LAPSEN kehitykselliset tarpeet eivät ole mitään abstrakteja tarpeita, joista tunnepitoisesti orientoituvat terapeutit, sosiaalityöntekijät ja kasvattajat hössöttävät. Lapsuuden haitallisten kokemusten (ACE-kokemusten)  vaikutus ihmisen aikuisuuden terveyteen ja hyvinvointiin on suuri ja portaittainen. Kehityskululla on käsittämättömän suuri hintalappu. Se alkaa lapsen ylisukupolvisista taakoista sekä sosiaalisesta ja fyysisestä ympäristöstä. Ilman korjaavia kokemuksia ja suojelevia tekijöitä stressi muuttuu pitkäaikaiseksi toksiseksi stressiksi,  mikä muokkaa lapsen koko fyysistä kehitystä, mukaan lukien aivot ja hermosto. Säästö lasten hyvinvoinnista on moninkertainen kulu ja kärsimys hänen aikuisuudessaan.

Kehityskulku ACE-pyramidin portaissa valmistaa lasta elämään jatkuvassa varuillaan olossa, uhkaavassa ympäristössä. Tämä on oikeastaan evoluution älykästä toimintaa: geenimme ja kokemuksemme käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään. Valitettavasti henkilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta tämä jatkuva selviytymisvasteessa eläminen voi olla tuhoisaa. Yksi tärkeimmistä hermosta muovaavista biologisista tekijöistä on stressihormoni kortisoli, joka muokkaa “taistele- tai pakene”-reaktiota tai “lamaantumisreaktiota.” Kyseessä on siis lapsen luonnollinen biologinen reaktio ja selviytymisvaste, joka on seuraamusta vahingollisesta ympäristöstä. Se tapahtuu kun lapsen luonnollisiin tunne- ja fyysisiin tarpeisiin vastata.

Elämme hullunkurisessa maailmassa. Yritämme luoda koko ajan lisää palveluita hoitamaan ihmisiä, jotka kantavat kehossansa ylisukupolvisia traumatakkoja ja lapsuuden haitallisten kokemusten seuraamuksia. Meidät opetetaan jopa siihen, ettemme sivuutamme omia tarpeitamme palvellaksemme yhteiskuntaa ja talouskasvua. Meidän sote- ja rise-ammattilaisten sekä kasvattajien on aika siirtyä kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan, jossa lähdemme vähentämään sairastavuutta, kohentamaan mielenterveyttä ja parantamaan oppimistuloksia puuttumalla ongelmien todellisiin juurisyihin: Lasten ja omien luonnollisten tarpeittemme tyydyttämiseen. Aivomme muovautuvat korjaaviin kokemuksiin myös aikuisuudessa. Tämä inhimillinen ja kustannustehokas toiminta edellyttää siirtymistä yhteistoiminnalliseen, kokonaisvaltaiseen, systeemiseen, traumainformoituun, ihmiskuvaan.

Kysymys on ihmisosaajilla eettisestä uinumisesta ja siitä heräämisestä: Meidän kannattaa käydä vuoropuhelua itsemme kanssa, ketä haluamme palvella - ihmisiä vai yksilökeskeistä vanhanaikaista ajattelua, kilpailu- ja suorituskulttuuria, jossa sivuutamme oman ihmisyytemme ja inhimilliset tarpeemme. On oikeastaan paradoksalista, että meiltä ammattilaisilta vaaditaan kustannussäästöjen tekemistä kulttuurissa, jossa meidän luonnollisiin ihmisenä olemisen tarpeisiin ei vastata.

Pahoinvoinnin juurisyitä ei ratkaista syytämällä rahaa lisää lääketieteellisiin interventioihin ja terapiapalveluin. Sen sijaan meidän on korjattava sairaat yhteiskunnalliset rakenteet sekä katkaistava ylisukupolviset traumataakat. On puututtava pahoinvoinnin juurisyihin. Tämä edellyttää siirtymistä mekanistisesta ihmiskuvasta systeemiseen ihmiskuvaan.

Siirtymä tapahtuu lisäämällä kaikkien kansalaisten ACE- ja traumatietoisuutta sekä pyrkimällä siihen, että mahdollisimman monet aikuiset tekisivät oman identiteettityönsä, jotta heistä kehittyisi tietoisesti läsnäolevia, kanssasääteleviä ja vakaita aikuisia lapsille. Lasten hyvinvointi ei ole vain perheiden asia, vaan lapsuuden haitallisiin kokemuksiin puuttuminen on jokaisen aikuisen asia. Perheet ja ammattilaiset tarvitsevat syyllistämätöntä tukea omien ylisukupolvisten taakkojensa katkaisuun. Näemme tämän päivän maailmassa aivan liikaa vääristyneen ihmiskuvamme jälkiä väkivaltana, mielenterveysongelmina, oppimishäiriöitä ja kroonisina sairauksina.

Myös Suomessa on alettu tutkia yhä enemmän lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutusta aikuisuuden hyvinvointiin. Esimerkiksi Finnbrain tutkii meillä tällä hetkellä näitä kokemuksia. Tiedämme, että emotionaalisella vaillejäämisellä, on erityisen suuri merkitys aikuisuuden pahoinvoinnissa.  Se on sillä tavalla katala ilmiö, että oikeastaan mitään pahaa ei tapahdu, vaan se mitä lapsi tarvitsee normaaliin kehitykseensä, jää tapahtumatta. Alla on linkki erääseen tuoreeseen suomalaistutkimukseen aiheesta. Sen mukaan näyttää siltä, että erityisesti isän korkeilla ACE-pisteillä (hänellä itsellään siis on paljon haitallisia kokemuksia) näyttää olevan vaikutusta siihen, ettei lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei vastata.

Tuskin kukaan haluaa tahalleen kohdella lasta huonosti, mutta omat käsittelemättömät taakkamme voivat ohjata tietämättämme vahingollista käyttäytymistämme. Meillä on valtava määrä psykiatrista osaamista, mutta mielenterveysongelmamme sen kun vain lisääntyvät. Kysymys on vääristyneestä  yksilökeskeisestä lähestymistavastamme, joka on kulttuurissamme normalisoitu. Olemme yksinkertaisesti unohtaneet olevamme yhteistoiminnallisia, toinen toistemme tunnetiloja ja hyvinvointia sääteleviä laumaeläimiä.

#ACE #traumataakka #ylisukupolvinentrauma

‍

Lähteet

ACE-tutkimuksen pioneerityötä tukeneen ”Centers for Disease Control and Prevention” kotisivut:

www.cdc.gov

Linkki suomalaistutkimukseen:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10305758/

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.