Traumainformoitu työote - Intersektionaalisuudesta tietoiseen läsnäoloon


- Kati Sarvela -


Jotkut ihmisryhmät näyttävät olevan erityisen alttiita COVID-19: n traumaattiselle stressille.  Näitä ovat terveydenhuollon työntekijät ja muut etulinjan työntekijät sekä heidän perheensä, sekä potilaat, jotka ovat sairastaneet COVID-19-taudin, COVID-19: n johdosta kärsivät muut henkilöt sekä he, joilla on ennestään PTSD ja muita mielenterveyden ongelmia.” (European Journal of Psychotraumatology)


Covid-19 on aktivoinut ESTSS:n (Europan Society of Traumatic Stress Studies) tekemään yleiseurooppalaista tutkimusta COVID-9 pandemian mielenterveysvaikutuksista, fokuksen ollessa nimenomaan trauma ja traumainformoitu järjestelmä. He keskittyvät neljään osa-alueeseen: 1) traumainfomoituihin käytänteisiin 2) kapasiteetin lisäämiseen, 4) eri alojen yhteistyöhön tutkimustiedossa ja 4) tiedonvaihtoon. Olemassa oleva näyttö viittaa siihen, että mielenterveysongelmat ja psyykkiseen traumaan liittyvät reaktiot ja tilat saattavat lisääntyä sairastuneissa väestöryhmissä mutta myös terveydenhuollon ammattilaisissa. (Javakhishvili Jana Darejan  et al, 2020)


Traumainformoitu viitekehys tarjoaa yhteisen monialaisen kielen ja maaperän reflektoida oppimiseen, kansanterveyteen, terveyteen, sosiaaliseen ja psykologiseen hyvinvointiin liittyviä teemoja ja kehittämisalueita. Tässä artikkelissani katson erityisesti kahta traumainformoidun työotteen osa-aluetta, kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisyyttä, pääasiallisesti terveydenhuollon näkökulmasta käsin. Uskon pohdinnoistani olevan toki hyötyä myös esimerkiksi sosiaalityöntekijöille, opettajille sekä traumatietoisille vertaisauttajille ja kokemusasiantuntijoille.  


Kaksi  “terälehteä” traumainformoidussa Yhteinen kieli - mallissamme (kuva1) ovat  kulttuurisensitiivisyys ja sukupuolisensitiivisyys. Avaan seuraavassa kirjoituksessani läheisesti niihin liittyviä käsitteitä, kuten intersektionaalisuutta, inklusiivista terveydenhuoltoa, kriittistä refleksiota ja tietoista läsnäoloa. Ne ovat avainkäsitteitä, joita hyödyntävää tutkimustietoa pitäisi muuttaa aktiivisesti terveydenhuollon käytännöiksi, mikäli haluamme olla mukana rakentamassa sosiaalisesti vastuullisia, tiedostavia, kokonaisvaltaista toipumista ja henkistä kasvua edistäviä organisaatioita. 


Kuva 1. Työsuojelurahaston tukemana monialaisesti kehittämämme ensimmäinen traumainformoitu suomalainen malli. 


En usko, että maailmanjärjestystä muutetaan  terveempään suuntaan millään yksittäisellä liikkeellä tai tieteellisellä perinteellä yksin, vaan tarvitsemme monia perinteitä sekä idästä (kehollistunut viisaus) ja lännestä (tiede). Hyödymme monialaisesta, käytännönläheistä, yli tieteelliset, kulttuuriset ja uskonnolliset rajat ylittävästä tutkimuksesta sekä erilaisista yhteiskunnallisista tasa-arvo- ja ekologisista liikkeistä. 


Traumainformoitu työote ei tuota terveyshyötyjä vain traumatisoituneille  ihmisille, vaan se näyttää tuottavan sitä mahdollisesti kaikille terveydenhuollon asiakkaille (Ranjbar, Noshene, 2020). Traumainformoitu työote nojaa monialaiseen tutkimukseen, näyttöön  ja yhteistyöhön. Traumainformoidu liike pyrkii puolestaan lisämään traumatietoutta kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla mikrotasosta (yksilöt), mezzo- (perheet,vertaisryhmät, organisaatiot) ja makrotasolle (politiikka, yhteiskunnalliset instituutioot) saakka. Traumainformoiduissa organisaatioissa työntekijät ymmärtävät omien ja asiakkaittensa traumataakkojen merkityksen myös suhteessa kulttuurien ja sukupuolisen suuntautuneisuuden monimuotoisuuteen. (Council on Social Work Education). 


Hoitomyöntyvyydestä osallistavaan terveydenhuoltoon


Ihmiskunnan toivon ylläpitämiseksi on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota ihmisoikeuksiin ja haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden ja ryhmien kuunteluun sekä heidän tarpeisiinsa vastaamiseen. Traumainformoitu intersektionaalinen lähestymistapa avaa terveydenhultoon uudenlaisia mahdollisuuksia, joiden kärkenä on aito potilaskeskeisyys (kehittäjäpotilas, potilasraadit) ja  osallistavien tutkimusmenetelmien ja palveluiden kehittäminen. Sosiaalityössä tämän tyyppinen työskentely ja tutkimustyö alkaa olla jo osa arkea, mutta todellinen potilaskeskeisyys on vielä lapsen kengissä. 


Kun tietoa tuotetaan aidon potilaskeskeisesti, osallistavasti, joustavasti ja räätälöiden erityisryhmien tarpeisiin, voimme tuottaa palveluita, joihin potilaamme sitoutuvat paremmin. “Hoitomyöntyvyys” jo sanana sisältä valta-asetelman, jossa potilaalta riisutaan oikeus omaan kokemukseen. Jollekin erityisryhmälle, vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön uhreille, nykyiset terveydenhuollon palvelut voivat olla monella tavalla triggeröiviä, mikä voi estää hoitoon hakeutumista. Tällöin heidän “hoitomyöntyvyytensä” voi perinteisen ajattelun mukaan olla huono, vaikka kysymys on todellisuudessa siitä, että palvelut eivät vastaa heidän fyysisiä ja tunnetarpeitaan.  Kliininen kylmä ympäristö, kuten voimakkaat valot ja hajut sekä taitamaton vuorovaikutus saattavat aktivoida potilaassa traumaperäistä stressiä.  Haitallinen traumaperäinen stressi voi useassa tapauksessa olla keskeinen selittävä tekijä huonoon “hoitomyöntyvyyteen”: Palveluja ei ole muotoiltu asiakkaiden tarpeisiin sopiviksi. Samanaikaisesti työntekijät itse voivat olla triggröityneitä, ylikuormittuneita, kuten tällä hetkellä Covid-19 pandemian keskellä monet työntekijät ovat.


Sekä potilaiden että henkilökunnan autonominen hermosto vakautuu turvallisessa ympäristössä optimaaliseen uuden oppimista ja toipumista edistävään vireystilaan. Kun sekä potilaat että henkilökunta tuntevat olonsa mahdollisimman turvalliseksi (sosiaalisesti, psykologisesti, moraalisesti ja fyysisesti), optimoituu keskinäinen yhteistyö, mikä luo pohjaa kustannustehokkaalle, inhimilliselle terveydenhuollon toiminnalle. Ideaalitilanteessa tuettava ja ammattilainen kykenevät ihmisinä ja ryhminä kohtaamaan toisiaan myötäelävästi, jolloin mahdollistuu luontaiset korjaavat kokemukset. Tällöin ideaalitilanteesa samalla ennaltaehkäitään uusia psykologisia traumoja (medikaaliset traumat) ja vältetään tilanne, jossa kummankaan osapuolen jo olemassa olevat traumat entisestään syvenisivät. Tämän kaltainen toiminta on joskus mahdotonta, esimerkiksi silloin kun potilaan fyysinen tai psyykkinen tila on niin kriittinen, että jämeriä, nopeita, toimia tarvitaan. Niitäkin on kuitenkin mahdollista opetella tekemään vähemmän psyykkisesti traumatisoivasti ja tilanteen jälkipuinti sekä potilailla että henkilökunnalla voi tarjota mahdollisuksia kokemuksen narratiiviseen korjaukseen (annetaan tilaisuus tunneilmaisulle ja kokemuksen sanoittamiselle), mikä edistää traumaattisesta stressistä toipumista.  


Marginaalissa olevien, usein ”huonosti hoitomyöntyvien”, tarpeiden huomioon ottaminen ei ole pelkästään eettinen velvollisuutemme, vaan se on myös merkittävää kansanterveydellistä toimintaa. Covid-19 tekee näkyväksi sen, minkä ACE-tutkimukset (Vincent Felitti, Robert Anda) ovat osoittaneet: Haitallinen stressi kasaantuu terveyttä ja mielenterveyttä vahingoittavaksi erityisen paljon  jo valmiiksi huonommassa asemissa oleviin, syrjittyihin tai osattomiin ihmisryhmiin. Nämä kokemukset eivät synny tyhjästä, vaan ne nousevat yhteisöllisistä haitallisista ympäristöistä (kuva 2). Paradoksaalisesti ilman traumatietoisuutta se ruokkii tyypillisesti haitallista stressiä heidän kanssaan työskentelevissä ammattilaisissa. Itse oletan tämän haitallisen stressin kasaantumisen yhteisöihin olevan tärkeä osa sairastavuuden ja mielenterveysongelmien lisääntymisen noidankehää. 

Kuva: Wendy E., Dietz W., A New Framework for Addressing Childhood and Community Experiences: Building Community Resilience (BCR) Model. Academic Pediatrics 17 (2017), Sarvela K., Pekkala M., (2002)


Yhä perustellummin voi väittää, että juuri trauma- ja resilienssitietoisella, intersektionaalisella työotteella ja palvelujen muotoilulla on mahdollista saada aikaiseksi merkittäviä säästöjä terveydenhuoltoon. Sen tavoite on optimoida, terveet, mahdollisimman harmoniset ja tehokkaat olosuhteet sosiaaliselle, psyykkiselle ja fyysiselle toipumiselle juuri heille, jotka eniten kärsivät ja kuormittavat kustannuksina terveydenhuoltoa. Samalla pidetään huoli siitä, ettei kasata turhaa haitallista stressiä ammattilaisille itselleen.



Traumainformoituun kultuurisensitiiviseen toimintaan liittyviä käsitteitä


Traumainformoitu intersektionaalisuus tavoittelee sitä, että luomme osallistavien, turvallisten hoivaympäristöjen ja  palveluiden kautta toimintaa, johon potilaat helpommin sitoutuvat. 


Intersektionaalisuus on risteävää eriarvoisuutta, jota valaisee jo paljon tässä artikkelissa jakamani ruotsalaisen Emanun (emanu.se) luoma kuva 3. 

Kuva

Avaavaa on myös Ontario Human Rights Comission määritelmä intersektionaalisesta analyysistä ja toimintavasta:



Perinteisesti monet meistä terveydenhuollon ammattilaisista ovat kokemukseni mukaan mieltäneet, että potilaassa on jotain “vikaa”, jos hän ei sitoudu virallisiin hoitoihin. Hänen “hoitomyöntyvyydessään” on ongelma. Perusolettamuksemme ajattelussamme on, että tuettavat ihmiset ja me ammattilaiset, yhtä kaikki, olemme perimmältämme rationaalisia toimijoita ja meillä on samanlainen valta-asema, uskomusmaailma, kategorisoimme asioita samoin tavoin, ja meillä kaikilla on yhteiset arvot ja ihanteet. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sekä tuettavan potilaan että ammattilaisen tietämys ja maailmankuva ovat aina rajallisia ja moninaisia: heidän identiteettinsä voivat olla juurtuneena moniin erilaisiin maailmankuviin(myös myös toisistaan poikkeaviin tieteellisiin maailmankuviin)ja sortaviin yhteiskunnallisiin historiallisiin rakenteisiin. 

Tiedämme, että erityisesti  haitalliset aikaisemmat kokemuksemme, erilaiset traumat tai vahingolliset vuorovaikutussuhteemme erityisesti lapsuudessa, voivat olla selittävinä tekijöinä siinä, että kuvamme todellisuudesta voi olla vakavastikin vääristynyttä. Pelko, turvattomuus, tylsistyminen, viha tai vaikkapa ahdistus saavat meidät katsomaan maailmaa kapeasta näkökulmasta käsin. Tällöin kokonaisvaltainen viisaus ei ohjaa päätöksiämme, vaan niitä saattaa ohjata opitut, varhaiset, huonosti tiedostetut käyttäytymismallit ja ylisukupolvisesti rakennettu, kolonialistinen, etuoikeutettujen ihmisten maailmankuva. 

Terveydenhuollossa puhutaan myös kasaantuvasta eriarvoistumisesta, jolla on yhtymäkohtia intersektionaalisuuteen. Kasaantuvaa eriarvoitumista nähdään nyt Covid-19 aikana, esimerkiksi kun haitallinen stressi ja sen sosiaaliset ja terveysvaikutukset kertyvät samoihin perheisiin. Moninkertaiseksi syrjinnäksi kutsutaan tilannetta, jossa henkilö kohtaa syrjintää useammassa kuin yhdessä tilanteessa eri perusteilla. Esimerkiksi vammainen homoseksuaalinen henkilö voi kohdata syrjintää työnhaussa vammaisuuden perusteella ja seurakunnassaan sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella. Intersektionaalinen tarkastelutapa tuottaa tarkempaa tietoa, tukea päätöksentekoon, kohdennettuja toimenpiteitä sekä palveluja yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa juuri haavoittuville ryhmille ( thl.fi, 5.11.2020).

Fyysisen terveyden hoitamisessa länsimaisella lääketieteellä on omat ansionsa. Enpä usko, että minulla olisi paljonkaan annettavaa hammassärystä kärsivälle potilaalle ilman tietämystä ja kokemusta hammaslääketieteestä. Sairauksien ennaltaehkäisyssä ja kokonaisvaltaisessa toipumisessa tiedon tulee kuitenkin nousta myös potilaan eletystä kehosta, hänen kokemuksestansa, käsin. Traumainformoidulla intersektionaalisella  tarkastelutavalla voimme puuttua suun sairauksien takana vaikuttaviin, kansanterveydellisiin ja  eriarvoistumiskysymyksiin sekä muihin sosiaalisiin tekijöihin, jotka lisäävät myös suun sairauksia. Pehmeillä menetelmillä, kuten osallistavalla tutkimuksilla ja vertaisryhmillä, saattaa tulevaisuudessa olla   mahdollista tehdä kovaa tulosta nimenomaan toimenpidesäästöjen puolelle. Tiedämme, että esimerkiksi lapsuuden haitalliset kokemukset vaikuttavat merkittävästi myös suun terveyteen (Nelson, Charles A., 2020) .

Kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa kulttuurisesti vastaanottavaista, uteliasta, myötäelävää  ja ymmärtäväistä asennoitumistapaa, toista arvostavaa käyttäytymistä. Se on  jatkuvaa itsen, ympäristön ja suhteiden ennakkoluulotonta havainnoimista sekä refleksiota. Kulttuurisensitiivisinä olemme valmiita kohtaamaan toinen toisiamme kunnioittavasti ja tietoisen läsnäolevasti, vaikka erilaisuus toisessa herättäisi meissä tunteita kuten pelkoa ja hämmennystä. Kulttuurisen sensitiivisyyden avulla pystymme yhä tarkemmin havainnoimaan etnisen taustan, kulttuurin, sosiaalisen statuksen ja uskonnollisen vakaumuksen tai erilaisten kielten vaikutukset käyttäytymiseen, terveyteen  ja hyvinvointiin.

Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa puolestaan sitä, että olemme valmiit kohtaamaan toisen ihmisen ilman kulttuurisia stereotypioita seksuaalisista suuntautuneisuuksista. Kykenemme olemaan kasvotusten toisen ihmisen kanssa ilman jo ennakkoon tapahtuvaa sukupuoleen tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen perustuvaa kategorisointia. Varhaiskasvatuksessa se merkitsee sitä, että vahvistetaan lapsen toimijuutta mahdollistamalla lapsen ulottuville laaja toiminnan kenttä, jota eivät sukupuolistereotypiat rajoita (Alasaari, Nea, 5.11.2020). Myös terveydenhuollossa on tärkeää tunnistaa erilaisten sukupuolien erilaiset erot ja tarpeet. Lääketietellisesessä tutkimuksessa se merkitsee monia asioita, esimerkiksi sitä, että tutkimuksessa tulee olla tasapuolisesti edustettuina ja kuultuina erilaisia sukupuolia ja sukupuolisesti suuntautuneita ihmisiä. 

Tautiepidemioiden ja pandemioiden aikana "sukupuolisokeus" - systeeminen kyvyttömyys tunnustaa sukupuolierot terveydessä - saattaa edistää erilaisten sairauksien haittoja estämällä tehokkaita vastatoimia (Smith ,2019). Se voi myös johtaa palveluihin, joissa jonkun sukupuolen terveys- ja hyvinvointipalveluiden tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle. Palvelut on räätälöitävä sukupuolisensitiivisiksi myös työterveyshuollossa. Eri sukupuolilla kun korostuvat erilaiset terveysongelmat. Myös traumaan liittyvissä ilmiöissä eri sukupuolilla korostuvat tilastoissa erilaiset oirehdinnan tavat.

Vallasta ja auktoriteetista puhuminen kuullaan joskus väkivaltaan, autoritaarisuuteen tai jäykkiin hierarkioihin viittavana, kirjoittavat Sari Nyberg ja Maria Lindroos (2020). Yläkäsitteinä ne heidän mukaansa kytkeytyvät kuitenkin kiinteästi vastuuseen ja vaikuttamiseen, sisäiseen johtajuuteen Tämä puolestaan voidaan kytkeä myös kriittiseen refleksioon. Margaret Archer (2000) määrittelee sen  jatkuvaksi mentaalisen kyvyn säännölliseksi harjoitteluksi ja se on toimijuuden lähtökohta.

Kriittisellä refleksiolla viitaan siihen, että me terveydenhuollon ammattilaisina olemme aktiivisia toimijoita: tutkimme arvojamme, kokemuksiamme, kiinnostuksen kohteitamme, uskomuksiamme ja yhteiskunnallista vaikuttamisen muotojamme suhteessa siihen asemaan, jossa olemme toimenkuvassamme terveydenhuollon ja kokonaispalveluiden kentässä. Pohdimme esimerkiksi minkälaisessa asemassa omat ammatilliset käytäntömme ja niihin liittyvät kokemuksemme ovat suhteessa syrjiviin poliittisiin, institutionaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin sekä toimimme aktiivisesti epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseksi. 

Kriittisen refleksion kautta silmämme alkaa erottaa muun muassa rakenteellisen väkivallan ja  traumaattisen stressin tuottamia kollektiivisia oireita, kuten kiusaamista ja alistamista. Tämä edellyttää sitä aktiivista itsetuntemustyötä: voimme tehdä tutkimusta myös eletystä kehostamme käsin emmekä elä vain “päässämme”. Se, mitä me ihmiset  pidämme tärkeinä, muotoutuu Archerin (2000) mukaan  itsen kanssa käymien “sisäisten keskustelujen” kautta. Näissä keskusteluissa on kyse monenlaisista kysymyksistä ja vastauksista: ”Kuinka tärkeä tämä asia on sinulle”? ”Kuinka pitkälle aiot mennä toiminnassasi”? Oma kokemukseni on (Sarvela, Kati 2013 ), että näitä keskusteluja tulisi oppia käymään optimaalisissa vireystiloissa, ei pelkästään järjen ohjaamana vaan myös luovassa “flow-tilassa”, jossa on mahdollista löytää yhteys omaan keholliseen viisauteen. Kehomme tietää asioita, joita mielemme ei vielä välttämättä tiedä.   
Tärkeä osa intersektionaalista analyysia on olemassa olevien valtasuhteiden tutkiminen (Shimmin Karolyn et al 2017) . Sen kautta tunnistamme yhä paremmin mahdollisen asemamme erilaisten valtasuhteiden kentässä. Se edellyttää, että teemme näkyväksi sekä henkilökohtaisia että organisaatioiden huonosti tiedostettuja tunteita ja tuntemuksia, uskomuksia ja arvoja, jotka automatisoituneina ohjaavat käyttäytymistä ja käytäntöjä. 

Kriittinen refleksio avaa mahdollisuuksia siihen, että olemme valmiita neuvottelemaan uudenlaisista tavoista jakaa valtaa, päämäärän ollessa kaikkien kansalaisten ja marginaalissa olevien terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.  Emme uusinna automaattisesti olemassa olevia historiallisia valtasuhteita. Lähdemme kuuntelemaan niitä ääniä, joita perinteisesti on vähemmän kuunneltu. Tämä voi olla käytännössä esimerkiksi sitä, että tarjoamme marginaalissa olevilla haavoitetuille yksilöille ja yhteisöille todellisia vaikutusmahdollisuuksia terveydenhuollon palvelujen muotoiluun ja tarjontaan osallistamalla heitä tutkimuksiin. Aktiivisten toiminnan kautta voimme vähitellen luoda aidosti potilaskeskeisiä palveluita eikä järjestelmälähtöisiä palveluita

Potilaskeskeisissä palveluissa, terveydenhuollon ammattilaiset, asiantuntijat ja tutkijat ovat palveluiden käyttäjien kumppaneita, ilman että he automaattisesti  “toiseuttavat” ihmisiä (“othering”) ammatillisissa käytännöissään. On tiedostettava, että toiseuttaminen mahdollistaa rakenteellisen väkivallan, jossa erilaisia kategorisointeja käytetään muihin tarkoituksiin kuin kyseisen henkilön tai ryhmän terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen (esimerkiksi vakuutusyhtiöiden käyttöön).  Siksi kannattaa myös ottaa kriittisen refleksion kohteeksi se, millainen suhde meillä on erilaisiin luokitteluihin, vaikkapa mielenterveyden diagnooseihin. Henkilökohtaisesti ajattelen, että eräs syy miksi ACE-seulontoihin kannattaa suhtautua varauksella, on se, että niidenkin tuloksia saatetaan ryhtyä käyttämään väärin erilaisten ihmisten toiseuttamisen ja rakenteellisen väkivallan välineenä

Kriittinen reflektio auttaa oivaltamaan yhä syvällisemmin terveyden sosiaalisia (ympäristön vahingolliset tai ravitsevat ihmissuhteet) ja systeemisiä (rakenteelliset tekijät, infrastruktuuri, systeeminen syrjintä)  määrittelijöitä. Tärkeä pohdittava kysymys tässä yhteydessä on esimerkiksi se, asetammeko yksilöiden kannettavaksi taakkoja, jotka juontavat traumatisoituneista kaltoinkohtelevista yhteisöistä ja syrjivistä palveluista? Näyttö osoittaa, että monilla perusterveydenhuollon asiakkailla on merkittävää traumahistoriaa, jolla ei ole pelkästään merkitystä heidän terveyteen vaan myös heidän reagointiinsa hoitoihin (ShimminCarolyn et al 2017) Onko oikein, että nämä yksilöt sitten joutuvat maksamaan eniten terveys- ja hyvinvointipalveluista lääke-, terapia-  ja lääkärikuluina, vaikka he ovat olleet perheessään kaltoinkohtelun,  yhteisöllisen tai rakenteellisen syrjinnän kohteita? Traumainformoidussa intersektionaalisessa lähestymistavassa lähdetään puuttumaan sairastavuuden ja mielenterveysongelmien juurisyihin.

Kriittiinen refleksio voi terävöittää meitä näkemään lääketieteellisessä kulttuurissa omia ja muiden ammattilaisten syrjävää mikroaggressiivista käyttäytymistä. Tällä tarkoitetaan hienovaraisia sanallisia tai sanattomia käyttäytymismalleja, jotka voivat syntyä tiedostamattomasta puolueellisuudesta, piiloutuneista ennakkoluuloista ja vihamielisyydestä. Toisin kuin suora vihamielinen hyökkäys, mikroagressiot kiitävät ohi nopeasti jokapäiväisissä arjen tapahtumissa, ei tietoisen intentionaalisesti, hyökkääjään huomaamatta, ja niitä ei välttämättä havaita itse tapahtuman aikana. Äkkiseltään nämä pienet jokapäiväiset pienet episodit voivat tuntua mitättömiltä, vaarattomilta ja merkityksettömiltä, etenkin silloin kun itse ei kuuluu syrjäytettyyn vähemmistöön .Marginaalissa oleva ihminen kokee nämä tapahtumat voimakkaasti, ja mikroaggressiot saattavat vaikuttaa merkittävästi hänen hyvinvointiinsa. Naiset näyttäisivät olevan lääketieteellisessä kulttuurissa miehiä useammin mikroaggressioiden kohteita. (Periyakoil, Vyjeyanthi S, 2020

Kohden myötätuntoista ja tietoisesti läsnäolevaa hoitokulttuuri

Traumainformoitu ja intersektionaalinen toimintamalli ja kriittinen refleksio luovat pohjaa entistä tiedostavammille organisaatioille ja instituutioille. Ne tähtäävät siltojen rakentamiseen erilaisten tieteellisten maailmankuvien välille. Tämä edellyttää sitä, että meidän on lääketieteilijöinä opittava tekemään paitsi määrällistä yksilöllistä tutkimusta, myös yhteisöllistä tutkimusta ja tutkimusta eletystä kehosta, potilaan kokemuksesta käsin. Meillä on yhä enemmän tietoa siitä, kuinka henkilökohtaiset ja yhteisölliset kokemuksemme muuttuvat aivojen ja hermoston rakenteiksi, neurobiologiaksemme. Tästä on esimerkkinä se, kuinka turvaton lapsuus vaikuttaa aivoihin ja autonomiseen hermostoomme. Kun ymmärrämme syvällisesti traumaattisen haitallisen stressin tuottamat vaikutukset kehittyviin aivoihimme ja hermostoomme, tuo se automaattisesti mukanaan myötätuntoa. Oivallamme sen,  ettei ole yhdentekevää, millaiseksi potilaamme kokevat palvelumme, koska heidän kokemuksillaan on neurobiologisia,  jopa epigeneettisiä, seurannaisvaikutuksia

Traumainformoitu intersektionaalinen lähestymistapa, mahdollistaa yhä laajempialaisen tietoisen läsnäolon työntekijöiden keskinäisissä suhteissa, suhteissa tuettaviin yksilöihin sekä erilaisiin marginaalissa oleviin ihmisryhmiin. Itseäni jo vuosikymmeniä sitten inspiroinut tietoisen läsnäolon eli “mindfulnessin” äidin, Harvardin yliopiston sosiaalipsykologian professorin Ellen Langerin ajattelu. Hänen ajatustensa sisäistäminen auttaa meitä laajentamaan näkökulmiamme myös muualle kuin vain empiirisanalyyttiseen tieteen perinteeseen, jonka yksilökeskeisen ihmiskuvan monet meistä terveydenhuollon ammattilaiset ovat omaksuneet.

Ellen Langer et al (2020) määrittelee tietoisen läsnäolon siten, että se on kykyä katsoa tilannetta tai asiaa tuoreesti, siten, että ihminen havaitsee pieniäkin eroja. Ei ole väliä, onko havaittu asia tärkeä vai merkityksetön, kunhan se on katsojalle uusi. Tällainen tapa katsoa asioita, kiinnittää meidät tähän hetkeen. Tietoinen läsnäolo ei ole vain kognitiivista toimintaa, vaan ihminen toimii kokonaisuutena.





Tiedostamattoman poissaolon “mindlessness” kulttuurissa  käytäntöjämme ohjaa Langerin mukaan jäykkä asioiden kategorisointi ja kapea-alainen totuuskäsitys. Haitallisesta stressistä kärsivän henkilön tai ryhmän maailmankuva voi olla hyvinkin kaoottinen,  identiteetit hyvinkin monimuotoisia tai hän voi jäykästi takertuneena “putkinäkönsä” kanssa yhteen, jäykkään ajattelutapaan  ja sen kategorioihin. Toimintamme on autopilotilla toimimista. Sitä ohjaa jäykät säännöt ja rutiinit.  Meillä lääketieteen ammattilaisilla on suuri riski pudota tähän “tiedostamattoman poissaolon” sudenkuoppaan. Kun sosiaalisesti rakentamamme luokittelut on luotu, ne alkavat elämään ikään kuin omaa elämäänsä ja ne aletaan ottamaan kirjaimellisesti, vaikka monet niistä ovat ajassa ja paikkassa muuntuvia, eläviä käsitteitä. Tämä pätee erityisesti esimerkiksi psykiatrisiin diagnooseihin. 


Mitä vakavammin otamme luomamme erilaiset kategoriat ja leimat, sitä vähemmän olemme Langerin mukaan  avoimia uusille luoville mahdollisuuksille. Tässä kohden Langerin ajattelu sivuaa mielestäni intersektionaalista analyysia: tajuamme kaikkien kategorisoitien rajallisuuden ja risteävyyden, sen kuinka yksilö voi kuuluu lukemattomiin erilaisiin luokkiin ja kuinka niiden merkitykset vaihtelevat eri kulttuureissa. Ihmisenä olemme aina jotakin paljon enemmän kuin mikään kategoria tai  määritelmämme. Tiedostamaton poissaolo voi johtaa suoriin virhepäätelmiin monimutkaisissa tilanteissa. Se luo pohjaa ennakkoluuloille ja stereotypioille, kun ihminen ahdistuksen tai pitkästymisen tiedottomassa poissaolon tilassa luokittelee tapahtumia ja tulkitsee maailmaa aina samaan tapaan kuin ennenkin. Itse asiassa juuri tämä tietoisen läsnäolon puute johtaa usein pitkästymiseen ja pahaan oloon. Ilman tietoista läsnäoloa, jokainen päivä näyttäytyy samanlaisena. (Ellen Langer et al, 2020)


Tietoinen läsnäolo merkitsee sitä, että lähdemme luomaan palveluita, joissa emme katso maailmaa vain toiseuttaen muita, etutoikeutettujen ihmisten maailmankuvasta käsin, vaan lähdemme sekä tutkijoina että kliinikkoina tietoisesti läsnäollen kuuntelemaan marginaalissa olevien ihmisten ajatuksia, tunteita, mielipiteitä ja käsityksiä heidän omista haasteistaan ja ongelmistaan.


Tietoista läsnäoloa on käytetty maallisena tekniikkana tehostamaan työpaikan toimintaa, kuten työntekijöiden suorituskykyä, vähentämään stressiä  ja parantamaan keskittymistä. Tietoinen läsnäolo voi kuitenkin ylittää yksilölliset ja organisatooriset hyödyt. Tietoinen läsnäolo, “mindulfness” ei ole jotakin etuoikeutettujen ihmisten harjoitetta, jolla hän ja hänen yhteisönsä saavuttavat korkeamman tietoisuuden tason. Se sijaan tietoisellä läsnäololla on tärkeä merkitys  sosiaalisesti oikeudenmukaisemman ja ekologisemman yhteiskunnan rakentamisessa,  yleisinhimillisen yhteyden kokemuksen vahvistamisessa  ja myötätuntoisessa kansalaistoiminnassa.


Monissa ideologioissa, uskonnollisissa ja henkisissä liikkeissä “toiseutetaan” luokitellaan  ja epäinhimillistetään vähemmistöjä ja oman “lahkon” ulkopuolisia ihmisiä. Tällainen toiminta ei osoita korkeaa tiedostamisen tasoa, vaan liittäisin sen pikemminkin tiedostamattomaan poissaoloon, luonnolliseen erilaisuuden pelkoon ja usein myös kollektiiviseen traumatisoitumiseen. Reaktiiviseen käytäytymiseen, stereotyyppiseen ajatteluun  ja putkinäköön kun liittyytyypillisesti kyvyttömyys olla kehossa eli haitallista turvattomuudesta tai traumasta nousevaa stressiä.

Lopuksi


Jos haluamme lääketieteen, jonka uskottavuus säilyy kansalaisten silmissä, tarvitsemme määrällisen yksilökeskeisen tutkimuksen lisäksi osallistavaa tutkimusta, joka perustuu intersektionaaliseen toimintatapaan ja tietoiseen läsnäoloon tutkijan ja tutkittavan henkilön tai ryhmän välillä.  Tällöin kansalaiset, erityisesti marginaalissa olevat ryhmät, joilla on korkea sairastavuus, voivat vaikuttaa tehokkaampien palveluiden muotoiluihin, ilman terveydenhuollon ammattilaisten stereotyyppisiä ennakkokäsityksiä ja luokitteluja. Tehokkaat palvelut luomme, kun integroimme marginaalissa olevien henkilöiden ja ryhmien tarpeisiin vastaamisen osaksi kokonaispaveluita. Luomme inklusiiviset terveyspalvelut, joissa lähestytään potilaita holistisesta näkökulmasta käsin, ottaen huomioon terveyden ympäristöllisiä ja sosiaalisia määritelijöitä (Richardson, Fran) .

Marginaalissa olevien erityisryhmien murheet ja tarpeet tulevat nähdyksi ja kuulluiksi tietoisesti läsnäolevassa turvallisessa tutkimusympäristössä, jossa vahvistetaan kumppanuudessa tutkijan ja tutkittavan keskinäistä luottamuspääomaa. Tällöin me terveydenhuollossa emme ole tällöin vain antavana osapuolena, vaan marginaalissa olevat ryhmät voivat olla auttamassa työyhteisöjämme yhä tietoisemman läsnäolon ja hyvinvoinnin edistämiseen tilaan.  Tämä voi olla tärkeä tie irti pahoinvoinnin ja sairastavuuden lisääntymisen noidankehästä.  Potilaskeskeisen hoitamisen ei pitäisi jäädä vain julkiteoriaksi internet-sivuille, vaan sitä pitää elää todeksi tutkimuksessa ja ja kaikkia kansalaisia palvelevissa terveydenhuollon käytännöissä. 




Lähteet:


acestoohight.com https://acestoohigh.com/2012/10/03/the-adverse-childhood-experiences-study-the-largest-most-important-public-health-study-you-never-heard-of-began-in-an-obesity-clinic/ 5.11.2020


Alasaari, Nea, avi.fi, sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa http://www.avi.fi/documents/10191/14443703/Sukupuolisensitiivisyys+varhaiskasvatuksessa/1df14b49-bee1-457d-bcd1-e989d82774ab


Archer, Margaret (2000) Being Human. The Problem of Agency. Cambridge: Cambridge University Press.  


http://www.avi.fi/documents/10191/14443703/Sukupuolisensitiivisyys+varhaiskasvatuksessa/1df14b49-bee1-457d-bcd1-e989d82774ab


Council on Social Work Education, Specialized Practice Curricular Guide for Trauma-informed Social Work Practice, Alexandria Virginia, https://www.cswe.org/Education-Resources/2015-Curricular-Guides/2015EPAS_TraumaInformedSW_web-(2).aspx


Javakhishvili Jana Darejan  et al (2020), Trauma-informed responses in addressing public mental health consequences of the COVID-19 pandemic: position paper of the European Society to Traumatic Stress Studies (ESTSS), Eur J. Psychotraumatol. 2020; 11(1)


https://think.taylorandfrancis.com/special_issues/coronavirus-traumatic-stress/


Journal of Psychotraumatology, https://think.taylorandfrancis.com/special_issues/coronavirus-traumatic-stress/ (6.11.2020)


Ellen J. Langer, Mihnea Moldoveanu, The Construct of Mindfulness, Journal of Social Issues, Vol 56. No. 1, 2000 


Langer, E. (1989). Mindfulness. Cambridge, MA: Perseus Books.


Lindroos, Maria ja Sari Nyberg, (2020), Traumainformoitu johtaminen ja ammatillinen itsetuntemus, kirjassa Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen, toim. Kati Sarvela ja Elisa Auvinen, Basam Books, Tallinna Raamatutrukikoda, Viro


Ontario Human Rights Commission, An introduction to the intersectional approach,  http://www.ohrc.on.ca/en/intersectional-approach-discrimination-addressing-multiple-grounds-human-rights-claims/introduction-intersectional-approach 4.11.2020


Nelson, Charles A. et al (2020), Toxic stress and PTSD in Children, Adversity in chldhood is linked to mental and physical health throughout life, BMJ, 28 Oct 2020, 


Periyakoil Vyjeyanthi S, (2020),Common Types of Gender-Based Microaggressions in Medicine,  Academic Medicine, Journal of the Association of American Medical Collage, https://respect.stanford.edu/wp-content/uploads/2019/10/Common_Types_of_Gender_Based_Microaggressions_in.97398.pdf 6.11.2020


Ranjbar Noshene et al, (2020) The Journal of Lifelong Learning in Psychiatry,Trauma-informed Care and Cultural Humility in the mental Health Care of people From Minoritized Communities, Online 24 Jan 2020


Richardson, Fran, An Introduction to Inclusive Practice, https://www.oup.com.au/media/documents/higher-education/he-samples-pages/he-health-landing-page/DAVIS_9780195593952_SC.pdf


Sarvela, Kati (2013), Sisäinen teatteri - Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy


Shimmin Carolyn, et al (201/), Moving toards a more inclusive patient and public involvement in health reasearch paradigm: the inforporation of trauma-informed intersectional analysis 


Smith, J., 2019. Overcoming the ‘tyranny of the urgent’: integrating gender into disease outbreak preparedness and response. Gend. Dev. 27 (2), 355–369. https://doi.org/ 10.1080/13552074.2019.1615288.


THL, Intersektionaalisuus ja sukupuoli, https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/intersektionaalisuus-ja-sukupuoli 5.11.2020

#intersektionaalisuus #lääketiede #inklusiivinenterveydenhoito #kriittinenrefleksio #traumainformoitu #traumainformoitusotejaope #yhteinenkieli


BLOGIT

Traumainformoitu työote - Intersektionaalisuudesta tietoiseen läsnäoloon

Potilaskeskeisen hoitamisen ei pitäisi jäädä vain julkiteoriaksi internet-sivuille, vaan sitä pitää elää todeksi tutkimuksessa ja ja kaikkia kansalaisia palvelevissa terveydenhuollon käytännöissä. 

Kati Sarvela

TraumaCafé videoita

TraumaCafé videoita

Covid-19, traumatietoisuus ja resilienssi

Järjestelmä, jossa unohdetaan haavoitettujen ihmisryhmien erityistarpeet, on paitsi kallis myös epäinhimillinen. Tehokkaat sote-palvelut luodaan kuuntelemalla juuri heitä erityisen herkällä korvalla.

Ajatuksia traumasta, traumainformoidusta järjestelmästä ja työotteesta

Traumainformoidussa liikkeessä ihmiset koulutetaan tiedollisesti ja kokemuksellisesti uuteen ymmärrykseen traumoista. Työskentely niiden parissa on varsin erilaista nykyään kuin vaikkapa perinteisessä viime vuosisadan psykoanalyyttisessä työskentelyssä.

Mikä ihmeen traumainformoitu?

Muistutan, että traumainformoitu organisaatio ei ole itse päämäärä, vaan se on kollektiivinen askel kohden syvällistä toipumiskulttuuria, jossa osaamme käydä voimavaralähtöisesti ja parantavasti keskusteluja myös epämukavista ja kipeistä teemoista. ‍

- Kati Sarvela -

Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmisten kohtaamisen (videoita)

Täältä löydät videoita liittyen kirjaamme Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (kustantaja Basam Books, 2020)

Mitä yhteistä on COVID-19:lla ja väkivallalla?

YHTEENVETONA sekä virusinfektiot että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen, traumatisoitumiseen ja ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen.

Kati Sarvela

Intersektionaalinen analyysi ja traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä

Kuinka intersektionaalisuus liittyy traumainformoituun liikkeeseen ja erityisesti terveydenhuoltoon?

Kati Sarvela

Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen ennakkojulkkarit

Ennakkojulkkarit kirjastamme "Yhteinen kieli - Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen"

Komplisoituneen trauman jäljillä

Komplisoitunut trauma saa alkunsa pitkäkestoisessa stressissä, joka on niin vaikeaa, että stressin automaattinen sääntely kehossa lopulta muuttuu mahdottomaksi. Erityisen haavoittuvia komplisoituneelle traumaperäiselle stressille ovat he, jotka ovat kokeneet stressiä varhaislapsuudessa hermoston ollessa vielä muodostumassa.

Jukka Packalen

Hammashoitohuone teatterinäyttämönä

Trauma varastaa liian usein mielikuvituksemme ja elämämme muuttuu liian vakavaksi. Tärkeä osa toipumista on luovuuden ja mielikuvituksen kapasiteetin palauttamista. Niiden avulla voimme löytää itsemme meitä dominoivien narratiivien takaa.

Kati Sarvela

Traumainformoitu järjestelmä ja ihmisoikeudet

Meidän on täytettävä tieteen ja ihmisoikeusaktivismin välillä oleva kuilu sekä tarjottava traumatietämyksemme paitsi ruohonjuuritasolle myös johtamiseen ja rakenteisiin.

Kati Sarvela

Voiko korona pandemia tuoda tullessaan mitään hyvää kansalaisille ja kansakunnille?

Olemme saaneet huomata, että korona tuo mukanaan huolta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Nykyisen pandemian voi ajatella olevan myös kollektiivisesti globaali trauma, joka osoittaa kuinka helposti haavoittuvan elämäntavan olemme maapallolle rakentaneet.

Kati Sarvela

Sydänyhteyden neurobiologiaa

Meille ammatilaisillekin alkaa yhä enemmän valjeta monialaisessa tieteellisessä yhteistyössä se, että tämä sydänyhteys ei ole mitään “hörhöä sanahelinää”, vaan se näyttää olevan puhdasta interpersonaalista neurobiologiaa

Kati Sarvela

Krooninen kipu, trauma ja vireystila

Trauma ja kipu näyttävät kietoutuvan erottamattomasti toinen toisiinsa. Krooninen kipu voi olla traumaperäistä ja siitä itsessään kärsiminen voi olla henkilölle traumatisoivaa.

Kati Sarvela

Sosiaalinen epigenetiikka

Myötätuntoon rakentuvan sosiaalisen epigeneettisen muuntelun voi lukea ihmisluonnosuojelun piiriin kuuluvaksi.

Kati Sarvela

Kollektiivisesta traumasta ja yhteiskuntarauhasta

Kati Sarvela, HLL, terapeutti (sensomotorinen psykoterapia, hypnoterapia)

Mitä tarkoitetaan traumainformoidulla systeemillä terveydenhuollossa?

Traumainformoidussa systeemissä (TIS) on kolme tasoa: systeemi, hoiva ja varsinaiset traumainterventiot.

Yhteinen kieli - Traumainformoitu kohtaaminen ihmistyössä

VIDEO Toukokuun 2019 alkupuolella kokoonnuimme Maunula-talolle keskustelemaan traumainformoidusta kohtaamisesta. Juontajana toimi Hanna Kortejärvi, ja keskustelijoina Maria Lindroos, Johanna Linner Matikka ja Kati Sarvela.

Basam Books ja Iloa ja toivoa -verkosto yhteistyössä

Näyttöön perustuvaa vai asiakkaan kokemukseen luottavaa psykoterapiaa?

Meillä on ruohonjuuritasolla loistavia osaajia, jotka osaavat työnsä. Ehkä olisi aika kuunnella asiakkaiden lisäksi myös heitä. Tarvitsemme säätelyjärjestelmää, mutta sen täytyy olla inhimillisen elämän orgaanista olemusta kunnioittava.

soTE, SOte vai SOTE?

Sosiaalityö on panostus kansalaisten yhteisölliselle hyvinvoinnille. Sosiaalityö on investointia tulevaisuuteen. Se on kustannustehokkuutta, joka näkyy myös soTE-säästöinä. Se on ihmisen tukemista ja auttamista henkilökohtaiseen kukoistukseen.

Kohti traumasensitiivistä hengellisyyttä

Keskinäisen luottamuksen ja varauksettoman hyväksynnän, väkivallattoman henkisen yhteisön, ylläpitämiseen tarvitaan tietoa traumoista ja niiden seurauksista mutta myös toivon esillä pitämistä. Yhteisö, joka on samanaikaisesti turvallinen ja ennakoitava, avoin, virtaava ja notkea, syvällinen ja leikkisä, prosessinomainen eli sanalla sanoen Elävä.

Pirkko Olanterä

Kuinka valetaan peruskivet traumainformoituun organisaatiokulttuuriin?

On olemassa yhä enemmän näyttöä siitä, että lapsuuden hankalat kokemukset ja muut "traumat", tunnehaavamme, vaikuttavat merkittävästi oppimiseemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Sitä mukaan kun tätä tieteellistä näyttöä on alkanut kasaantua lisää, on traumainformoituja käytäntöjä alettu integroimaan kansainväilsesti yhä kasvavassa määrin, paitsi kouluihin ja varhaiskasvatukseen, myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kati Sarvela

Traumainformoituhoito osa 2

Traumainformoitu kohtaaminen tarjoaa työkaluja hoitokultuurin inhimillistämiseen. Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Anne Pelkonen keskustelee Pekka Piirron kanssa traumainformoidusta hoidosta.

Lapsuuden haitalliset kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva