Monimuotoinen mielenterveys ja sen hoito

Traumainformoitu tapa hahmottaa mielenterveysongelmia on täydentävä tai vaihtoehtoinen tapa perinteiselle diagnostisoiville, patologisoiville, ja yksilökeskeisille hoitomalleille. Tärkeimmäksi asiaksi diagnoosin sijaan nousee se, vastataanko yhteisöissä ihmisen tunne-, kiintymys- ja fyysisiin tarpeisiin elämän eri tärkeissä kehityksellisissä ja kriisivaiheissa. Tärkeä traumanäkökulmassa on yhteisöllinen kannattelu, sekä minkälaisen merkityksen henkilö kykenee jälkeenpäin antamaan omalle kärsimykselleen.  

Diagnoosit ja lääketieteen menetelmät voivat syventää traumoja

Psykiatri, suomalaisen traumainformoidun liikkeen pioneeri, Anne Pelkonen kirjoittaa Traumainformoitu sote ja ope -sivuilla (22.10.2019) psyykkisestä traumasta ja niihin liittyvistä diagnooseista seuraavasti:

"Sanaan trauma törmää tänä päivänä useissa eri yhteyksissä. Lapset ja nuoret tuntuvat käyttävän termiä kevyesti eri tilanteissa ja saavan ohimeneviä ”traumoja” eri tilanteista, kuten epämieluisasta musiikista tai ruoasta. Sinällään hyvä niin, samalla puretaan psyykkisen trauman ja traumatisoitumisen ympärille kehittynyttä häpeää. Kun trauma on jotain arkipäiväistä ja sanasto on tuttua, voi olla helpompi tuoda esiin niitäkin haitallisia elämänkokemuksia, joista on tähän asti perinteisesti vaiettu."

Psyykkinen traumatisoituminen voi ilmetä monin eri tavoin: Ymmärrys taustalla olevista vahingollisista elämänkokemuksista voi auttaa ymmärtämään taustaa minkä tahansa psykiatrisen diagnoosin takana. Klassisen ja kompleksisen PTSD-oireiston lisäksi traumakokemuksilla on keskeinen merkitys erityisesti epävakaan persoonallisuushäiriön sekä dissosiatiivisten häiriöiden kehityksessä. Diagnoosit ovat usein ajankohtaisia oireryppäitä, joita riittävän yhtenäisinä esiintyessään on sovittu kutsuttavan tietyllä diagnoosinimikkeellä. Ihmisten elämässä trauman merkitys on kuitenkin diagnoosia laajempi ja traumaattiset kokemukset tulevat esiin arkisissa puitteissa. Ne tulevat esiin esimerkiksi suhteissa muihin ihmisiin, emotionaalisissa ja kehollisissa reaktioissa eri tilanteisiin, rohkeudessa tuoda esiin omia tarpeita ja mielipiteitä, mahdollisuudessa pysähtyä ja rauhoittua, kyvyssä levätä ja suoda itselle ja muille hyvää, kyvyssä ottaa huomioon toisten ihmisten tarpeet, kyvyssä oppia uusia asioita sekä taipumuksessa toistaa menneiden kokemuksien malleja sekä toistaa sisäistettyjä, itseä haavoittavia malleja, toiminta- tai ajatuskuvioita. Traumatisoituminen voi näkyä voimakkaana mielialan vaihteluna hetkestä toiseen, yhtäkkisenä lamaantumisena tai voimattomuutena, kyvyttömyytenä kestää ympäristön hälyä, muistiaukkoina joko elämänhistoriassa tai nykypäivässä tai erilaisina fyysisinä oireina, kuten kipuna tai puutuneisuutena. Se voi näkyä myös harha-aistimuksina, voimakkaina vieraantuneisuuden tunteina sekä muista ihmisistä mutta myös omista tunteista ja omasta kehosta. Traumatisoitumista on siis hyvin eri asteista ja sen vaikutukset ovat yksilölliset.”

Tämä Pelkosen lähestymistapa diagnooseihin hetkellisinä ”oireryppäinä” on mielenkiintoinen. Traumatarinamme kärsimyksemme takana on aina huomattavan paljon suurempi ja monimuotoisempi kuin mikään yksittäinen diagnoosi. Jokaisella meistä on omanlaisemme traumahistoria, jonka olemusta koskaan mikään diagnoosi ei voi tyhjentävästi tavoittaa, vaan sen merkitykset nousevat omasta kokemusmaailmastamme. Ymmärrän, että tällä hetkellä voi olla vaikeaa päästä diagnooseista eroon, mutta mielestäni olisi entistä tärkeämpää pohtia, kuinka niitä käytetään eettisesti, ilman että niillä vahingoitetaan lisää potilaita.

Medikaaliset traumat ovat potilaiden ja heidän perheittensä kokemia psykologisia ja fysiologisia vasteita terveydenhoitojärjestelmän henkilöstön tuottamiin kipuihin, vammoihin, tai ne ovat hyvinvointia vahingoittavia reaktioita lääketieteellisiin kehoon tunkeutuviin tai pelottaviin hoitokokemuksiin sekä vakaviin sairausdiagnooseihin (Hall&Hall, 2017). Meidän pitää pohtia järjestelmässämme sitä, kuinka pääsemme eroon ilmiöstä, jossa psykiatriset diagnoosit alkavat elää potilaan sairauskertomuksissa ikään kuin omaa elämäänsä järjestelmän vallankäytön välineinä (KELA, vakuutusyhtiöt, hoitoketjut jne.), ikään kuin ne olisivat todellisia sairauksia siinä missä diabetes. Niitä käytetään, ikään kuin mielenterveysongelma olisi yksilön sairaus, vaikka todellisuudessa suurin osa traumoista on syntynyt myrkyllisissä vuorovaikutussuhteissa sekä ympäristöissä. Näillä hetkellisillä ”oireryppäillä” leimataan ja taakoitetaan usein ihmisiä loppuelämäksi, vaikka ne ovat tyypillisesti varsin epätarkkoja ammattilaisen kuvauksia potilaan hetkellisestä tilanteesta, joka juontuu hänen elämänsä merkittäviin ravitseviin tai vahingollisiin vuorovaikutussuhteisiin ja elämän muihin tapahtumiin. Todellinen ongelma on siis pikemminkin yhteisöissä kuin yksilössä.

Me emme voi sivuuttaa sitä, että virallisen lääketieteen menetelmät ja diagnoosit ovat traumatisoineet kansalaisia vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. Karoliina Maanmieli (2021) muistuttaa vielä julkaisemattomassa artikkelissaan meitä potilaan asemaa ja oikeuksia koskevasta laista (1992), joka vaatii jokaiselle sosiaali- ja terveydenhuollon potilaalle oikeuden laadultaan hyvään hoitoon ja kohteluun, myös silloin kun hoidossa käytetään pakkokeinoja. Väkivallan käyttöon yksiselitteisen kiellettyä psykiatrisessa hoidossa (Mielenterveyslaki 1990),mutta niin potilaiden kuin muidenkin voi olla vaikeaa nähdä eroa pakkotoimien ja väkivallan välillä, koska molemmat voivat traumatisoida tai muuten vahingoittaa potilasta. Pakkokeinot kuten eritys ja sitominen, voivat olennaisesti heikentää potilaan kokemaa hoidon laatua ja näyttäytyä potilaan näkökulmasta väkivaltana. Maanmieli (2021) kiinnittää huomiota siihen, että pitkän sairaalahoidon läpikäyneiden ja stigmatisoivan psykiatrisen diagnoosin saaneilla ihmisillä ei ole normaaleja mahdollisuuksia itsestä välittyvän vaikutelman hallintaan tai niin sanottuun itsen esittämiseen.  Monia Maanmielen mielisairaalamuistoaineiston tekstejä voi hänen mukaansa lukea kuvauksina totaalisessa laitoksessa elämisestä. Niissä kuvatut rangaistuskäytännöt, kontrollointi, päivärytmi, halveksiva kohtelu ja monet muut yksityiskohdat vastaavat määrittelemiä totaalisten yhteisöjen tyypillisiä piirteitä.

Voidaan täysin perustellusti väittää, että traumainformoitu systeemi lisää terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen tehokkuutta, lainmukaisuutta ja myös niiden turvallisuutta. Tämä työote auttaa ammattilaisia tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään traumaattista stressiä ja väkivaltaa. Traumatietoisuus on tärkeää paitsi potilasturvallisuuden myös rakenteellisen väkivallan tunnistamisen ja eliminoimisen vuoksi. Järjestelmämme on kehitettävä sellaiseksi, että se tuottaa mahdollisimman vähän tarpeetonta traumaattista stressiä henkilökunnalle ja asiakkailleen.

Trauma systeemisenä monimuotoisena ilmiönä

Traumainformoitu näkökulma nostaa keskiöön mielenterveydelliset ilmiöt systeemisinä ilmiöinä sekä aidon potilaslähtöisyyden, sen, että potilaan kokemuksella on merkitystä hänen toipumisessansa. Traumanäkökulma kyseenalaistaa myös sen mikä on normaalia. Jos ihminen kasvaa sairaassa ympäristössä, esimerkiksi väkivaltaisessa perheessä tai asuinympäristössä, on täysin normaalia, että hän alkaa kärsiä traumaattisen stressin oireista. Sosiologi Shawn Ginberg (2015) ehdottaakin, että tällöin pitäisi yksilöllisen traumaperäisen stressioireilun, PTSD (post-traumatic stress disorder) -oireilun, sijaan käyttää käsitettä PTSE (permanent traumatic stressed environment) eli pitkäaikainen traumaattisesti stressaava ympäristö. Oikea ja ensisijainen hoito kohdistuu tällöin PTSE:hen, eikä pelkästään henkilökohtaisiin PTSD oireisiin. Traumatisoitumiseen liittyy useimmiten tunne yksin jäämisestä ja siksi toipuminen tapahtuu lopulta yhteydessä muihin ja omaan sisimpään. Trauma rikkoo yhteyttä itseen, toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan. Toipuminen avaa tämän yhteyden.

Trauma on monitieteellistä ja intersektionaalista tutkimusaluetta. Se läpäisee ihmiselämän kaikki tasot. On muun muassa kollektiivista traumoja, historiallisia ylisukupolvisia traumoja, on kehityksellistä traumoja, kompleksisia traumoja, on petostraumoja, yksittäisiä traumoja, rasistisia ja uskonnollisia traumoja.

Pelkosen Anne kiinnittää huomionsa trauman monimuotoisuuteen. Hän jatkaa päivitystään sivustollamme:

Traumatisoituminen on moninainen ilmiö. Lopulta toipuminen tapahtuu kokonaisuudessaan monen tekijän summana. Optimaalisesti siinä voisivat myötävaikuttaa läheiset ihmiset, traumainformoitu systeemi, täydentävät hoidot ja traumaspesifiset hoidot. Trauman aiheuttama pieni haava voi parantua pelkästään läheisten avulla, mutta mitä suuremmasta haavasta on kyse, sitä vahvempaa ammattitaitoa tarvitaan myös traumojen hoitamisessa. Tilannetta voi verrata suoraan fyysisen trauman hoitoon: pieni naarmu paranee itsestään, osa haavoista tarvitsee laastarin, joita voimme hankkia lähes mistä tahansa kaupasta, osa sidoksen, joita saa vain erikoisliikkeistä. Osa haavoista voi liimata terveydenhoitaja, osassa tarvitaan yleislääkäriä, vakavimmissa haavoissa tarvitaan kirurgia, mahdollisesti useampaa operaatiota tai erikoisalaa ja lisäksi kuntoutusta. Joskus pistovammoissa pinnalla ei näy suurtakaan vammaa, vaikka piston aiheuttama vahinko olisi hengenvaarallinen. Hoito on siis valittava huolella ja kesken matkan suunnitelmaa on tarvittaessa muutettava. 

Anne Pelkonen korostaa sitä vastuuta, mikä toisen ihmisen kanssa työskentelyyn liittyy. Hän muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jo traumatisoitunut on muita haavoittuvampi traumatisoitumaan myös hoitosuhteessa. Jo alistettu on vaarassa tulla alistetuksi, vaikka siihen ei pyrittäisikään. Väkivaltaa kohdannut ajautuu helposti väkivallan tekijäksi tai uhriksi. Hyväksikäytetty joutuu herkemmin hyväksikäytetyksi, jatkaa Pelkonen.

Tarvitsemme siis kipeästi traumainformoitua koulutusta kaikille ihmistyötä tekeville ammattilaisille ja vertaistukijoille, jotta ammattitaitoisesti hoidamme parhaalla mahdollisella tavalla kaikenlaiset tunnehaavat. Jotta tuettava asiakkaamme/potilaamme saa parhaan mahdollisen avun, täytyy järjestelmässä toimivien tunnistaa oman osaamisensa rajat. Traumatietoisuuteen tähtäävää koulutustarvetta lisää vielä se, että ammattilaisilla on riski sijaistraumatisoitua, kun he tukevat haavoittuneita ihmisiä. Työntekijä tarvitsee toisen ammattilaisen tukea tilanteissa, joissa oma jaksaminen ja oman ammatillisuuden rajat ovat koetuksella. Meidän ammattilaisten ja vertaisauttajien oma hyvinvointi on keskeistä laadukkaan kokonaisjärjestelmän luomisessa. Siksi tarvitsemme työnohjausta, itsetuntemusta, traumaan liittyvää psykoedukaatiota ja monialaisia yhteistyöverkostoja, joissa virallisia hoitomenetelmiä yhdistetään viisaasti erilaisiin täydentäviin ryhmämuotoisiin menetelmiin.

Monimuotoiset mielenterveysongelmamme tarvitsevat monimuotoisia, moniammatillisia, viisaita ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja.

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

Lähteet:

Ginwright Shawn, 2016, Hope and Healing in Urban Education, How UrbanActivists and Teachers are Reclaiming Mattes of the Heart, Routledge, New York

Hall Michelle, Hall Scott, 2017, Managing The Psychological Impact of Medical Trauma, Springer Publishing Company, New York

Maanmieli Karoliina, (julkaisematon artikkeli 2021) ”Me alistutaan, koska se on meijän asema sairaalaolosuhteissa” – Potilaiden muistoja pakkokeinoista, väkivallasta ja kaltoinkohtelusta (ORCID: 0000-0002-5157-6750)

Maanmieli, Karoliina 2019: Häpeä ja stigma mielisairaaloiden potilaiden ja heidän omaistensa muistoissa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 56(3) 2019, 181–191.

Heading 1

Heading 2

Heading 3

Heading 4

Heading 5
Heading 6

A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!

  • point 1
  • point 2

bold-italic

Blogi ja videot

Seitsemän traumainformoitua sitoutumisen käytäntöä

... vahvistamaan demokratiaa, myötätuntoa ja väkivallatonta yhteiskuntaa. Toipuminen ihmiskuntana vaatii, että yhdistämme pään ja sydämen eli kehollisen viisauden.

Lue lisää
Traumatietoisuus organisaation kulttuurisena vahvuutena

Traumatietoisuus organisaatiokontekstissa tarkoittaa traumainformoitua (trauma-informed), kehityksellisesti maadoittunutta organisaatiota.

Lue lisää
Tietoisuustaidot ihmistenvälisten laatuyhteyksien perustana

Ihmisten väliset suhteet ja kohtaamisten onnistuminen on erityisen tärkeää ihmisläheisen työn toimialoilla

Lue lisää