Pelkälle puheelle rakentuva terapia ei riitä trauman moninaisten seuraamusten purkamiseen. Joskus asia voi olla jopa päinvastoin. Mitä useammin puhut ja samaistut traumaattiseen kokemukseesi, sitä huonommin haavasi paranee. Koska traumaattiset muistot ovat useimmiten selkeästi sanoittamattomia kokemuksia, ne eivät ole koodattuna omaelämäkerralliseen narratiiviseen muistiin. Sen sijaan voimakas pelko tai toivottomuus ovat tyypillisesti säilöttynä erillisiksi tiloiksi somaattiseen eli keholliseen muistiin. Tämä on selitys, miksi emme voi luottaa pelkästään traumatisoituneen puheeseen toipumisprosessissa.

Kyky sanoittaa sisäistä somaattista eli kehoruumiillista kokemusta edellyttää sitä, että toipuja huolehtii omasta kehostansa muutenkin kuin vain objektina, jota kilpailutetaan, punnitaan ja katsotaan peilistä. Kehossa oleminen on traumatisoituneelle vaikeaa, koska he ovat tyypillisesti turruttaneet tai välttäneet kehonsa epämiellyttäviä tai tuskallisia tuntemuksia. Toksisesta stressistä kärsivällä voikin olla kehossansa jatkuva tunne lähestyvästä vaarasta, jota kutsutaan "sanattomaksi kauhuksi" (Van der Kolk 1994). Siksi kehoon palaaminen vaatii toisen ihmisen kanssasäätelyä.

Lisähaasteen luo se, että koulujärjestelmämme on tukenut kehoruumiista irrallista, päähän keskittyvää "mindlessness" olemisen tapaa. Ehkä tämän kulttuurisesti meihin iskostetun olemisen tavan vuoksi lukuisat ihmiset ovat kadottaneet kehoyhteytensä. Suoritteille ja kilpailulle keskittyvässä järjestelmässä jatkuvassa ylivireydessä olemisesta on tullut suorastaan normitila.

Vaikka olemme lapsuudessa somaattisesti tietoisia ja herkkiä pienimmille ympäristön muutoksille, meillä on aikuistumisen myötä taipumus luottaa yhä vähemmän aisteihimme ja kehomme viisauteen. Kehitymme kulttuurissamme tyypillisesti suuntaan, jossa yhä enemmän vain järjellä yritämme päätellä, mitä tunteemme merkitsevät. Sen sijaan, että tuntisimme kuinka tunteet ilmenevät kehossamme esimerkiksi tuntemuksia, jännityksinä tai liikeimpulsseina, samaistumme herkästi tunnetilojen luomiin ajatuksiin. Käytämme pelkästään kognitiivisia taitojamme, työmuistia, oppimiamme ajattelutapoja sekä itsehillintää sen sijaan, että tajuaisimme hyödyntää somaattista tietoa.

Ratkaisuna toksisen stressin tuottamiin ongelmiin on se, että vahvistamme resursseja eli voimavaroja, joilla vakautamme kehoamme. Teemme erinäisiä harjoituksia, joilla rauhoitamme kehoa (esimerkiksi hengitysharjoitukset, erilaiset maadoitusharjoitukset, itsemyötätunto). Näillä laajennamme vireystilaikkunaamme eli annamme lisää tilaa turvallisuuden kokemukselle.

Vakauttaminen onkin traumaterapian ensimmäinen vaihe. Itse näen, että tätä vaihetta olisi mahdollista kaikkien riittävän vakaiden ihmisosaajien opettaa kaikille palvelunkäyttäjilleen. Itseasiassa näen, että nämä taidot tulisi olla kansalaistaitoja, joita opetetaan pienten lasten vanhemmille aina kouluissa varhaiskasvatuksesta lähtien: harjoittelemme kehotietoisuutta eli vireystilojemme tunnistamista sekä näiden säätelyä.

Keskeistä lapsen aivojen kehitykselle ja kehotietoisuuden kehitykselle ovat tietoisesti läsnäolevat ihmissuhteet, leikki, ei-suorittava liikunta ja taideaineet. Joskus vakaus, turvan tilan laajentaminen eli riittävän hyvä yhteys omaan kehoon ja itsesäätelytaidot antavat tilaa luonnollisille korjaaville kokemuksille. Aina ei tarvitse sitten välttämättä prosessoida itse traumaa terapiassa.

Kanssasäätelylle ja kehotietoiselle traumainformoidulle positiiviselle pedagogiikalle rakentuvan voimaannuttavan ympäristön tulisi olla lapsen perusoikeus. Sillä voidaan parantaa oppimistuloksia, vahvistaa henkilön hyvinvointia ja terveyttä sekä vähentää sote-kustannuksia.

#traumainformoitu #traumainformoitutyöote #kehotietoisuus #turva #luovuus #leikki

‍

Lähteet

Ogden, P. (2022). A Pocket Guide to Sensorimotor Psychotherapy in Context. The Norton Series on Interpersonal Neurobiology.

Van der Kolk, B. (1994). The Body Keeps The Score: Memory & the Evolving Psychobiology of Post Traumatic Stress, Trauma Information Pages. Haettu 1.3.2023. http://www.sakkyndig.com/psykologi/artvit/kolk1994.pdf

Hornthal, E. (2022). Body Aware: Rediscover Your Mind-Body Connection, Stop Feeling Stuck, and Improve Your Mental Health Through Simple Movement Practices. North Atlantic Books.

‍

‍Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

‍