Mitä yhteistä on COVID-19:lla ja väkivallalla?

MITÄ YHTEISTÄ COVID-19:LLA JA VÄKIVALLALLA? Molemmat ainakin tarttuvat, kirjoittaa irlantilainen Twitter ystäväni Jane Mulcahy, joka tekee ansiokasta työtään maassaan oikeustoimen ja rikosseuraamuslaitoksen  parissa.  Flunssat luova ympärillensä lisää flunssa ja väkivalta luo ympärilleen lisää väkivaltaa, hän jatkaa. Ajatus siitä, että väkivaltaiset henkilöt ovat “pahoja”, ei pidä  Mulcahyn paikkaansa. Sen sijaan ihmiset oppivat käyttäytymisensä mallintamisen ja kopioinnin kautta.

Kun lähdemme lähestymään väkivaltaa kansanterveysongelmana, auttaa se meitä katsomaan sitä uusin silmin: emme lähde syyttelemään ja jakamaan ihmisiä hyviksi ja pahoiksi. Sen sijaan terveydellinen lähestymistapa  johtaa ratkaisujen etsimiseen, kirjoittaa Mulcahy edelleen blogissaan, viitaten yhdysvaltaisen lääkärin  Gary Slutkinin ajatuksiin. Hän puolestaan on lääkäri, joka  teki pitkään töitä Somaliassa pakolaisleirien tartuntatautien keskellä, kunnes palasi Chigagoon ja sai huomata olevansa keskellä väkivaltapandemiaa.

Jane Mulcahy viittaa kirjoituksessaan myös monelle  jo tuttuun traumainformoidun liikkeen pioneeriin, Sandra Bloomiin. Hänkin kuvaa väkivaltaa infektiotaudiksi. Bloomin mukaan sen kohdistuessa lapsiin, väkivalta on erityisen tuhoisaa. Mulcahy viittaa toiseenkin traumapioneeriin, Bessel van der Kolkiin, jonka mukaan  lapsuuden trauma on suurin kansanterveytemme uhka. Emme todellakaan ole vielä riittävästi saaneet voimia liikkeelle lapsiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemäksi.

Psykiatri Dan Siegel kuvaa kirjassan “The Whole Brain Child”, kuinka lasten aivot peilaavat heidän vanhempiensa aivoja. Toisin sanoen vanhemman oma henkinen kasvu ja kehitys, tai sen puute, vaikuttavat heidän lapsiensa aivoihin. Kun vanhemmat tulevat tietoisemmiksi ja emotionaalisesti terveimmiksi, heidän lapsensa nauttivat tämän hedelmistä ja kulkevat samalla kohden terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Siinä on erinomaisen tärkeä syy, miksi  meidän vanhempien tulisi “huoltaa” omat aivomme ja hermostomme kuntoon.

Mikä myös yhdistää Covid-19:a  ja väkivaltaa on se, että se katkaisee ihmisten välisiä yhteyksiä, kirjoittaa Mulcahy. Viruspandemia eristää ihmisiä fyysisesti toinen toisistaan, mutta yhtä lailla väkivalta tekee tätä samaa. Se pirstoo ja polarisoi. Väkivalta ruokkii traumaattista stressiä, ja trauma puolestaan väkivaltaa.

Väkivaltaa  ei ole vain fyysinen väkivalta, vaan myös se, kun lapsi ei saa aikuisilta sitä huolenpitoa, turvaa ja kiintymystä, jota hän tarvitsee, kasvaakseen tasapainoiseksi yksilöksi ja kukoistaakseen. Turvattomissa kiintymyssuhteissa ja haitallisten kokemusten keskellä lapsen perustuvaalaatuista oleviin tarpeisiin ei vastata. Ne ovat juuri niitä tarpeita, joita hän tarvitsee kasvaakseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Tämän seuraamuksena hän voi joutua aikuiseksi kasvaessaan pahoinvoinnin tai väkivallan noidankehään.  Kun lapsi säilyttää turvallisten aikuisten ja arjen rutiinien tukemana yhteyden itseensä ja toisiin ihmisiin, hänen ei  tarvitse  ottaa käyttöön epäterveitä selviytymisstrategioita, kuten addiktioita,  itsetuhoisuutta tai väkivaltaa. Sen sijaan hän pääsee tähän luottamuspääomaa kasvattavaan hyvinvoinnin haltiatarkehään, jota Jukka Mäkelä ansiokkaasti kuvaa muun muassa tässä julkaisussa.

Kandalainen Gabor Maté kuvaa lapsen tarpeita tavalla, joka “osuu ja uppoaa minuun”.  Jokaisella pienokaisella on kaksi tärkeää perustarvetta. Toinen  tarve on saada terve, riittävän vahva kiintymyssuhde aikuiseen; vanhempien hyväksyntä, huolenpito, rakkaus ja läsnäolo. Toinen lapsen perustarpeista Matén mukaan on tarve autenttisuuteen, eli aidon oman itsen yhteyteen ja sen ilmaisuun. Tämä merkitsee sitä, että kasvavalla lapsella säilyy juuri tämä yhteys omaan kehoonsa (=kehoturva); hän tietää mitä tuntee, osaa lukea oman kehonsa viestejä  ja hän kykenee ilmaisemaan omat tarpeensa.

Lapset Matén mukaan meidän länsimaisten ihmisten kulttuurissa pääsääntöisesti joutuvat uhramaan  oman autenttisuutensa, säilyttääkseen vanhempiensa kiintymyksen. Lapsi uhraa yhteyden itseensä, koska silloin kun hän kokee ja tuntee, mitä tuntee, hän pelkää aikuisten hylkäävän hänet. Hän pyrkii tekemään kaikkensa, miellyttääkseen aikuisia ja säilyttääkseen vanhempiensa hyväksynnän, uhraten samalla yhteytensä itseyteensä. Lapset kasvatetaan yhteisöllisiin, vahingollisiin kilpailun ja jatkuvan arvostelun normeihin, joissa vain harvalle mahdollistuu autenttinen, aidon itsen näköinen, aikuiselämä.

Silloin kun lapsi saa kasvaa aidoksi itsekseen, mahdollistuu syvällinen yhteyden kokemus myös muihin luontokappaleisiin. Aitona itsenään hän voi  kokea olevansa osa jotain suurempaa elämän tarkoituksellisuutta. Se, ettemme vastaa lapsen tarpeisiin, ei johdu Matén mukaan siitä, että me aikuiset haluaisimme vahingoittaa lapsia ja olemme pahansuopaisia. Sen sijaan tämä juontuu siitä, että me itse olemme stressaantuneita, vaille jääneitä tai  traumatisoituneita, eikä meidän omiin  tarpeisiin ole aikoinaan vastattu. Näin me kasvamme elämäntavassamme sukupolvesta toiseen aikuisiksi, jotka eivät tiedä, keitä he ovat, mitä he tuntevat ja yhteys omaan kehoon katoaa. Tällaiset aikuiset ovat länsimaisessa tuhoisassa kulttuurissamme Matén mukaan pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Tyydyttämättömät lapsuuden tarpeet ja haitallinen traumaattinen stressi on se maaperä, josta sosiaaliset ja mielenterveysongelmat sekä myös monet fyysiset sairaudet ja yhteiskunnalliset ongelmat nousevat. Gabor Matén ajatuksia tukee myös tutkimukset lapsuuden haitallisista kokemuksista (ACEs). Meillä alkaa olla mittava näyttö siitä, kuinka lapsuuden haitalliset kokemukset - myös emotionaalinen  laiminlyönti - tuottavat haitallista stressiä, joka vahingoittaa meidän kokonaisvaltaista hyvinvointiamme. Maailman terveysjärjestön mukaan väkivalta on yksi suurimpia ja yhä kasvavia terveyttä uhkaavia ongelmia kaikkialla maailmassa. Jane Mulcahy lainaa otetta WHOn artikkelista:

“Lapsuuden merkittävällä, pitkittyneellä stressillä on elinikäisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Se voi häiritä aivojen varhaista kehitystä ja vaarantaa hermoston ja immuunijärjestelmien toiminnan. Lisäksi haitallisia kokemuksia kokeneiden ihmisten käyttäytymisen vuoksi, syntynyt  haitallinen stressi voi johtaa vakaviin seurannaisongelmiin, kuten alkoholismiin, masennukseen, syömishäiriöihin, vaaralliseen seksuaaliseen käyttäytymiseen, HIV / AIDSiin, sydänsairauksiin, syöpään ja muihin kroonisiin sairauksiin”

Mulcahy täydentää tätä vielä sillä, että oikeuslaitoksen sisältä on saatu näyttöä siitä, kuinka lapsuuden haitalliset kokemukset vaikuttavat merkittävästi rikollisuuteen, rikosten uusimiseen, päihteiden käyttöön ja väkivaltaan.

On tärkeää oivaltaa, että paitsi fyysinen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu, myös  lasten emotionaalinen laiminlyönti, on väkivaltaa ja se vahingoittaa terveyttämme ja yhteiskuntarauhaa. Tämä voi juontaa esimerkiksi vanhempien työnarkomaniaan, alkoholismiin, perheväkivaltaan ja nykyään tiedetään tämäkin - vanhempien jatkuvaan sometteluun (onneksi omat lapseni ovat aikuisia, some on koukuttava! ).

Tällä hetkellä meillä on  jo oikea suunta näkyvissä horisontissa. Laiva on kääntymässä kohden turvasatamaa. Olemme heräämässä siihen, kuinka tärkeää on aikuisen oma itsetuntemus, tunnetaidot  ja henkinen hyvinvointi, jotta kenenkään lapsen ei tarvitsisi uhrata omaa autentisuuttaan miellyttäkseen aikuisia. Eräs karikko matkallamme hyvinvointiin on rakenteellinen väkivalta, jota sitäkin onneksi tehdään jo näkyväksi.

YHTEENVETONA sekä virusinfektiot  että väkivalta ovat tarttuvia sairauksia, jotka voivat muuttua pandemiaksi. Ne molemmat voivat johtaa kuolemaan, fyysiseen sairastavuuteen,  traumatisoitumiseen ja  ihmisten eristäytymiseen. Covid-19 vastaan rokotus on erilainen kuin väkivaltaa vastaan rokottaminen. Jälkimmäisessä paras rokotus annetaan jo lapsena siten, siten että jokainen lapsi saa kaiken sen turvan, rakkaudellisen kokemusmaailmansa peilauksen ja hyväksynnän, joka hänelle pitäisi kuulua.

Lapsiin kohdistuva väkivalta on mielestäni suurempi globaali terveytemme  ja ympäristömme uhkatekijä kuin Covid-19.

- Kati -

Jane Mulcahy: https://medium.com/@janehmul/what-does-violence-have-in-common-with-covid-19-23cb5c1f6eaf

Gabor Mate: https://youtu.be/l3bynimi8HQ

#traumainformoitusotejaope #traumainformoitu #trauma #väkivalta

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

Heading 1

Heading 2

Heading 3

Heading 4

Heading 5
Heading 6

A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!

  • point 1
  • point 2

bold-italic

Blogi ja videot

Seitsemän traumainformoitua sitoutumisen käytäntöä

... vahvistamaan demokratiaa, myötätuntoa ja väkivallatonta yhteiskuntaa. Toipuminen ihmiskuntana vaatii, että yhdistämme pään ja sydämen eli kehollisen viisauden.

Lue lisää
Traumatietoisuus organisaation kulttuurisena vahvuutena

Traumatietoisuus organisaatiokontekstissa tarkoittaa traumainformoitua (trauma-informed), kehityksellisesti maadoittunutta organisaatiota.

Lue lisää
Tietoisuustaidot ihmistenvälisten laatuyhteyksien perustana

Ihmisten väliset suhteet ja kohtaamisten onnistuminen on erityisen tärkeää ihmisläheisen työn toimialoilla

Lue lisää