- Kati Sarvela -
Monet sekoittavat edelleen traumainformoidun hoitamisen (TIH) traumaspesifiseen hoitamiseen (esim. terapiaan), ja nehän ovat eri asioita. Traumainformoidussa hoidossa keskittytään siihen, että pyritään rakentamaan organisaatioita ja instituutioita, joissa voidaan ennaltaehkäistä traumaattista stressiä ja tarjota tilaisuuksia korjaaville kokemuksille. Tällä luodaan optimaalisia olosuhteita oppimiselle ja vähennetään mielenterveysongelmia sekä sairastavuutta ja jopa vähennetään terapiantarvetta. TIH:a tarjoavissa yksiköissä sekä tuettavat että ammattilaiset kokevat itsensä turvallisiksi ja voimaantuviksi. Traumaspesifi hoitaminen, traumojen varsinainen prosessointi, voi olla osa traumainformoitua järjestelmää. Traumaattinen stressi ei ole siis todellakaan vain lääketieteen ja psykoterapian haaste. Sen sijaan se on kasvatuksen, sosiaalityön ja terveydenhoidon sekä globaalin sosiopoliitikan haaste.
Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet linkittyvät toisiinsa
Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet linkittyvät läheisesti ja oikeastaan erottamattomasti toinen toisiinsa. Niillä on myös paljon päällekkäisyyttä. Traumainformoitu systeemi voi hyötyä ihmisoikeuksiin liittyvien asioiden tiedostamisesta ja ihmisoikeuksiin liittyvä tutkimus ja koulutus traumainformoidusta työskentelystä ja näkökulmasta.
Ihmisoikeuksien tulisi itse asiassa laajentua kaiken eläväisen ja olevaisen olemassaolon oikeuden kunnioitukseen. Ihmiskunnasta on tullut viimeisten vuosisatojen aikana näiden oikeuksien haltija, ja tämä on traumainformoidun hoidon pioneerin, psykiatri Sandra Bloomin mukaan, erittäin suuri vastuu, johon olemme olleet huonosti valmistuneita. Nyt turbulentissa globaalissa tilanteessa olisi hyvä tilaisuus kasvaa kollektiivisesti yhä tietoisemmaksi kaiken elämän haavoittuvuudesta ja ihmisten kohdalla erityisesti lasten ja nuorten oikeuksista.
Onko mitenkään kummallista, että melkoinen osa lapsia ja nuoria voi tällä hetkekellä huonosti? Olemme polkeneet talouspolitiikkaan vedoten vuodesta toiseen heidän oikeuksiaan, alkaen pienistä vauvoista lähtien. Terveessä elämäntavassa jo pikkuvauvan perusoikeutena tulisi olla saada vanhempiensa jakamaton huomio ja hyväksyvä rakkaus. Olemme vielä kaukana tästä ihanteesta traumatisoituneitten, kiireisten ja ylisukupolvisten taakkojen kuormittamien ihmisten maailmassa, vaikkakin kaikki tietotaito meillä jo olisi riittävän hyvän vanhemmuuden tukemiseen. Resurssit on vain suunnattu mieluimmin muihin asioihin.
Vain ani harva päättäjä kykenee tällä hetkellä hahmottamaan trauman, ihmisoikeuksien, sosiaali- sekä terveyspolitiikan ja -kustannusten systeemisiä yhteyksiä. Trauma ymmärretään edelleen kapeasti kansalaisten ja ammattilaisten keskuudessa ihmisen tai yhteisön traumaattiseksi yksittäiseksi tapahtumaksi, kuten väkivaltaisen tapahtuman kohteena tai todistajana olemiseksi. Traumatietämys on kuitenkin huomattavan paljon syvällisempää ja laaja-alaisempaa. Se, että lapsi joutuu olemaan esimerkiksi haitallisten kokemusten, kuten emotionaalisen laiminlyönnin, kiusaamisen tai rasististen mikroaggresioiden kohteena päivittäin, voin johtaa vakavaan jälkitraumaattiseen pitkäaikaiseen oireiluun ja fyysisen terveyden rapautumiseen. Mikäli ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin, lapsi tai aikuinen ei joutuisi kokemaan kotona, työpaikalla tai kouluissa alistamista, väkivaltaa, kiusaamista tai emotionaalista hylkäämistä. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja traumatietoisuuden lisäämisen tulisi olla yhä keskeisempää osaamisaluetta poliisin työssä, kasvatuksessa, terveydenhuollossa ja sosiaalityössä. Perustietojen ja taitojen hankkiminen pitäisi olla itseasiassa kaikille opetettavia kansalaistaitoja.
Traumaattisten ilmiöiden rinnakkaisprosessiluonne
Sandra Bloom kirjoittaa edelleen :
“Kun tutkimusnäyttöä tulvii käyttöömme ja työryhmällemme on kertynyt yhä enemmän kokemusta ja havaintoja, meille on käynyt yhä selvemmäksi se, että valtaosa psykologisesta ja sosiaalisesta sairastavuudesta liittyy traumaan ja henkilön aiempaan henkilöhistoriaan. Samoin meille alkaa olla selviö myös se, että huomattava osa fyysisestä sairastuvuudesta ja sosiaalipalveluiden haasteista liittyvät yhtä lailla asiakkaiden traumattiseen historiaan. Mitä enemmän olemme syventyneet aiheeseen, sitä enemmän olemme alkaneet tunnistaa trauman merkkejä kaikkialla yhteiskunnassa, itsessämme, järjestelmissämme ja ympärillämme olevassa maailmassa. Olemme alkaneet puhua traumaattisten ilmiöiden kohdalla niiden rinnakkaisprosessiluonteesta, mikä systeemiteoriassa tunnetaan nimellä isomorfismi.”
Esimerkkinä tästä isomorfismista on se, että traumaoireistä kärsivän henkilön mieli voi mennä pitkäaikaisestikin epävakauteen (ylivireys, alivireys, lamaannus) jostain pienestäkin uhasta tai jopa sen kuvittelemista. Nyt globaali talous ja lukuisten hyvinvointivaltioiden terveydenhoitojärjestelmä on sekaisin yhden pienen viruksen vuoksi. Mielestäni tämä kertoo trauman kollektiivisesta kasaantumisesta järjestelmään ja sen seurauksena syntyneestä epävakaudesta. Tulevaisuuden haasteemme on rakentaa vakaampi, ihmisoikeuksia ja muun luomakunnan oikeuksia arvostava, kestävämpi, maadoittuneempi järjestelmä.
Traumaattinen stressi pesii kaikkialla yhteiskunnassa
Sandra Bloom kirjoittaa:
”Traumaattista stressiä ja lapsuuden haitallisia lapsuuskokemuksia (ACE) koskeva tutkimus on osoittanut, että ylivoimaisille traumaattisille kokemuksille tai lapsuuden haitallisille kokemuksille altistuneiden ihmisten lukumäärä edustaa tällä hetkellä globaalisti suurinta osaa väestöstä. Traumaattisista kokemuksista kärsiviä ihmisiä ei ole vain psykiatrisessa sairaaloissa, vankiloissa tai turvakodeissa. Traumaattisesta kärsivät ovat myös lääkäreitä ja lakimiehiä, tuomareita, opettajia, mekaanikkoja ja kuorma-autojen kuljettajia. Jotkut heistä kampanjoivat ihmisoikeuksien puolesta ja vastustavat diktaattorien sortoa. Toiset heistä ovat diktaattoreita. Traumatisoituneita palvelee armeijassa ja rauhanturvajoukossa. He johtavat yrityksiä ja hallituksia. On käynyt yhä ilmeisemmäksi, että henkilökohtainen psykoterapia ei koskaan pysty kääntämään traumatisoituneitten tilastoja riittävässä määrin. Sen sijaan suurin osa sairastavuudesta olisi estettävissä ennakolta monialaisessa yhteistyössä.
Näyttöön perustuvat käytännöt hallitsevat paitsi psykiatriaa myös muita ammatteja. Yhä useampia lääkäreitä on kielletty tarjoamasta palveluita, jotka eivät ole manuaalisia ja näyttöön perustuvia. Se tarkoittaa, että menetelmät on luotu satunnaistettujen, kontrolloitujen ja erittäin kalliiden tutkimuksiin nojaten. Niiden rinnalla on nyt järkevää hakea vakuuttavaa näyttöä erilaisten yhteisten monialaisten toimintastrategioiden tehokkuudesta ja tämän olisi pitänyt olla jo vakiintunut toimintatapa koko ajan.Valitettavasti rima terapeuttisten intervention määrittelemisessä näyttöön perustuvaksi on niin korkealla, että vain ani harvat interventiot voivat koskaan täyttää näitä kriteereitä. Pitkäaikaiseen kärsimykseen liittyvien ongelmien monimutkaisuuksien keskellä työtään tekevät kliinikot tunnustavat, että näyttöön perustuvat käytännöt ovat usein välttämättömiä, mutta eivät missään nimessä riittäviä.”
Traumaattinen stressi aiheuttaa moniulotteista ja laaja-alaista yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskuntien ja yhdyskuntien vaurioita, joten ainoa tapa lähestyä näitä ilmiöitä tehokkaasti on monialainen ennakkoluuloton yhteistyö. Meidän on muutettava yksilökeskeiset, ”egokeskeiset”, toiminta ekokeskeisiksi ja ihmisoikeuksia sekä ylipäätään elämää kunnioittaviksi. Mitä epävakaammaksi maailma menee, sitä enemmän tarvitsemme traumatietoisia, ihmisoikeudet huomioivia kansalaisia, jotka osaavat vaikeinakin aikoina vakauttaa itseään ja tuntea myötätuntoa muita olentoja kohtaan, mikä merkitsee tietysti myös aktiivista kärsimystä vähentävää yhteisöllistä ja ekologian huomioivaa käytännön toimintaa .
”Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten monet meistä ammattilaisista olivat sitä mieltä, että pelkästään tieteellinen näyttö riittää järjestelmän muuttamiseen”, jatkaa Bloom. ”Tieteellinen edistyminen on tuonut myönteisiä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä asioita lukuisille ihmisille, ja heidän perheilleen, mutta ongelmien juurisyihin puuttumisessa ei ole tapahtunut viime vuosikymmeninä juuri mitään. Olemme edelleen joen reunalla nostamassa vedestä lapsia, jotka on hukkumassa, mutta liian harvat pohtivat, miten estää lasten heittäminen veteen. Tämä on alue, johon traumainformoitu järjestelmä sekä ihmisoikeuksien puolustaminen tarjoavat apunsa. Me ihmiset olemme riippuvaisia toinen toistemme osaamisesta ja taidoista, joilla voimme muuttaa terveys- ja sosiaalipolitiikkaa kaikilla tasoilla ja jokaisessa hallituksessa, koska olemme nyt globaali yhteiskunta." Traumoihin liittyvä tieteellinen tieto ja kokemus tarjoavat nyt viitekehyksellisen perustan ihmisoikeusliikkeelle.
Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin. Bloom korostaa, että olemme eläneet vuosituhansia globaalissa kulttuurissa, joka on organisoitunut menneisyyden ratkaisemattomien traumaattisten kokemusten ympärille ja tämä kollektiivinen traumakulttuuri tapahtumasarjoineen näyttää uudistavan säännöllisesti historiallisesti itseään. Hänen mukaansa ei ole tärkeämpää päämäärää tässä ajassa kuin kuunnella maailmansotien jälkeisiä traumaselviytyjiä, jotta voidaan vaikuttaa luomakunnan tuleviin kohtalon kysymyksiin. On täysin mahdollista muuttaa nyt globaalisti elämäntapamme suuntaa. Kolonialismi ja kestämätön luonnonvarojen kuluttaminen ovat ajanneet meitä kohden lajien itsemurhaa. Nyt on aika siirtyä kollektiivisesti kohden traumaselviytyjän uudenlaista tulevaisuutta, jossa on tilaa ihmisoikeuksille ja kaikkiin eläväisiin suuntautuvalle myötätunnolle.
Lähde: Trauma and Human Rights, Intergrating Approaches to Address Human Suffering,(2019), ed Lisa D. Butler, Filomena M. Critelli, Janice Carello; Palgrave MacMilan, käännökset, K.Sarvela
Traumainformoitu, ACE-tietoinen kulttuuri, on ihmisluonnonsuojelua.
Erilasia menetelmiä voidaan yhdistää sukupuolisensitiivisesti, hengellisesti ja kulttuurisesti sensitiivisesti, hybridisti, ottaen huomioon kunkin ryhmän oma perinne ja erityistarpeet.
Monimuotoiset mielenterveysongelmamme tarvitsevat monimuotoisia, moniammatillisia, viisaita, kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Kymmenen faktaa lapsuuden haitallisista kokemuksista ja resilienssistä.
Aikamme on tehnyt yhä näkyvämmäksi trauman ja väkivallan välisen liiton, ja tarvitsemme rauhanomaista kansalaisaktivismia, jottemme anna lisää sijaa yhteiskuntaamme väkivaltaistumiselle.
Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.
Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.
Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista.
Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)
YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.
Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?
Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"
Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.
Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.
Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.
Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.
Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa
Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.
Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.
Kevään 2020 aikana monialaisena yhteistyönä
Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.
VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.
Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.
Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.
Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.
On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.
Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.
Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.
Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.
Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.
Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.
Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.
Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.
Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.
Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.
Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.
Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.
Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.
Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.
Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.
Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.
Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.