Tulevaisuutemme kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tunnistamme haavoittumiseen liittyviä ilmiötä kaikilla tasoilla yksilötasolta organisaatioihin, instituutioihin ja kansakuntiin. Kesävyysmurroksen, pandemian jälkeisen ajan  ja väkivallan keskellä on helppo ymmärtää, että ihmiskunnan tulevaisuus on kiinni siitä, että tunnistamme traumailmiöitä ja koulutamme kansalaisia varhaiskasvatuksesta yliopistoihin saakka traumainformoituun lähetymistapaan. Kun kansakunta ei tee sovintoa oman traumahistoriansa kanssa, seuraamukset voivat olla ihmiskunnan ja luomakunnan kannalta vakavat. Ilman myötätuntoa ja traumaymmärrystä syöksemme itsemme helposti väkivallan ja pahoinvoinnin noidankehään.

‍Tarvitsemme ruohonjuuritason aktivismia. Toipuminen ihmiskuntana vaatii,  että  yhdistämme pään ja sydämen eli kehollisen viisauden. Sisäistämme sen, kuinka tärkeit ovat lapsuudesta saakka turvalliset ja myötäelävät ihmissuhteet. Kulttuurisen muodonmuutoksen edellytys on kannatteleva, traumatietoinen johtajuus, jossa ylitämme vanhan dualistisen eli kaksijakoisen ihmiskuvan. Ymmärrämme kuinka ihminen on sosiaalinen kehomieli, ja kuinka tärkeää on tunnekehoyhteyden avaaminen. Näin voimme matkata kohden uutta kokonaisvaltaista ihmiskuvaa, jolla pyritään tasaamaan terveys- ja hyvinvointieroja. Jos johtajalla tai poliittisilla päättäjillä itsellään on käsittelemättömiä asioita ja epävakautta, se vääristää joskus vakavastikin kuvaa todellisuudesta ja ohjaa elämäntapamme suuntaa kestämättömäksi, jopa väkivaltaiseksi. Se että sinulla on metrin pituinen CV, ei takaa sitä, että kykenet myötätuntoon ja luomaan terveitä ihmissuhteita.

‍Toipuaksemme yhteisöinä traumoista, kaikkien ihmisiä palvelevien organisaatioiden työntekijöiden tulisi omistautua  sitoumuksiin, joilla pyritään edistämään kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia erityisesti kriisiaikoina. Tämä on välttämätöntä sote:n ja kasvatusalan organisaatioille, jotta luomme ilmapiiriltää terveitä, toipumista edistäviä, palveluympäristöjä ja  ennaltaehkäisemme rakenteellista väkivaltaa ja järjestelmässä traumatisoitumista. Sekä työntekijöiden että palvelunkäyttäjien hyvinvointi ja terveys muodostuvat ihanteellisiksi silloin kun organisaatiokulttuuri on terve. 

‍Alun perin seuraavat seitsemän omistautumista tulevat Sandra Bloomin Turvapaikkamallista (Sanctuary Model), mutta olen muokannut ne vastaamaan omaa ymmärtämystäni trauman kehollisesta luonteesta. 

1. Sitoudutaan väkivallattomuuden kulttuuriin ja toimintatapoihin, joka merkitsee sekä ihmisosaajien että palvelunkäyttäjien turvallisuuden kokemuksen vahvistamista, ehkäisemällä väkivallan mahdollisuutta. Väkivalta ja turva voivat molemmat olla fyysistä, psykologista, sosiaalista tai moraalista väkivaltaa. Ilman, että kaikki palikat ovat kohdallaan, ihminen ei voi kokea kehoturvaa. Palvelujärjestelmässä ymmärretään, kuinka traumatisoituneella väkivalta voi joskus suuntautua myös omaan itseen (riippuvuudet, itsetuhoisuus). Sekä palvelunkäyttäjät että ammattilaiset tunnistavat myös rakenteellisen väkivallan ja traumalähtöisesti toimivat organisaatiot ja instituutiot.

2. Sitoudutaan tunneälyn oppimiselle. Ymmärretään, kuinka kehollisista vireys- ja tunnetiloista nousevat kokemisen tavat vaikuttavat siihen, millaisena maailma näyttäytyy. Haavoittuneina kuvamme todellisuudesta nousee usein puolustuksellisista tiloista käsin ja se vääristyy. Tiedostetaan, että lapsuusiän trauma, erityisesti turvaton kiintymyssuhde vanhempiin, katkaisee tunnekehoyhteyden, jolloin pakenemme ”päähämme”; kadotamme herkästi kykymme havainnoida ja kuunnella terveellä tavalla omaa kehoamme. Kun tunnekehoyhteys katoaa, pää voi toimia puolustusstrategioiden (“pakene tai taistele”, “lamaannu tai matele”) ohjaamana, se näke uhkaa joka paikassa, unohtaen tunteiden mahdollistaman eettiseen viisauden. 

3. Sitoudutaan myötätunnolle, sosiaaliselle oppimiselle ja kehitetään kognitiivisia taitoja eli vahvistetaan kykyä ajatella tyyneydestä ja vakaudesta käsin loogisesti ja avarasti, siten, että avaudumme todellisuuden monille näkökulmille. Turvan tilasta käsin voimme tuntea toinen toisiamme kohtaan myötätuntoa ja yhteyd ntunnetta. Voimme tunnistaa ja puolustaa yhteistä ihmisyyttämme. Tästä tilassa voimme käyttää koko aivojemme kapasiteettia hyväksemme.

4. Sitoudutaan avoimelle ja läpinäkyvälle vuorovaikutukselle. Konflikteja ei vältellä, koska näin ongelmat eskaloituvat. Sen sijaan opetellaan arvostavaa keskustelukulttuuria ja ristiriitojen hallintaa, tervettä tunneilmaisua. Tavoitteena on vähentää tunneperäistä, impulsiivista reagointia, itsesäätelytaitoja kehittäen, samalla hyväksyen kaikkien ihmisten epätäydellisyys. Opetetaan itsesuojelua ja sopivan vahvuisia rajoja. Terveessä organisaatiossa tieto- ja tunneinformaatio soljuu vapaasti mutta suhteellisen vakaasti. Kriisitilanteissa järjestelmä kykenee itsesäätelytaitoja omaavien yksilöiden ohjaamana vakauttamaan itseään. Järjestelmässä tehdään näkyväksi kulttuurisia uskomuksia, arvoja ja olettamuksia, jotka ylläpitävät ylläpitävät syrjintää, väkivaltaa ja tulevaisuuttamme uhkaavaa elämäntapaamme.

5. Sitoudutaan syvädemokratialle ja sovintotyölle. Opetetaan kaikille kansalaisille, mistä luonnon, lasten- ja ihmisoikeuksissa on kysymys ja sitä kuinka kulttuuriset normimme ja uskomuksemme muuttuvat jo varhain, ei pelkästään mielipiteiksi vaan myös kehollisiksi, huonoksi tiedostetuiksi, automatisoituneiksi, joskus hyvinkin syrjiviksi, käyttäytymismalleiksi (ahneus, rasismi, seksuaalisten vähemmistöjen, vammaisten ja vanhusten syrjintä jne.) Sovintotyöllä tavoitellaan oikeudenmukaista ratkaisua, anteeksiantoa (myös itselle), sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisen ihmisyyden löytämistä.

6. Sitoudutaan systeemiälykkäille toimintatavoille sekä sosiaaliselle ja ekologiselle vastuullisuudelle. Ymmärretään oman toiminnan merkitys systeemiälykkäästi, osana laajempaa ihmisverkostoa ja koko ekosysteemiä. Tiedostetaan, kuinka kolonialistisilla rakenteilla on riistetty luontoa, köyhiä ja vähemmistöjä, kuten alkuperäiskansoja. Osa systeemiälyä on myös sitä, että tuetaan vanhempia ja lasten kanssa olevia muita aikuisia mahdollisimman hyvään itsetuntemukseen ja itsesäätelytaitoihin. Näin he kykenevät olemaan suhteessa lapsiin kiintymystä ja turvaa vahvistavalla tavalla, jossa lapsen kaikkiin tarpeisiin pyritään vastaamaan. Lasten hyvinvointi luo pohjaa hyvinvoinnille ja  terveelle yhteisöllisyydelle. Kun lapsi ei saa sitä mitä hän oikeasti tarvitsee (kiintymystä ja terveitä rajoja), hän ei saa koskaan riittävästi sitä mitä ei tarvitsee (työnarkomania, luonnon riisto, päihteet, rahan ahneus jne). 

7. Sitoudutaan ihmisoikeuksien edistämiselle, aktivismille, inhimilliselle kasvulle ja muutokselle. Pyritään aktivoimaan kansalaisia väkivallattomaan aktivismiin. Se tapahtuu vahvistamalla tunnetaitoja ja vakautta, jotta ihmiset selviävät kriiseihin sekä muutoksiin liittyvistä tuskallisista tunteista, kuten vihasta ja surusta. Vahvistetaan yhteisöllistä resilienssiä, eli yhteisöjen kykyä selvitä kriisiseistä ja kehitetään uudenlaisia mielenterveyden edistämisen tapoja, joilla edistetään oiikeudenmukaisia tarvelähtöisiä palveluita,  ihmisoikeuksia ja toipumista. (Esimerkkinä suomalaisesta ihmisoikeuksia kunnioittavasta hoitomallista on yllättävän vähän Suomessa levinnyt avoimen dialogin hoitomalli, “Keroputaan malli”, joka on mukana WHO:n uudessa ohjeistuksessa.)

‍#traumainformoitu #iloajatoivoa #inhimillisyydenvallankumous #trauma #sote

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

‍