Kati Sarvela 11.5.2025  

‍

Terveyden määrittelijöiden hierarkkisuus

Aikakaudellamme on ominaista jatkuva kroonisten sairauksien ja mielenterveysongelmien lisääntyminen. Siksi on välttämätöntä, että kasvattajat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat omaksuvat laajan kansanterveydellisen näkökulman lapsuuden haitallisiin kokemuksiin eli ACE-kokemuksiin. Tavassamme toimia meidän tulee kunnioittaa myös ihmisen evolutiivisia lähtökohtia.

Lapsuuden haitalliset kokemukset (englanniksi Adverse Childhood Experiences, ACE) tarkoittavat lapsuudessa tapahtuneita, lapsen kehitykseen vahingollisesti vaikuttavia tapahtumia, potentiaalisesti traumatisoivia tekijöitä. Nämä kokemukset voivat aiheuttaa lapselle pitkittynyttä eli toksista stressiä, ja ACE-kokemuksilla on tilastollisesti havaittu olevan negatiivisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia oppimiseen, hyvinvointiin ja terveyteen läpi ihmiselämän. (Obse A 2024, Sarvela K 2024.) Niihin toki vaikuttavat myös lapsen geneettiset ja epigeneettiset lähtökohdat sekä selviytymistä vahvistavat tekijät. (Lang J 2020, Rindell 2022.)

Perinteinen lääketieteellinen ja yksilökeskeinen sairausmalli kroonisista sairauksista ja mielenterveysongelmista on toki olennainen ja tärkeä tiedollinen perinne terveydenhuollossamme. Ainoana mallina se on kuitenkin riittämätön selittämään niitä monimutkaisia vuorovaikutusilmiöitä, jotka vaikuttavat lapsuuden haitallisten kokemusten takana. Myös sairastavuuden ennaltaehkäisyn vuoksi meidän on omaksuttavaa laajempi kansanterveydellinen näkökulma kroonisiin sairauksiin ja mielenterveysongelmiin. Tässä näkökulmassa tunnustetaan ihmisten evolutiivinen laumaeläinluonto (Kohrt, BA 2020) sekä se, että ei ole terveyttä ilman mielenterveyttä ja ekososiaalista hyvinvointia. (Prescott, SL ja Logan, AC 2016.)

Tässä artikkelissa tarkastellaan, kuinka haitallisten lapsuudenkokemusten (ACE) tutkimuksesta ja Paul Gilbertin (2022) motivaatiojärjestelmien tasapainosta saadut oivallukset voivat tasoittaa tietä tehokkaammille inhimillisen perusluontomme huomioon ottaville kansanterveydellisille interventioille.

Merkittävä ja koko ajan kertyvä tutkimustieto lapsuuden haitallisista kokemuksista paljastaa syvän yhteyden vahingollisten ekososiaalisten ympäristöjen, varhaisten lapsuuden haavoittavien ACE-kokemusten ja myöhempien terveysongelmien välillä. Seuraamuksiin kuuluvat esimerkiksi merkittävä ylipaino, tyypin 2-diabetes, sydänsairaudet, masennus ja moninaiset riippuvuudet. ACEt, jotka kattavat lapsuudessa tapahtuneen hyväksikäytön, laiminlyönnin ja perhedynamiikan häiriöt, luovat yksilöihin biologisen arven, joka usein ilmenee myös kroonisena matala-asteisena tulehduksena. Tämä pitkittynyt tulehdus on eräs merkittävä tekijä, joka häiritsee kehon normaalia toimintaa ja luo pohjan lukuisille kroonisille sairauksille, mutta myös mielenterveysongelmille (AgidigbiTS 2025, Senaratne DN 2022, Morris ym. 2019). Aivan kuten lapsuusiän traumaperäisissä haasteissa, myös tässä prosessissa vagushermo on keskeisessä roolissa.

‍

Kuvio 1. "Syiden syiden syyt" -hierakia (Egger G ym. 2022)

‍

On olennaista oivaltaa, että kansanterveydellisestä näkökulmasta käsin, sairauksien ennaltaehkäisyssä ja kestävän hyvinvoinnin luomisessa on puuttuttava “syiden syiden syihin” sekä “syiden syihin” eikä ainoastaan toimia “alavirrassa” yksilökeskeisellä tasolla. Sillä, missä määrin hoivaamme ympäristöämme, ja miten tuemme yhteisöinä lapsiamme sekä vanhemmuutta, voidaan aiheuttaa joko merkittäviä yhteiskunnallisia kuluja tai säästöjä. (Egger G ym. 2022.)

On olennaista huomata, että ACE:n vaikutuksia ei voida hoitaa vaan yksilötason interventioilla tehokkaasti, koska sairastavuutta ruokkivat mekanismit välittyvät psykofyysissosiaalisten hierarkkisten tekijöiden kautta. Haitallisten kokemusten seuraamukset näkyvät usein paitsi kroonisina sairauksina ja mielenterveysongelmina myös elämän merkityksettömyytenä, vieraantumisena yhteisöistä sekä kulttuurisen identiteetin menetyksenä. Näihin puolestaan ratkaisevasti vaikuttaa kulloinkin ajassamme vallitseva terveys- ja sosiaalipolitiikka. (Egger G ym. 2022). Esimerkiksi tällä hetkellä näyttää huolestuttavasti siltä, että Suomessa viedään koko ajan lisää pois resursseja lasten ja perheiden hyvinvointia edistävistä toimista, mikä todennäköisesti entisestään vain lisää ACE-kokemuksia ja sote-menoja. Liiallisessa määrin yksilökeskeiseksi muodostuneen talous-, sosiaali- ja terveyspolitiikan seuraamukset näkyvät lisääntyvänä sairastavuutena ja pahoinvointina meissä kaikissa. Tällä pyöritämme sairastavuuden lisääntymisen noidankehää ja uuvutamme samalla sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.  

‍

Gilbertin malli: Evolutiivinen näkökulma mielenterveyteen

Mistä voisimme löytää ratkaisuja tilanteeseen? Eräs keskeisiä tulevaisuuden haasteita on rakentaa toipumista edistäviä ekososiaalisia ympäristöjä, joissa toteutamme paremmin evolutiivisen luontomme mukaista elämää. Jotta ymmärrämme täysin ACE:n ja muiden stressitekijöiden vaikutuksia tästä näkökulmasta, Paul Gilbertin (2022) motivaatiojärjestelmien malli tarjoaa tilanteen tarkasteluun arvokkaan viitekehyksen. Gilbertin mukaan meillä on kolme pääasiallista motivaatiojärjestelmää:

Uhka- eli hälytysjärjestelmä: Tämä on "taistele tai pakene" -reaktiomme, joka laukeaa havaitun vaaran uhatessa. Vastoinkäymisten edessä tämä järjestelmä aktivoituu ja vapauttaa stressihormoneja kuten kortisolia ja adrenaliinia. Vaikka se on elintärkeä selviytymisen kannalta, uhkajärjestelmän krooninen aktivoituminen, jota usein esiintyy henkilöillä, joilla on rankka ACE-historia, on haitallista sekä mielenterveydelle että fyysiselle terveydelle.

Resurssijärjestelmä: Tämä järjestelmä motivoi meitä etsimään ja keräämään itsellemme resursseja, saavuttamaan tavoitteita ja kokemaan hetkellistä nautintoa. Tätä järjestelmää ruokkii dopamiini. Tasapainoisessa tilassa resurssijärjestelmä kannustaa terveeseen kunnianhimoon ja toimintaan sitoutumiseen. Tämä järjestelmä näyttää tällä hetkellä kulttuurissamme ylikehittyneen ja johtaneen lukemattomilla kansalaisilla ulkoisten resurssien liialliseen tavoitteluun ja riippuvuuskäyttäytymiseen. Riippuvuuskäyttäytymiseksi voidaan katsoa myös kohtuuton materialistisen oman edun ja vallan tavoittelu sekä työnarkomania, joista on tehty kulttuurissamme jopa hyve.

Sekä uhka- että resurssijärjestelmien liiallinen aktivaatio ajaa alas rauhoittumisjärjestelmää, mikä näkyy pitkäaikaisena toksisena stressinä. Tämä liiallinen aktivaatio nousee ja kertyy tyypillisesti lapsuuden haitallisista kokemuksista.

Rauhoittumis- eli turvajärjestelmä: Tämä järjestelmä liittyy turvallisuuden, tyyneyden ja sosiaalisen yhteyden tunteisiin, ja sitä ohjaavat hormonit, kuten oksitosiini. Sen avulla voimme rentoutua, palautua ja muodostaa merkityksellisiä siteitä muihin ihmisiin ja luomakunnan kappaleisiin. Hyvin toimiva rauhoittumisjärjestelmä on elintärkeä emotionaaliselle palautumiskyvylle, yleiselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Myös myötätunto nousee tästä järjestelmästä.

‍

Toipumisen resepti: Evolutiivisen harmonian palauttaminen ja puuttuminen hierarkkisiin terveyden määrittelijöihin

Paul Gilbertin (2022) mukaan, kun kolme motivaatiojärjestelmää ovat tasapainossa, rakennamme kestävää hyvinvointia, jossa koemme voimamme hyvin. Mikään yllä mainituista motivaatiojärjestelmistä ei ole lähtökohtaisesti paha tai huono. Niillä kullakin on tehtävänsä. Kysymys on vain näiden motivaatiojärjestelmien tasapainosta.

Krooninen stressi, erityisesti ylisukupolvisista taakoista, traumatogeenisestä kulttuurisesta ja yhteisöllisestä väkivallasta ja ACE-kokemuksista  juontava, on heittänyt nykyihmisen evolutiiviset järjestelmät epätasapainoon, mikä näkyy sairastavuuden lisääntymisen lisäksi myös myötätunnon katoamisena. Uhkajärjestelmä sekä resurssijärjestelmä molemmat “dumppaavat alas” rauhoittumisjärjstelmää, millä on valtava kansanterveydellinen merkitys. Sekä sairastavuuden lisääntymistä että myötätunnon katoamista selittää myös se, että lapsuudessa koettu pitkäaikainen haitallinen stressi tyypillisesti riskeeraa aivojen kuorikerroksen, erityisesti etuotsalohkon ohjauksen, jonka tehokas toiminta, viisaat ja harkitut liikkeet, ovat välttämättömiä myötätuntoiselle, ekososiaalisesti vastuulliselle toiminnalle.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tulee ohjata kokonaisvaltaisesta monitieteellisestä viisaudesta käsin, jota esimerkiksi kansanterveystieteet ja interpersonaalinen neurobiologia edustavat. Nehän molemmat integroivat tieteellistä tietoa eri viisausperinteistä.

Suurin ongelmamme evoluutiopsykologian näkökulmasta on se, että emme elä sovussa inhimillisen perusluontomme kanssa. Mielenterveysongelmamme ja krooniset sairaudet eivät vähene, ellemme muuta elämäntapaamme ja ympäristöämme ihmisluontomme mukaiseksi. Eri tieteen perinteitä tarvitaan ongelmiemme ratkaisuun.

Kestävää hyvinvointia syntyy, kun

ymmärretään terveyden hierarkkiset sosiaaliset määrittelijät: ACE:n ehkäisy interventioilla, jotka tukevat perheitä ja vahvistavat yhteisöllisyyttä kaikilla ekososiaalisilla tasoilla. Keskeistä on eriarvoisuuden, syrjäytymisen, kulttuurisen identiteetin sekä luonnon monimuotoisuuden menetyksen torjuminen. Puutumme siis hyvinvointi- ja terveysongelmiemme syihin, syiden syihin ja syiden syiden syihin;

ymmärretään turva- ja rauhoittumisjärjestelmän vahvistamisen tärkeys: On katkaistava pelon ilmapiiri (uhka -järjestelmän yliaktiivisuus), josta kumpuaa ylisukupolvinen väkivalta ja lasten laiminlyönti. Myös resurssijärjestelmän yliaktiivisuus on tiedostettava. Resurssijärjestelmän motivoima liiallinen kilpailu esimerkiksi lääketieteellisessä valtahierarkkiassa voi tuottaa lyhytaikaista iloa. Kestävä hyvinvointi nousee hoivan etiikasta sekä

vahvistetaan myötätuntoa: Se sisältää sen, että uskallamme tarkastella myös pimeitä puoliamme, jotka ovat vahvistaneet ihmiskunnan historiassa evolutiivisten järjestelmien epätasapainoa ja kohtuutonta keskinäisistä kilpailua resursseista. Myötätuntoisina omistaudumme kärsimyksemme syiden ymmärtämiseen, haavoittavien kokemusten ennaltaehkäisyyn sekä toimimme aktiivisesti edistääksemme kaikkien toipumista kaikilla ekososiaalisilla tasoilla.

Me terveydenhuollon ammattilaiset voimme olla aktivisteja, jotka tavoittelemme ekososiaalisesti kestäviä elinympäristöjä, sellaisia, joihin ihminen on evolutiivisesti sopeutuvaisempi, emmekä vain hoida jo syntyneitä terveysongelmia.

Lähteet

Agidigbi, T. S., Adeniyi, G. P., Adeniyi, B. A., Majekodunmi, O. E., & Mahady, G. B. (2025). Inflammatory Pathways: A Review of the Complex Interaction between Infection, Chronic Diseases and Psychiatric Disorders. Asian Journal of Research and Reports in Neurology, 8(1), 27-51. DOI: 10.9734/ajorrin/2025/v8i1122

Egger, G., Binns, A., Morgan, B., & Stevens, J. (2022). Adverse childhood experiences as “upstream” determinants of lifestyle-related chronic disease: A scoping perspective. American journal of lifestyle medicine, 16(6), 717-722. doi: 10.1177/15598276211001292. PMID: 36389048; PMCID: PMC9644141.

Gilbert Paul, (2022), The Science of Compassion, kirjassa How Compassion can transform our politics, economy, and Society, toim. Matt Hawkins ja Jennifer Nadel, e-book, Routledge

Dai, Qianqian, Ming Li, Zhaoyu Wang, Qianqian Xu, Xinyi Zhang, and Liyuan Tao. 2024. "The Mediating Effects of Chronic Diseases in the Relationship Between Adverse Childhood Experiences and Trajectories of Depressive Symptoms in Later Life: A Nationwide Longitudinal Study" Healthcare 12, no. 24: 2539. https://doi.org/10.3390/healthcare12242539

Kohrt, B. A., Ottman, K., Panter-Brick, C., Konner, M., & Patel, V. (2020). Why we heal: The evolution of psychological healing and implications for global mental health. Clinical Psychology Review, 82, 101920.

Lang J, McKie J, Smith H, McLaughlin A, Gillberg C, Shiels PG, Minnis H. Adverse childhood experiences, epigenetics and telomere length variation in childhood and beyond: a systematic review of the literature. Eur Child Adolesc Psychiatry. 2020 Oct;29(10):1329-1338. doi: 10.1007/s00787-019-01329-1. Epub 2019 Apr 9. PMID: 30968208; PMCID: PMC7501093.

Morris G, Berk M, Maes M, Carvalho AF, Puri BK. Socioeconomic Deprivation, Adverse Childhood Experiences and Medical Disorders in Adulthood: Mechanisms and Associations. Mol Neurobiol. 2019 Aug;56(8):5866-5890. doi: 10.1007/s12035-019-1498-1. Epub 2019 Jan 26. PMID: 30685844; PMCID: PMC6614134.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin