Olen vuosia pohtinut neurokirjoltaan erilaisten ihmisten olemusta, ja lueskellut joitakin kirjoja ja kuunnellut luentoja. Olen päätynyt yhä enemmän epäilemään sitä, että onko autismi, ADD tai ADHD mitään ”neuropsykiatrisia häiriöitä”. Eikö kysymyksessä ole pikemminkin ihmisten erilaiset fenotyypit? Fenotyypillä tarkoitetaan yksilön ominaisuuksien muodostamaa kokonaisuutta sellaisena kuin hänet voidaan havaita. Siihen vaikuttaa paitsi yksilön geenit myös ympäristö.

Se hämmentää, että yhtäkkiä ADHD, ADD ja autismi ovat kaikki viime vuosikymmeninä lisääntyneet. Syitä on tietysti monia, mutta itse osoittaisin ennen kaikkea patologista stressin ja informaatiotulvan kuormittamaa ympäristöä, jossa lapset ja heidän kanssaan tekemisissä olevat aikuiset joutuvat elämään. Olemme epäinhimillistäneet ympäristömme. Joskus vaikuttaa siltä, että lapselle aletaan jo esikouluikäisen kehittämään työuraa.

Kun lapsi saa terveen ympäristön, joka sopii hänen neurokirjon ominaisuuksillensa, hän kukoistaa riippumatta geeneistä. Jos ongelmamme onkin ensisijaisesti se, että yritämme pakottaa neurokirjoltaan erilaisia lapsia mahtumaan ”neurotyypillisten”, niin kutsuttujen ”normaalien” henkilöiden elämäntapaan.

Jaak Pannskepp, yksi tunnetuimpia leikin tutkijoita, väittää että sosiaaliset leikit, läpi varhaislapsuuden, vähentävät ADHD-oireita. Hän ehdottaa, että sen sijaan, että lapsille syötetään yhä enemmän leikillisyyttä vähentäviä läkkeitä, yhteisöt rakentaisivat lisää leikkipaikkoja, jotta lasten aivojen etulohkon toiminnot kypsyvät ja he voivat kehittää sosiaalisia taitojaan. Olen samaa mieltä.

Leikki on lasten tärkeintä työtä. Lapsille tulisi rakentaa enemmän heidän yksilöllisiin tarpeisiin ja neurokirjon soveltuvia ympäristöjä, joissa he saavat kokea turvallisesti olla, sitä mitä he ovat. Lapsen tulee saada kokea olevansa arvokas sellaisena kuin hän neurokirjon ominaisuuksiltaan on. Sillä luodaan pohjaa sille, että hän löytää vahvuutensa.

Olen puolitosissani ehdottanut, että aikuisillekin pitäisi rakentaa aikuisten leikkikouluja. Niillä saatettaisiin auttaa aikuisiakin tuomaan esiin omasta persoonasta ne parhaat puolet. Todennumme sosiaalisten suhteittemme kautta.

Voisiko ADHD:stä, ADD:stä ja autistmikirjon häiriöistä puhua pikemminkin neurososiaalisina ominaisuuksina kuin neuropsykiatrisina häiriöinä? Traumainformoitu lähestymistapa on inklusiivista eli tässä tapauksessa myös neurokirjosensitiivistä.

Lähteet

Jaak Panksepp, (2007) Can PLAY Diminish ADHD and Facilitate the Construction of the Social Brain? May; 16(2): 57-66 J Can ACAd Child ADolesc Psychiatry

YouTube luento: Neuordiversity and Trauma for People sit Devolempmental Disabilities, Heater Brown https://youtu.be/CrRE4s6SK9g

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.