyä toisessa järjestelmän osassa merkittävänä pahoinvointina. Tunnetilat ovat tarttuvia, ja ilman traumatietoisuutta, yksi epävakaa, haavoitettu yksilö, voi vahingoittaa traumansa organisoimalla käyttäytymisellä koko työyhteisön hengen. Traumainformointi auttaa meitä avaamaan silmiämme näkemään trauman ohjaaman toiminnan ja meidän on helpompi löytää käytännön toimimintamalleja näissä tilanteisessa, erityisesti aktiivinen myötätunto toisiamme ja itseämme kohtaan.

Valitettavasti fakta on, että kun ihminen on haavoitettu, häntä ohjaavat usein huonosti tiedostettu motivaatiojärjestelmä, jolloin hän saattaa olla attraktorina, joka soutaa venettä väärään suuntaan. Kyytiin saattaa sitten varjosysteemin vipuvoiman kautta nousta muitakin. Johtajana voi vaikka epäterveesti käyttää valtaa, tai  jotkut ohjautuvat kiusaamiskulttuuriin. Näitä henkilöitä ohjaa puolustukselliset käyttäytymismallit, jotka eivät ole heille tyypillisesti tietoisia. Kun tällaisia haavoittuneita attraktoreita on runsaasti,  järjestelmä organisoituu helposti kaoottiseksi, se voi kokonaan laamaantua ja se saavuttaa huonosti tavoitteitaan. Traumainformoinnin tukemana tietoisuutemme haavoittuneisuuden eri ilmiöistä avautuu: voimme saada näkyväksi varjojärjestelmää, epäterveitä käyttäytymismalleja sekä syrjiviä ja alistavia rakenteita. Samalla lisääntyvän myötätunnon, itsetuntemuksen, tunnetaitojen ja kehotietoisuuden kautta luoda ravitsevampia ihmissuhteita.

Näin ollen systeemisesti ajatellen erääksi järjestelmän mahdolliseksi ohjaajaksi, eettiseksi pohjaksi,voidaan nostaa järjestelmän rakentaminen epistemisesti oikeudenmukaisemmaksi ja vakaammaksi, traumainformoinnilla sekä systeemiälyllä. Traumainformointi ei tarkoita samaa kuin “traumaspesifit palvelut” eli traumaterapia tai muu psykoterapia (jotka nekin ovat osa traumainformoitua järjestelmää). Sen sijaan tämä merkitsee sitä, että järjestelmässä korostetaan jokaisen ammattilaisen omaa hyvää itsetuntemusta ja tunnetaitoja sekä kykyä traumailmiöiden (myös rakenteellisten) tunnistamiseen sekä oman vireystilansa säätelyyn. Tällöin maksimoidaan luonnolisia korjaavia kokemuksia. Itseohjautuvat organisaatiot tarvitsevat ihmisiä, joilla on kyky itsejohtajuuteen, oman sisäisen kokemuksensa integroimiseen. Joskus tähän tarvitaan terapiatukea, usein riittää vertaiskeskustelut ja kyky itsereflektioon sekä itsemyötätuntoon. Turvallisessa kasvuympäristössä kasvaneella ihmisellä on usein luontaisesti vahva turvallisuuden kokemus ja hyvät itsejohtajuuden taidot. Hän saattaa olla synnynäisesti hyvä johtaja.  Tarvitsemme “kokoaivoihmisiä", joilla on joko lapsuudessaan tai ravitsevien uusien ihmissuhteiden kautta hankittu kehoturva: He kykenevät yhdistämään vasemman aivopuoliskon hyvän realiteettitajun ja oikean puoliskon kokemuksellisen viisauden.

KOHTI EETTISTÄ INTEGROITUNUTTA IHMISKUVAA

Kirsi Törmi (2020) ehdottaa eettisen osaamisen perustaksi keho- ja traumatietoisuutta. Hän muistuttaa, että “eläin meissä”, eli autonomisen hermoston reaktiot, on tärkeä tunnistaa, jotta kyky yhdessä toimimiseen, neuvotteluun ja vuorovaikutukseen on mahdollista. Tällainen eettinen kehollinen osaaminen tarkoittaa sitä, että työntekijä huomaa olla tietoinen siitä, mikä on hänen kehonsa vireystila kussakin hetkessä ja miten se luo – tai on luomatta – turvallisuuden tunnetta asiakkaissa ja kollegoissa.   Kirsi Törmi (2021) kirjoittaa: Turvallisuuden kokeminen on syvästi kehollista. Olen kuvannut tätä muun muassa artikkeleissani, joissa tutkin vuorovaikutusprosessia autonomisen hermoston valossa.Tietoisuus hermoston toiminnasta on kytköksissä myös luonnonsuojelunäkökulmaan. Ymmärtäessäni hermostollisia puolustautumisen tiloja pystyn sekä ymmärtämään vuorovaikutuksen nostattamia tuntemuksia, tunteita ja oloja itsessäni että vaikuttamaan siihen, kuinka hedelmällistä toimintakulttuuria ja vuorovaikutukselle otollista ilmapiiriä olen omalla käytökselläni luomassa. Ymmärrys auttaa purkamaan riistävää ja kuluttavaa hermostollista tilaa, ja tiedostamisen avulla pystyn luomaan kunnioittavaa ja suojelevaa suhdetta lähiluontoon eli ja itseeni. Riiston syvärakenteiden ja mekanismien havaitseminen ja tunnistaminen auttaa vahvistamaan rakentavampia asenteita ja tapoja olla vuorovaikutuksessa. (Kirsi Tömi, 2021) Vaikka Törmi kirjoittaa yhteisötaiteen etiikasta, tämä sopii varsin hyvin Minna Kuvajaisen ja minun kokemuksiimme perustuen kaiken yhteisöllisen, systeemisen , toiminnan etiikaksi, myös hyvinvointialueiden toiminnan uudeksi etiikaksi.

Verkostomme traumainformoidun ajattelun keskiössä on polyvagaaliteoria ja viime aikoina olen huomannut, kuinka hyvin ajatteluun istuu myös systeemiäly. Minna Kuvajaisen kanssa kirjoitimme yhdessä julkaisua odottavan artikkelin toiminnan eettisestä ja kestävästä pohjasta, jossa hyödynsimme polyvagaaliteoriaa (Stephen Porges) sekä Kirsi Törmin (2021) ja Kathy Steelen (2021) ajattelua eri motivaatiojärjestelmistämme, joista eräs on puolustautumisen motivaatiojärjestelmä, mutta niitä on kahdeksan muutakin. Kuvan ideointiin saimme apua vielä psykiatri, psykoterapeutti Anne Pelkoselta.

Jos ajattelemme tulevaa sote- järjestelmän vakautta ja sen eettistä ja ekologista kestävyyttä, on olennaista, että siinä toimivilla henkilöillä,erityisesti avainhenkilöillä, olisi itsesäätelytaitoja, joilla pidetään huoli siitä, että järjestelmän ohjaus tapahtuisi mahdollisimman paljon turvan tilasta käsin. Jos ihminen esimerkiksi pelkää (puolustautumisen motivaatiojärjestelmä), huutaa toisten hyväksyntää (menetyspaniikin motivaatiojärjestelmä) tai edistää vain omaa uraansa “kyynärpäätaktiikalla” (kilpailun ja arvostelun motivaatiojärjestelmä) emme luo yhteistoiminnallista, kumppanuudelle ja avoimelle dialogille rakentuvaa järjestelmää.  Se sijaan toimintaa ohjaavat tällöin huonosti tiedostetut primitiivisemmät itsekeskeiset motiivimme. Kun teemme työtämme luomalla yhteisen turvallisen tilan vuorovaikutukselle (Porgesin teoriassa ventraalinen vagus + oikea aivopuolisko), pystymme käymään arvostavaa dialogia keskenämme ja voimme kumppanuudessa löytää uusia luovia tapoja ratkaista ongelmiamme.


Kuten kuvasta näkyy, Kathy Steelen (2021) mukaan meillä on yhdeksän evolutiivista biologista motivaatiojärjestelmää, jotka ovat aktiivisina eri tilanteissa. Ne edustavat yksilökehityksessä eri aivojen ja hermoston kehityksellisiä vaiheita. Niitä ohjaavat ulkoiset (esimerkiksi joku “triggeri”) ja sisäiset ärsykkeet (vaikkapa mielikuva). Mallissamme sijoitamme motivaatiojärjestelmän hierarkkisesti suhteessa autonomisen hermoston kolmeen vireystilaan (turva, ylivireys, alivireys). Turvallisen lapsuuden ja otollisen (epi)geneettisen perimän kautta turvan kehittyneemmät toimintajärjestelmät (kumppanuus, leikki, kiintymys) ovat aktiivisina, mikä mahdollistaa toistemme kannattelun kriiseissä, dialogisuuden ja kokemusten tehokkaan integraation sekä primitiivisiin motivaatiojärjestelmiin liittyvien tilojen ohjauksen. Oma hypoteesini on, että myös systeemiäly nousee tästä turvan tilasta käsin. Vagaalisella jarrulla kuvataan sitä, miten vireystilojen säätelyn vahvistaessa kykenemme myös jarruttamaan “putoamista” ylivireyteen tai alivireyteen. Kykenemme ennakoimaan tilanteen ja rauhoittamaan esimerkiksi hengityksellä kehomme.

Turvaan liittyvistä tiloista käsin mahdollistuvat uudet oivallukset,  luonnollisten korjaavien kokemusten tarjoaminen toisillemme. Turvan tilasta nousee myös eettisyys, ekologisuus, yhteistoiminnallisuus, luovuus ja ongelmanratkaisu. Kestävä kehitys edellyttää turvantilasta käsin tapahtuvaa yhteistyötä. Ei ole niin, että asiakas (tai työntekijä) on aina oikeassa. Hänen tulee hyvinvointia vahvistavissa päätöksissä olla moninäkökulmaisesti,epistemisesti oikeudenmukaisesti, informoitu tilanteesta. Lisäksi asikkaiden osallisuus on viisainta silloin, kun hänen päätöksensä nousee turvan motivaatiojärjestelmistä käsin, eikä vaikka toksisen stressin tuottamasta pelosta tai lamaantuneesta miellyttämisestä käsin. Eettisessä elämäntavassa emme toimi vain ”yksilöinä” vaan ”moniloina”, terveinä laumoina. Kestämätön elämäntapamme on rakennettu liian usein puolustuksellisista motivaatiojärjestelmistä käsin.  Kehoturvaan, maadoittuneeseen oloon, tarvitsemme ravitsevia ihmissuhteita, etenkin silloin kun emme ole saaneet turvallista lapsuutta tai meillä on "repussamme" vaikkapa ylisukupolvista traumataakkaa.

Kestävämmät ratkaisut syntyvät silloin, kun ihminen itse muuttaa omaan haitallisen stressiinsä sitoutuneen energian, oman henkisen kasvunsa ja systeemiälyn maaperäksi. Järjestelmän vakauden kannalta merkitystä ei siis ole pelkästään työntekijän ammatillisilla meriiteillä, vaan myös hänen henkisellä kypsyydellä, kyvyllä olla vakaa ja toimia systeemiälykkäästi. Tällöin saamme järjestelmään positiivista vipuvoimaa. Trauma, esimerkiksi väkivaltainen kohtelu, tuottaa ihmisessä haitallisen stressin kautta reaktiivisuutta ja lamaannusta. Valitettavasti monet lapset kulttuurissamme kärsivät tästä. Haitallinen stressi voi estää henkistä kehittymistämme, mutta mikä parasta, otollisissa, kannattalevissa ympäristöissä se voi aktivoida myös jälkitraumaattisen kasvun. Esa Saarinen puhuu naarasleijona periaatteesta: Olemme toinen toistemme ympäristö. Me olemme vastuussa millaisiksi aikuisiksi lapsemme kasvavat. Minä olen perinteisesti käyttänyt tässä yhteydessä Jukka Mäkelän käsitettä: Siirrymme pahoinvoinnin noidankehästä hyvinvoinnin haltiatarkehään. Me aikuiset olemme lasten ja toinen toistemme turvallinen tai tuvaton ympäristö. Usein toipuminen tapahtuu terveessä haltiatarkehässä luonnollisten korjaavien kokemusten kautta. Joskus traumatisoituneen aikuisen toipumiseen tarvitaan ulkopuolista apua, työnohjausta tai terapiaa. Toisinaan vertaistuki, itsereflektio, luovat menetelmät ja kehotietoisuuden lisääminen auttavat.

Meidän on rakennettava terveitä yhteisöjä ja hyvin integroitunut, turvallinen järjestelmä. Se edellyttää systeemiälyä ja sitä, ettei “eläin meissä aktivoidu” (Kirsi Törmi, 2021) kun toimimme järjestelmässä. Integroituvassa systeemiälykkäässä järjestelmässä ammattilainen ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja ammatillisesta toiminnastaan, mutta hänelle tarjotaan myös vapautta. Ihanteellisissa hyvinvointialueiden rakentamisessa jokainen ammattilainen ja kansalainen voi tukea toistaan, hyödyntäen omaa ammatillista osaamista tai kokemustietoaan. Asiakkaat otetaan mukaan osalliseksi järjestelmän luojina ja heitä koulutetaan vastuun otton omasta, lähisuhteittensa ja työyhteisönsä hyvinvoinnista. Terveyttä ja hyvinvointia kehkeytyy terveestä, integroituneesta järjestelmästä, jota ohjaa vakaat ihmiset, jotka ovat astuneet keskinäisen kannattelun kulttuuriin, ulos itsekeskeisyydestään.

Mielenterveysongelmia ja toiminnallisa häiriöitä edelleen valitettavan usein medikalisoidaan, niitä voidaan tutkia monitieteellisesti, ihmislähtöisesti ja valtaa jakaen eri ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Järjestelmän itsehoivaa on se, että otamme kantaa näihin kysymyksiin myös eettisen reflektion kautta. Eräs tie epistemisesti oikeudenmukaisempaan mielenterveyden hoitamiseen (Roest, B., et al, 2021) on se, että bioetiikan ymmärrystä ihmisestä syvennetään laadullisen tutkimuksen haastatteluin: Tulemme tietoiseksi, miten narratiiveja yhdessä rakennetaan, ja miten uusi ymmärrys nousee intersubjektiivista tilasta ja osallistujien erilaisista tiedollisista asemista käsin. Kirsi Törmin (2021) ajattelu sekä Minna Kuvajaisen, Anne Pelkosen ja Kati Sarvelan luoma ”biologisten motivaatiojärjestelmien kuva" kertoo, kuinka eettinen ja inhimillisesti kestävä dialogi nousee kehoturvan tilasta käsin. Pysymällä riittävässä määrin turvan tilassa, dialogia voidaan käydä yhdessä oppien ja asiakkaiden kokemusta kunnioittaen.

VARJOSTA VALON

Sekä varjo että valo ovat rakkauden tanssia -Rumi

Lehtinen (2020) jatkaa: Varjosysteemin näkyväksi tekeminen ei ole helppoa. Saattaa olla luontevampaa ja helpompaa keskittyä näkyvään puoleen: ohjeistuksiin, työkaluihin, dokumentteihin ja prosessien kehittelyyn... Virallinen, julkilausuttu organisaatio tarjoaa kuviteltua suojaa varjosysteemiä vastaan – mutta sillä on hintansa. Aivan kuten häpeän tunne, myös organisaation varjosysteemi saa voimansa vaikenemisesta. Mitä enemmän näiden näkymättömien voimien käsittelyä välttelemme, sitä enemmän niiden pauloissa todellisuudessa toimimme. Joskus varjosysteemin ote saattaa olla niin vahva, että yhteisön jäsenestä se tuntuu todemmalta kuin virallinen organisaatio konsanaan.

Tärkeää on, että nyt harjoittelemme ottamaan ikäviä asioita esille, kuten riippuvuuksista kärsivien vanhempien ongelmia, perheväkivaltaa, lasten kaltoinkohtelua - mielenterveysongelmien ja fyysisen sairastavuuden juurisyitä ja niiden merkittäviä sosiaalisia riskitekijöitä. Me joudumme harjoittelemaan voimavaralähtöistä, turvallisessa ympäristössä, tapahtuvaa puheeksi ottoamisen kulttuuria, samalla vahvistaen kannattelevalla ja myötätuntoisella ympäristöllä sekä yhteisöllistä että yksilöllistä resilienssiä. Tunteita herkästi nostettavia teemoja on nostettava pöydälle. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen ja toipumisen vahvistaminen, erityisesti osattomuudesta tai ylisukupolvisista traumoista kärsivillä, vaatii traumainformoitua ja systeemiälykästä kulttuuria: uusia, luovia, ennakkoluulottomia ratkaisuja. Kaikkein tärkeintä hyvinvointia edistävässä, kustannustehokkaassa, järjestelmässä on pahoinvoinnin ja sairauksen ennaltaehkäisy - marginaalissa olevien, osattomuudesta kärsivien ihmisten tuki ja hyvinvoinnin vahvistaminen sekä lasten turvallisten ja ravitsevien ihmissuhteiden takaaminen.

Tulevien hyvinvointialueittemme hallinoima tulevaisuuden sote-organisaation optimaalinen toiminta ja hyvä ilmapiiri ei korjaudu pikalaastareilla, vaan tarvitsemme syvällisen muutoksen systeemiseen, epistemisesti oikeudenmukaiseen ja holistiseen ihmiskuvaan. Aivan kuten toimiva vuorovaikutus lääkärin ja potilaan välillä edellyttää pendulointia vasemman ja oikean aivopuolen välillä, myös hyvä integroitunut järjestelmä edellyttää tätä samaa. Tällöin olemme uskollisia sekä itseydellemme että yhteiselle ihmisyydellemme.

Lähteet:

Bloom, Sandra, Creating Healthy Biocratic Organizations, kirjassa Reaching Teens: Strengths-based, Trauma-sensitive, Resilience-building Communication Strategies Rooted in Positive Youth Development (toim. K.R: Ginsburg and Z.B.R. McClain, IL, Second Edition

Conrad, Peter. 1985. “The Meaning of Medications: Another Look at Compliance.”Social Science & Medicine 20 (1): 29–37.———. 1992. “Medicalization and Social Control.” Annual Review of Sociology

Fuller, S. (2007). Epistemicjustice. In the Knowledge Book: key Concepts in Philosophy, Science and Culture(pp.24-29), Acumen Publishing.

Heggen, K.M., Berg, H. Epistemic injustice in the age of evidence-based practice: The case of fibromyalgia. Humanit Soc Sci Commun8, 235 (2021). https://doi.org/10.1057/s41599-021-00918-3

Hämäläinen Raimo P ja Saarinen Esa, http://systeemialy.aalto.fi/ Haettu 29.10.2021

Kuvajainen, Minna ja Sarvela, Kati(2021)  otteita ja kuva vielä julkaisemattomasta artikkelista

Lehtinen; Eero Tunnistatko organisaatiosi varjosysteemin? - sosiaaliset systeemit eivät muutu dokumentteja päivittämällä, filosofianakatemia.fi- blogi https://filosofianakatemia.fi/blogi/tunnistatko-organisaatiosi-varjosysteemin-sosiaaliset-systeemit-eivat-muutu-dokumentteja-paivittamalla/

Mæhle, P.M.; Small Hanto, I.K.; Smeland, S. Practicing Integrated Care Pathways in Norwegian Hospitals: Coordination through Industrialized Standardization, Value Chains, and Quality Management or an Organizational Equivalent to Improvised Jazz Standards. Int. J. Environ. Res. Public Health 2020, 17, 9199. https://doi.org/10.3390/ijerph17249199

McGilchrist (2009). The Master and his Emissary – The Divided Brain and the Making of the Western World, Yale University Press, New Haven and London

Roest, B., Milota, M. & Leget, (2021)C.Developing new ways to listen: the value of narrative approaches in empirical(bio)ethics. BMC Med Ethics 22, 124

Sarvela Kati ja Auvinen Elisa (toim.), (2020) , Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamisen, Basam Books, Tallinan

Steele, K. 2021. Beyond Attachment: Understanding Motivational Systems in Complex Trauma and Dissociation. Teoksessa Schore, A. N. & Cozolino L. 2021. Interpersonal Neurobiology and Clinical Practice. W.W. Norton & Company Inc. New York.

Törmi, K. 2020. Olemme lähempänä eettisyyttä kuin tajuammekaan. METELI. Haettu 19.8.2021 osoitteesta https://www.teme.fi/fi/meteli/kirsi-tormi-olemme-lahempana-eettisyytta-kuin-tajuammekaan/?fbclid=IwAR15htM41Aezfper65Km-dpmAqK92_Vc-WGevlEROFLr6kA1OHdcfF3AVbY  

Törmi, K. 2021, artikkeli Kehotietoisuus eettisen osaamisen perustana, julkaisussa Yhteisötaiteen etiikka - tilaa toiselle, tilaa arvaamattomuudelle (toim. Lea Kantonen ja Sari Karttunen), Taideyliopiston julkaisu

Caroline Wellbery (2015). Haastattelu:  Building Creative Connections Between Medicine and Art, Caroline Wellberyn https://gumc.georgetown.edu/news/Building-Creative-Connections-Between-Medicine-and-Ary/, haettu 22.10.2021.

#trauma #traumainformoitu #episteminenoikeudenmukaisuus #systeemiäly #polyvagaaliteoria #medikalisaatio




BLOGIT

Katin sosiaali- ja terveyspoliittinen sekä sisäisen turvallisuuden selonteko

Traumainformoitu, ACE-tietoinen kulttuuri, on ihmisluonnonsuojelua.

Ajatuksia sukupuolisesti, henkisesti ja kultuurisesti sensitiivisestä traumainformoidusta työotteesta

Erilasia menetelmiä voidaan yhdistää sukupuolisensitiivisesti, hengellisesti ja kulttuurisesti sensitiivisesti, hybridisti, ottaen huomioon kunkin ryhmän oma perinne ja erityistarpeet.

Kati Sarvela

Medikaalisista traumoista diagnooseihin - Mielenterveyden edistämistä traumainformoidusti

Monimuotoiset mielenterveysongelmamme tarvitsevat monimuotoisia, moniammatillisia, viisaita, kokonaisvaltaisia ratkaisuja. 

Kati Sarvela

Faktoja lapsuuden haitallisten kokemusten tutkimuksista ja resilienssitekijöistä

Kymmenen faktaa lapsuuden haitallisista kokemuksista ja resilienssistä.

Kati Sarvela

Pohdintaa traumasta ja väkivallasta

Aikamme on tehnyt yhä näkyvämmäksi trauman ja väkivallan välisen liiton, ja tarvitsemme rauhanomaista kansalaisaktivismia, jottemme anna lisää sijaa yhteiskuntaamme väkivaltaistumiselle.

Kati Sarvela

Covid-19, traumatietoisuus ja resilienssi

Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.

Ajatuksia traumasta, traumainformoidusta järjestelmästä ja työotteesta

Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.

Mikä ihmeen traumainformoitu?

Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista. ‍

- Kati Sarvela -

Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmissuhdetyöhön - videoita

Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)

Mitä yhteistä on COVID-19:lla ja väkivallalla?

YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.

Kati Sarvela

Intersektionaalinen analyysi ja traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä

Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?

Kati Sarvela

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen ennakkojulkkarit

Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"

Komplisoituneen trauman jäljillä

Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.

Jukka Packalen

Hammashoitohuone teatterinäyttämönä

Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.

Kati Sarvela

Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet

Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.

Kati Sarvela

Voiko korona pandemia tuoda tullessaan mitään hyvää kansalaisille ja kansakunnille?

Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.

Kati Sarvela

Sydänyhteyden neurobiologiaa

Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa

Kati Sarvela

Krooninen kipu, trauma ja vireystila

Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.

Kati Sarvela

Sosiaalinen epigenetiikka

Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.

Kati Sarvela

Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta

Kati Sarvela, HLL, terapeutti (sensomotorinen psykoterapia, hypnoterapia)

Mitä tarkoitetaan traumainformoidulla systeemillä terveydenhuollossa?

Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.

Yhteinen kieli - Traumainformoitu kohtaaminen ihmistyössä

VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.

Basam Books ja Iloa ja toivoa -verkosto yhteistyössä

Näyttöön perustuvaa vai asiakkaan kokemukseen luottavaa psykoterapiaa?

Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.

soTE, SOte vai SOTE?

Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.

Kohti traumasensitiivistä hengellisyyttä

Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.

Pirkko Olanterä

Kuinka valetaan peruskivet traumainformoituun organisaatiokulttuuriin?

On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kati Sarvela

Traumainformoituhoito osa 2

Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.

Lapsuuden haitalliset kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva