Yhdysvaltalainen sosiologi Shawn Ginwright korostaa, että traumaa ei tule kutistaa vain yksilötason asiaksi (Shawn Ginwright, 2018). On ollut hienoa huomata, että tämän olemme jo oivaltaneet suomalaisessa traumainformoidussa lähestymistavassa. Ginwrightinkin mukaan trauma tulee käsitteellistää kollektiiviseksi, systeemiseksi ilmiöiksi, joka on juuttuneena vähemmistöjen ja muiden marginaalissa olevien ryhmien kulttuuriseen identiteettiin. Traumatisoitumisen syy on siis ensisijaisesti ympäristössä, vaikka voimme toki toipu traumasta myös yksi kehoruumis kerrallaan.

On melko traagista, että lasten oikeudet eivät ole saaneet riittävästi huomiota valtakulttuurissamme. Sen sijaan leimaamme edelleen lapsena kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin kohteena olleita ihmisiä aikuisena erilaisin psykiatrisin diagnoosein. Koska ympäristö suhteineen on trauman juurisyy, traumainformoidun työotteen tulee kohdistaa toimenpiteitä paitsi yksiöihin, myös lähiöihin, perheisiin, kouluihin ja laajemmin koko yhteiskuntaan.

Ginwright kirjoittaa kirjassaan toipumiskeskeisestä yhteydestä (healing centered engagement), jossa ihmiselle palautetaan yhteyden kokemus ympäristöönsä ja sosiaalisiin suhteisiinsa. Tämä prosessi on hänen mukaansa pikemminkin poliittista toimintaa kuin kliinistä ihmisen hoitamisesta. Sen on oltava kunkin ihmisryhmän kohdalla kulttuurisesti juurevaa ja se käsittää ryhmäidentiteetin restoraationa eli korjaantumisena.

Restoratiivinen, identiteetin eheyttä vahvistava kuuntelu, muodostuu toipumista edistävistä kohtaamisista, kuuntelusta, ihmisten välisten suhteiden eheyttämistä ja sosiaalisten taitojen vahvistamista. Tätä prosessia Suomessa vahvistetaan esimerkiksi perhekonstellaation, avoimen dialogin ja sovittelun kautta. Toipumiskeskeistä sidosta vahvistaa, se että kiinnitämme huomiota kunkin ryhmän ja yksilön vahvuuksiin, emmekä kiinnitä niinkään huomioita ihmisten oireisiin.

En usko, että suomalaisetkaan toipuvat polarisoitumisestaan ennen kuin analysoimme kriittisesti toksista stressiä ruokkivaa systeemiä, jossa ihmisiä häpäistään ja leimataan yksilöllisistä riippuvuuksistaan ja mielenterveysongelmistaan, eikä huomiota kiinnitetä riittävästi järjestelmään, joka ruokkii lasten laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua. ACE-tutkimus ja traumainformoitu lähestymistapa ovat tehneet näkyväksi sen, kuinka lukuisien mielenterveysdiagnoosien takana on lapsen tarpeiden laiminlyöntiä ja heidän kaltoinkohtelua. Näitä kokemuksia kasaantuu eniten marginaalissa oleviin ihmisryhmiin.

SAMHSAn mallista nimenomaan kohdat viisi ja kuusi ovat olennaisia, kun keskitymme traumatisoivan kulttuurimme korjaamiseen. Sain noottia tässä muutama viikko sitten, että sukupuoli-, kulttuuri- ja historiasensitiivisyyteen voisi lisätä vielä neurokirjosensitiivisyyden. Mielestäni se on erittäin hyvä täydennys SAMHSAN tähän malliin. Heidän mallinsa lienevät globaalisti traumainformoidun työotteen lähestymistavoissa tunnetuimpia.

#samsha #samshanmalli #traumainformoitu #traumainformoitutyöote #traumainformoitulähestyminen

‍

Lähteet

Shawn Ginwright (2016). Hope and Healing in Urban Education, How Urban Activists and Teachers are Reclaiming Matters of the Heart, Routledge

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.