OLEN viime aikoina pohtinut feminiinistä hoivan etiikkaa ja taloutta. Ne ovat kaksi keskeistä käsitettä, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Käsitteinä ne kuvaavat monimutkaisia vuorovaikutussuhteita ihmisten välillä sekä koko yhteiskunnassa. Mainitsin jossain vaiheessa, että olen “piilofeministi” ja sillä tarkoitan sitä, että olen omaksunut paljon ajatuksia feminismistä. Esimerkiksi Minna Katajamäen kanssa kehittämässämme hoivan etiikassa käytämme mieluimmin “feminiinisyys” käsitettä, koska näemme että feminiinisyyttä on kaikissa sukupuolissa. Idän filosofioissa, jota ajattelua esimerkiksi psykiatri Carl Jung toi jo lähes sata vuotta sitten esille, puhutaan feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välisestä tasapainosta, jonka tulisi ilmetä meissä jokaisessa sisällämme aikuisuudessa ja samoin kaikissa yhteisöissä sekä yhteiskunnallisissa rakenteissa. Toisin sanoen feminiinisessä hoivan etiikassa ei ole kysymys siitä, millaiset sukupuolielimet sinulla sattuvat olemaan haarojen välissä.
Olen saanut tavata lukemattomia miehiä, jotka asennoituvat elämään siten, että heidän käyttäytymisessään näkyy vahvana feminiininen hoivan etiikka. Feminiinisyys saattaa ilmetä toki eri sukupuolissa eri tavoin. Tässä yhteydessä tulee mieleen myötätuntotutkija Kristin Neffin jämäkkä ja lempeä myötätunto. Toisaalta moni nainen kulttuurissamme soveltaa ensisijaisesti patriarkaalista maskuliinista yksilökeskeistä, toisia ihmisiä, ihmisryhmiä ja luontoa riistävää etiikkaa. Tämä ei ole ihme, koska sitä on meihin iskostettu kasvatuksessa kulttuuristen kolonialististen ja patriarkaalisten arvojen sekä normiemme kautta. Toki myös maskuliinisuudella on hyviä ominaisuuksia, mainittakoon tässä yhteydessä vaikkapa hyvä realiteettitaju, päättäväisyys ja itsenäisyys. Käsitykset feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta ovat luonnollisesti myös kulttuurisidonnaisia käsitteitä.
Feminiininen hoivan etiikka keskittyy ihmissuhteiden laatuun eli se on relationaalista. Sen mukaan hoivan etiikan ei tulisi olla vahvana pelkästään sote-ammattilaisten ja kasvattajien työn eettisenä pohjana, vaan sen tulisi näkyä kaikkien kansalaisten myötätuntoisina, ravitsevina - ei riistävinä - ihmis- ja luontosuhteina. Erityisesti poliitikkojen ja päättäjien keskuudessa tulisi vahvistaa naisten arvostamista ja feminiinistä hoivan etiikka.
Olemme aina keskenämme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, jossa vaikutamme toisiimme joko onnellisuutta lisäävästi, neutraalisti tai vahingoittavasti. Varhaiset vahingolliset ihmissuhteet, hoivan puute, vahingoittavat kokonaisvaltaista hyvinvointiamme. Ne vaurioittavat valitettavan usein myös moraalista kompassiamme: ne eristävät meitä toisistamme, ruokkivat riistäviä ihmissuhteita ja estävät tasapainon muodostumista feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välille. Toista ihmistä ja “äiti luontoa” arvostetaan feminiinisessä hoivan etiikassa itseisarvoina, kumpaakin kunnioitetaan ja heidän voimavarojaan hyödynnytetään kohtuudella. Näin rakennamme paitsi eettisesti myös ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa.
Hoiva voidaan nähdä taloudellisena resurssina, joka tuottaa hyvinvointia ja lisää yhteiskunnan tuottavuutta. Antamalla tilaa hoivan etiikalle, luontoa ja ihmisten erilaisuutta kunnioittavalle yhteistoiminnalliselle lähestymistavalle voimme paremmin, sairauspoissaolot vähenevät ja voimaantuneet ihmiset pystyvät tehokkaampaan yhteistyöhön. Hyvinvoiva ihminen on luonnostaan luova ja toimelias.
Relationaalinen hoivan etiikka vähentää sote-kustannuksia, se auttaa rakentamaan elämäntapaamme taloudellisesti kestävällä tavalla, ilman riistoa. Sen tavoite ei ole maksimoida talouskasvua vaan minimoida menoja vahvistamalla ennaltaehkäisevää ja toipumista edistävää elämäntapaa ja ympäristöä.
Hoivan talouden tavoite on katkaista terveyden ja yleisen pahoinvoinnin lisääntymisen noidankehä ja näin alentaa sote-kustannuksia. Sen tarkoitus ei ole ruokkia talouskasvua vaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Se rakentuu luonnollisille korjaaville kokemuksille ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. Tavoite on löytää tasapaino taloudellisten resurssien ja eettisten vaateiden välille. Hoivan taloudellinen arvonlisäys perustuu usein siihen, että marginaalissa olevista ihmisistä välittäminen on terveen yhteiskunnan merkki: se lisää systeemisesti ajatellen kaikkien hyvinvointia ja parantaa ihmisten elämänlaatua sekä vähentää yhteiskunnallisia menoja.
Feminiininen hoivan etiikka ja talous ovat kaksi toisiinsa kietoutuvaa käsitettä. Hoivan talouden järjestämisessä on tärkeää ottaa huomioon sekä eettiset että taloudelliset näkökulmat. Tavoitteena on luoda sote- ja kasvatusjärjestelmä, jossa vanhemmuudessa, kasvatusjärjestelmässä sekä sote-yksiköissä relationaalinen hoiva on vahvasti näkyvä.
PS: Inspiraationi lähteenä tähän kirjoitukseen on ollut feministinen hoivan etiikka sekä Riane Eislerin ajatukset. Hän on yhteiskuntajärjestelmien tutkija, futuristi, kulttuurihistorioitsija, asianajaja, konsultti ja puhuja, jonka työ on muuttanut organisaatioita, poliittista ajattelua ja ihmisiä maailmanlaajuisesti.
Eisler, R. (2019). Building A Caring Economy: Riane Eisler Keynote. Youtube 20.8.2019. https://www.youtube.com/watch?v=0wTNIEHFN9U Haettu 8.9.2024.
Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse [email protected]
Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin
A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!
bold-italic
Terveydenhuollon alojen koulutuksessa kvantitatiiviset eli määrälliset tutkimusmenetelmät nähdään edelleen oikeutetumpana tietona ja ne hallitsevat alaa, koska ne ovat yh
Ennen kuin esittelen skotlantilaisia TraumaSummit Suomi vieraitamme lisää, avaan teemaan liittyviä hankalia käsitteitä.Traumatransformaatiolla traumainformoidun lähestymi
Feminiininen hoivan etiikka keskittyy ihmissuhteiden laatuun eli se on relationaalista. Sen mukaan hoivan etiikan ei tulisi olla vahvana pelkästään sote-ammattilaisten ja