Jälkitraumaattisella kasvulla tarkoitetaan sitä, että jotkut ihmiset, elämän kriisistä toipuessaan, kokevat oppineensa uusia asioita itsestään, voimavaroistaan, vahvuuksistaan ja he saattavat kokea löytäneensä elämään uusia merkityksiä, jopa uuden tarkoituksen. Jälkitraumaattinen kasvu ei ole mikään automaatio, eikä sitä voi pakottaa tapahtumaan.

Jokainen meistä käsittelee omia vastoinkäymisiään eri tavoin, ja hyvin usein jälkitraumaattinen kasvu tapahtuu ajan kanssa vähitellen, jos on tapahtuakseen. Mikä minua on auttanut minua eteenpäin toipumispolullani elämän kriisitilanteissa (C-PTSD, avioero/syöpä)?

1. Muiden kanssasäätely ja tuki. Kaikkein tärkeimpänä olen pitänyt muilta henkilöiltä saamaani tukea, myötäelämistä ja kanssasäätelyä. Minulla on ymmärtäväinen puoliso ja hyviä ystäviä, mutta tukea olen saanut myös vertaisilta sekä ammattilaisten verkostostani. He ovat kannatelleet minua kärsivällisesti vaikeina hetkinä. Ihminen tarvitsee inhimilliseen kasvuun peiliä, toista turvallista ja luotettavaa ihmistä. Pelkkä yksilökeskeinen käsitys mielenterveysongelmista saattaa olla omaa jälkitraumaattista kasvuamme rajoittava tekijä.

2. Psykoedukaatio. Psykoedukaatiota, eli itseni kouluttamista traumainformoidusta lähestymistavasta, olen pitänyt todella tärkeänä. Siinä kouluttautuminen ei ole siis tärkeä vain terveydenhuollon asiakkaiden kannalta, vaan myös ammattilaiset itse hyötyvät sen näkemyksistä. Pitkässä terapiassa en ole koskaan ollut, mutta olen toki ollut lukuisissa terapiaistunnoissa, jotka ovat liittyneet omiin terapia-alan koulutuksiini. Traumatietous ei ole mitään rakettitiedettä, josta hyötyvät ainoastaan terapeutit, vaan traumatietämys ja siihen liittyvä kokemuksellinen oppiminen voivat “taviksissakin” helpottaa tuskaa, tuottaa korjaavia luonnollisia kokemuksia  ja synnyttää toivoa. Kaikkea pahoinvointia ei tarvitse ulkoistaa asiantuntijoille, vaikkakin vakavasti traumatisoituneiden ihmisten kohdalla terapia voi olla lähes välttämätöntä.

3. Resilienssin vahvistaminen kokemuksellisin harjoituksin. Olen vahvistanut resilienssiäni erilaisilla hyväksyvän läsnäolon sekä itsemyötätunto-  ja kehotietoisuusharjoituksilla. Resilienssi, “kriisikestävyys”, ei ole vain synnynnäinen ominaisuus vaan voimme vahvistaa sitä monin tavoin. Resilienssin ja myötätunnon vahvistaminen ovatkin traumainformoidun työotteen ydinosaamista.

4. Luovat menetelmät. Itselleni luovista menetelmistä terapeuttinen kirjoittaminen, luova draamallinen kirjoittaen tapahtuva itseilmaisu ja -reflektio, minätilojen dialogien kautta, on ollut tärkein. Oma kirjoittamisprosessini ei ollut vain luova prosessi, vaan se oli myös spirituaalinen prosessi, jossa löysin elämääni uudenlaisia henkisiä merkityksiä.En usko, että kukaan voi kasvaa henkisesti ottamatta omaa tietoisuuttaan tarkastelun kohteeksi. Introspektio, oman sisäisen maailman tutkiminen, on ollut länsimaisessa elämäntavassa aivan liian vähäisessä roolissa. Yhteys itseen on välttämätön, jotta voimme kokea yhteyden yhteiseen ihmisyyteemme. Tämän yhteyden helposti kadotamme turvattomassa, laiminlyövässä tai kaltoinkohtelevassa, kasvuympäristössä.

Oletko sinä kokenut jälkitraumaattista kasvua? Se on nimittäin melko yleistä traumaselviytyjillä. Wu ym. (2019) kattavassa meta-analyysissa (=analysoidaan laajasti eri tutkimusten tuloksia) lähes puolet traumatoipujista ovat kokeneet hyvin tai kohtalaisen merkittävää jälkitraumaattista kasvua elämän kriisien jälkeen.

Aikamme haaste on löytää keinoja jälkitraumaattiseen oppimiseen, jotta mahdollisimman moni ihminen kykenisi vahvistamaan resilienssiään vaikeidenkin kokemusten tai kriisien jälkeen. Toisaalta samanaikaisesti meidän on hyväksyttävä myös se, että joskus elämään liittyvä kärsimys voi olla niin suurta, että ihminen ei vain kertakaikkisesti löydä kokemuksestaan mitään positiivista ja kasvattavaa. Tämäkin olisi tärkeä hyväksyä ja pitää mielessä, että hänkin tarvitsee toisen ihmisen myötätuntoa ja kannattelua.

#jälkitraumaattinenkasvu #itsereflektio #itsesäätely #kanssasäätely #psykoedukaatio #resilienssi #luovuus #traumainformoitu #traumatietoisuus

Lähteet

Calhoun, L.G., & Tedeschi, R.g. (2012). posttraumatic growth in clinical practice. New york: Routledge.

Wu X, Kaminga AC, Dai W, Deng J, Wang Z, Pan X, Liu A. The prevalence of moderate-to-high posttraumatic growth: A systematic review and meta-analysis. J Affect Disord. 2019 Jan 15;243:408-415. doi: 10.1016/j.jad.2018.09.023. Epub 2018 Sep 12. PMID: 30268956.

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.